Lisätty todellisuus on tulevaisuuden Internet

Kirjoitusvuorossa: Mika Huhtamäki

Kävellessäsi Roomassa kadulla seuraat ilmaan piirtyviä opasteita kohti Colosseumia. Väkijoukon takaa vanha areena paljastuu alkuperäisessä komeudessaan, viirit heiluvat ja katsomossa antiikin muoti näkyy koko kirjossaan kun hurraavat väkijoukot kannustavat areenalle astuvia taistelijoita. Upeaa, tämä kaikki näyttäisi olevan mahdollista ainakin Microsoftin ja Googlen tulevaisuudensuunnitelmissa lisätystä todellisuudesta (augmented reality).

Microsoft yllätti julkaisemalla tammikuussa ensimmäisenä suurena yhtiönä kuluttajille suunnatut lisätyn todellisuuden lasit, tuotenimeltään HoloLens. Vaikka julkistaminen tapahtuikin yllättäen, niin viitteitä lisätyn todellisuuden tuotteista oli löydettävissä jo kesällä 2012 vuodetusta Xbox-konseptisuunnitelmasta.

Mutta mistä lisätyssä todellisuudessa on oikein kysymys? Teknologiaa ei pidä sekoittaa Facebook-kaupoista julkisuutta saaneisiin Oculus Rift-virtuaalilaseihin. Siinä missä Oculus Rift keskittyy puhtaasti keinotekoisten pelimaailmojen esittämiseen, niin lisätty todellisuus täydentää käyttäjänsä havaitsemaa aitoa ympäristöä digitaalisilla yksityiskohdilla. Lisätyssä todellisuudessa digitaaliset yksityiskohdat liittyvät osaksi todellista ympäristöä ja katselijalle kokonaisuus vaikuttaa käsin kosketeltavalta. Asian ymmärtämisessä auttaa lopusta löytyvä linkki Microsoftin tuottamaan esittelyvideoon kyseisen teknologian käytöstä arjessa ja työssä.

Samalla kertaa Microsoft julkaisi myös Windows 10:n, jonka myötä lisätty todellisuus voisi rantautua vauhdikkaasti olohuoneisiin ja työpaikoille. Tulevasta käyttöjärjestelmästä löytyy nimittäin suora tuki uudelle HoloLens-teknologialle. Microsoft näyttää myös oppineen aikaisemmista virheistään ja muutoksen nopeus halutaan varmistaa jakamalla käyttöjärjestelmäpäivitys kaikille Windows 7:n ja 8:n käyttäjille maksutta. HoloLens-julkaisu ja päätös ilmaisesta päivityksestä osoittavat, että yhtiö kilpailee toden teolla eikä tyydy enää ainoastaan rahastamaan käyttöjärjestelmillään.

Myös Google on valmistautumassa tulevaisuuteen johtamalla yli 500 miljoonan dollarin sijoituskierrosta lisätyn todellisuuden Magic Leap-yhtiöön, jonka takaa löytyy lääketieteen robotiikassa kannuksensa ansainnut konkari. Merkittävä sijoitus näyttäisi myös olevan todennäköisin syy Googlen päätökselle luopua omien älylasiensa myynnistä, sillä ainakin kuvausten perusteella Magic Leap-yhtiön teknologia vaikuttaa ylivoimaiselta Googlen kokeiluihin verrattuna. Sekä Microsoftin että Googlen panostuksista näkyy, että kilpajuoksu kuluttajien kiinnostuksen herättämiseksi on vähitellen alkamassa.

Tällä hetkellä lisätyn todellisuuden teknologiat ovat kuitenkin samassa tilanteessa kuin nettiselaimet olivat 90-luvun alussa. Ensimmäiset versiot ovat vielä kömpelöitä, mutta muutos kaikkeen aikaisemmin koettuun on huima. Vaikka muutos veisikin aikaa niin uskon, että lisätty todellisuus tulee muuttamaan maailmaa enemmän kuin Internet on tähän saakka tehnyt, sillä teknologian käyttömahdollisuudet ovat lähes rajattomat. Lisäksi lisätyn todellisuuden teknologian läpimurron puolesta puhuisi myös se, että sitä voi hyödyntää laajalti yritysmaailmassa, kuluttajien arjessa ja viihteessä. Lisätyssä todellisuudessa onkin potentiaalia tablettien jälkeisen IT-maailman seuraavaksi ajuriksi. Jos näin käy, niin teknologian ympärille rakentuu varmasti joukko mielenkiintoisia yhtiöitä, joista osa muuttaa merkittävästi opittuja arkipäivän rutiineja.

Lisää aiheesta:

Microsoft hololens video
 

The New York Times: Microsoft HoloLens: A Sensational Vision of the PC’s Future

The Verge: Up close with the HoloLens, Microsoft's most intriguing product in years
 

HS: Google lopettaa Google Glass -älylasien myymisen
 

Google leads $542 million funding of mysterious augmented reality firm Magic Leap

Lue Punaisen mukin blogia.

Related Posts