Listautumisannit elpymässä, suurta buumia odotetaan vasta sitten kun pörssikurssit nousevat

Euroopan pörsseissä, varsinkin Lontoon pörssissä, näkyi tämän vuoden kolmannella neljänneksellä jonkin verran merkkejä listautumismarkkinoiden vilkastumisesta. Talouskasvuun liittyvät huolenaiheet ja hinnoittelukysymykset rajoittivat edelleen suuria transaktioita, todetaan PwC:n tuoreessa IPO Watch Europe -selvityksessä, joka kartoittaa Euroopassa toteutettujen listautumisantien määrää ja arvoa.

Koko Euroopassa toteutettiin 85 listautumisantia, joiden tuotto oli yhteensä 2 474 miljoonaa euroa. Tämä on suurin piirtein kaksi kertaa niin paljon kuin viime vuoden vastaavalla neljänneksellä (1 375 miljoonaa euroa), mutta alle kolmannes kuluvan vuoden toisen neljänneksen 89 listautumisannin arvosta (9 014 miljoonaa euroa). Vertailun vuoksi mainittakoon, että Yhdysvaltojen NASDAQ- ja NYSE-pörsseissä kirjattiin kolmannella neljänneksellä yhteensä 32 listautumisantia, joiden kokonaistuotto oli 3 762 miljoonaa euroa. Tämä vastaa melko tarkasti vuoden 2009 vastaavan neljänneksen kokonaisarvoja.

Eniten listautumisanteja tarkastelujaksolla oli Euroopan pörsseistä Lontoossa: 18 kappaletta, joiden kokonaisarvo oli 1 657 miljoonaa euroa eli 67 prosenttia koko Euroopan listautumisantien tuotosta. Luvuissa on merkittävää kasvua vuoden 2009 vastaavasta neljänneksestä, jonka aikana toteutettiin kuusi listautumisantia (449 miljoonan euron kokonaistuotto). Verrattuna kuluvan vuoden toisen neljänneksen 27 listautumisantiin (3 202 miljoonaa euroa) lasku on kuitenkin selkeä, vaikka heinä-syyskuun neljännes onkin yleensä kaikilla Euroopan markkinoilla vuoden hiljaisin jakso listautumisten suhteen.

Viidestä suurimmasta listautumisesta kolme toteutettiin Lontoossa: sijoitusyhtiö Vallar, (822 miljoonaa euroa), vähittäismyyntisektorilla toimiva Ocado-konserni (256 miljoonaa euroa) ja sijoitusyhtiö JP Morgan Global Emerging Markets Income Trust (239 miljoonaa euroa).

Saksa ja Luxemburg Lontoon perässä

Arvoltaan seuraavaksi suurimmat listautumismarkkinat olivat Deutsche Börsessä, jossa toteutettiin neljä listautumista, kokonaistuotoltaan 377 miljoonaa euroa. Vertailun vuoksi mainittakoon, että viime vuoden vastaavalla jaksolla Saksan pörssissä ei tapahtunut yhtään listautumista ja kuluvan vuoden toisella neljänneksellä vain 5 miljoonan euron arvosta. Saksassa toteutettiin neljänneksen toiseksi suurin listautuminen Euroopassa – mediayhtiö Ströer Out-of-Home Media AG, jonka listautumisanti tuotti 358 miljoonaa euroa.

Kolmannella sijalla oli Luxemburg (12 listautumisantia, joiden tuotto oli 301 miljoonaa euroa), jossa toteutettiin muun muassa Euroopan viidenneksi suurin listautuminen tarkastelujaksolla: Europe – Sino-American Silicon Products, 135 miljoonaa euroa. Seuraavana tulivat Varsovan pörssi (32 listautumista, 55 miljoonaa euroa) ja NYSE Euronext (9 listautumista, 35 miljoonaa euroa). Muiden pörssien listautumisten arvo oli yhteensä alle 10 miljoonaa.

– Listautumismarkkinoiden elpyminen, joka alkoi tämän vuoden toisella neljänneksellä, on selvästi hyytynyt, vaikka heinä-syyskuu onkin perinteisesti listautumisten kannalta hiljainen jakso. Listautumisia toteutetaan edelleen jonkin verran, ja markkinoilta löytyy kyllä runsaasti ostajia, kunhan hinta on oikea. Osakemarkkinoiden epävakaus ja joidenkin viimeaikaisten listautumisten huono tuotto kuitenkin hillitsevät kasvua. Kun tähän lisätään se, että oman pääoman tuotto on edelleen melko heikkoa, osa yrityksistä etsii rahoitusta tuottavista velkakirjalainoista, joiden tuotto on sijoittajien kannalta erityisen houkutteleva ratkaisu nykyisessä markkinatilanteessa, sanoo PwC:n yritysjärjestelyistä vastaava johtaja ja partneri Harri Valkonen.

Valkosen mukaan euroalueen taloudelliset näkymät ovat edelleen epävarmat ja yleinen taantuman uhka on huolestuttava erityisesti Isossa-Britanniassa, joten Euroopan listautumismarkkinoiden tilanne on edelleen epävarma.

– Nousevilla markkina-alueilla, varsinkin Kiinassa, talouden epävarmuustekijät eivät ole yhtä näkyvässä osassa, ja sekä Hongkongissa että Kiinassa listautumisnäkymät ovat erittäin positiiviset. Vaikka kuluvan vuoden neljännellä neljänneksellä ja vuonna 2011 Euroopassakin on jonkin verran syytä optimismiin, listautumismarkkinoilla ei kuitenkaan todennäköisesti tapahdu kestävää elpymistä ennen kuin sijoittajien luottamus talousnäkymiin vahvistuu.

IPO Watch Europe -selvitys

IPO Watch Europe kartoittaa neljännesvuoden ajalta kaikki uudet, ensisijaiseen listauspaikkaan tehdyt listaukset, jotka on toteutettu Euroopan keskeisimmillä osakemarkkinoilla ja markkinasegmenteissä (Alankomaiden, Belgian, Espanjan, Irlannin, Ison-Britannian, Italian, Itävallan, Kreikan, Luxemburgin, Norjan, Portugalin, Puolan, Ranskan, Ruotsin, Saksan, Sveitsin ja Tanskan alueilla sijaitsevissa pörsseissä). Selvitykseen ei sisälly markkinoiden liikkeitä saman pörssin sisällä eikä lisäosakeoptioita (green shoe). Tämä selvitys sisältää uudet listaukset listauspäivän mukaan ajalta 1.7. – 30.9.2010. Kaikki markkinatiedot on hankittu osakemarkkinoilta, eikä PwC ole tarkistanut niitä.

Tarkemmat tiedot Euroopan pörssien listautumisanneista löytyvät IPO Watch Europe Survey Q3 2010 -raportista, joka on ladattavissa osoitteesta http://www.ukmediacentre.pwc.com/imagelibrary/downloadMedia.ashx?MediaDetailsID=1800

Related Posts