Euromaiden velkakriisi on ujuttanut kansalaisten ja median päivittäiseen käyttöön vasemmistolaisesta retoriikasta tutun sloganin – markkinoiden ylivallan. Sloganilla viitataan siihen, että rahamarkkinat painostavat korkoja nostamalla valtiot ja niiden kansalaiset toimenpiteisiin, jotka ovat niille vastentahtoisia. Kreikassa ja Irlannissa tilanne on johtanut jopa vakaviin mellakoihin.

Euroopan unionin johtajien kokous tänä viikonloppuna puntaroi niille jo tuttua ongelmaa: mitä tehdä Kreikan ja Irlannin luottoehdoille, joihin ne vaativat helpotuksia. EU-naapurithan ottivat markkinoiden roolin eli rahoittivat pulaan joutuneita ressukoita. Päällisin puolin näytti jopa siltä, että valtiot selättivät ilkeät markkinavoimat – tähän suuntaan puhkui luottopaketin muodostamisen yhteydessä muun muassa valtiovarainministerimme Jyrki Katainen.

Mutta sosiaalituesta ei velkapaketeissa todellakaan ole kyse. Luotoilla on varsin kovat ehdot korkojen ja maksuaikojen suhteen. Kreikan ehtoja luvattiin viikonloppuna hiukan lieventää, koska vastikkeeksi se teki vaadittuja julkisen talouden tervehdyttämistoimia, kuten laajan yksityistämisohjelman. Irlanille helpotuksia heruu vasta sitten, jos se taipuu nostamaan matalaa yritysverotustaan, jota muut EU-maat pitävät epäreiluna kilpailukeinona.

Tiukat ehdot ovat sinänsä luonnollisia. Jos joku ottaa luottoa, hänen on varauduttava erilaisiin ehtoihin. Se on yleinen sopimusoikeudellinen periaate, joka on ollut voimassa vuosituhansia kaikenlaisissa sivilisaatioissa. Jokainen ymmärtää omalta kohdaltaan, ettei rahaa pidä lainata kenelle tahansa ja millä tahansa ehdoilla, muuten luotottajalle käy huonosti. Luotottajan velvollisuus ei ole elättää velkaholistia, joka ei hallitse tulojen ja menojen tasapainoa.

Toisaalta, talouskuriin kykenevät eivät joudu velkojien armoille. Heidän ei tarvitse murehtia kovia luottoehtoja. Valtiot välttyvät siltä hoitamalla taloutensa. Suomi ja Saksa saavat markkinoilta luottoa helposti ja halvalla.

Jos tämä periaate on normaali valtioiden välillä ja ylipäätään sopimusoikeudessa, niin miksi se muuttuu paholaismaiseksi ylivallaksi siirtyessään yksityisille rahoitusmarkkinoille? Sitähän jankutus markkinoiden ylivallasta tarkoittaa: valtioiden korot nousevat, koska luotottajat pelkäävät holtittomia velallisia, ja vaativat heiltä rahalleen kovempaa hintaa. Tai sitten todisteita julkisen talouden tasapainotuksesta, mikä ei kansalaisia pätkääkään miellytä.

Puheet markkinoiden ylivallasta ovat populistista roskaa. Jos ja kun valtioilla on oikeus asettaa luottoehtoja, niin totta kai myös yksityisillä luotottajilla. Vai pitäisikö rahamarkkinoiden toimia moralistien mielestä oleellisesti eri tavalla? Miten siis? Jakamalla holtittomasti rahaa minne sattuu, ehtoja miettimättä? Sitäkin on kokeiltu moneen kertaan, viimeksi Yhdysvalloissa. Maksukyvyttömille työnnettiin velkaa ovista ja ikkunoista, ja riskit kaupattiin kauniissa luottopaketeissa ympäri maailmaa. Seuraukset ovat tunnetut.

Kaikkia ihmisiä ohjaavat samat vaikuttimet, kun he ovat samassa asemassa eli lainaamassa rahojaan. Epäluottamusta herättäville lainaajille asetetaan kovemmat ehdot kuin vakavaraisille. Siten luotottaja kompensoi luottotappioiden riskiä. Se ei ole sikamaista ahneutta, vaan tervettä järkeä, jota ilman talous ajautuu perikatoon millä tahansa tasolla.

Lopettakaa markkinoiden parjaus. Me ollaan markkinavoimia kaikki – eikä tarvitse edes kovin syvälle silmiin katsoa.