Laskulta suojaavat, protektiiviset sektorit menestyvät

Sektorisijoittaja hakee aliarvostettuja tai nousussa olevia liike-elämän osa-alueita ja pyrkii keräämään tuottoa sektoreiden välisten arvostustasojen muutoksista.

Liike-elämän osa-alueisiin liittyvät sijoitusmuodin trendit ovat pitkiä ja se helpottaa sektorisijoittajan elämää. Mukaan trendeihin ehtii helposti. Haaste on ennen kaikkea oikeiden trendien löytäminen.

Oikealla olevassa kuvassa on muutamien sektoreiden kurssikehitys 5v ja 3kk ajalta. Kuljetus, terveydenhuolto ja kuluttajatuotteet ovat olleet viimeisen viiden vuoden menestyjiä. Tuotto on viidessä vuodessa ollut yli sata prosenttia. Energia, materiaalit ja yhdyskunnan peruspalvelut ovat sen sijaan tuottaneet paljon heikommin.

Viimeinen kolme kuukautta anta viitteitä siitä mihin kannattaisi nyt sijoittaa. Terveydenhuolto on kestomenestyjä. Sen rinnalle ovat kirineet teknologia, raaka-aineet, yhdyskunnan peruspalvelut ja päivittäistavarat. Nämä ovat teknologiaa lukuun ottamatta laskulta suojaavia niin sanottuja protektiivisia osa-alueita.

 

Related Posts

Sijoittaminen Talous

Omat Rahat Katsaus: Markkinoilla tunnelinäkyä

Mailmataloutta uhkaavat useat vaarat. Toisaalta lähi-idän sotaisa tilanne ja toisaalta Trumpin tullit. Hämmästyttävää kyllä pörssikursseista tätä ei voi nähdä. USA:n työllisyys ja inflaatioluvut ovat pysyneet

"Minä voinkin ottaa nämä rahat"
Yhteiskunta

Mikro- ja makrotason horisontaaliset tulonsiirrot

Terve yhteiskunta pitää huolta kaikista jäsenistään. Siihen tarvitaan myös tulonsiirtoja. Perinteisesti oikeistossa tulonsiirtoja pyritään kutistamaan kun taas vasemmistossa niitä halutaan lisätä. Tulonsiirrot ovat tarpeellisia, mutta

Sijoittaminen

Suomalaisten yritysten tunnusluvut löytyvät piksun työkalut valikosta

Suomalaisten yritysten tunnusluvut on laskettu valmiiksi piksun TYÖKALUT -> ARVOSTUSKERTOIMIA sivulle:

S/P%  =  (S)ales per (P)rice.    Liikevaihto suhteessa markkina-arvoon (milj.) prosentteina. Joidenkin yritysten tekemä lisäarvo