Suomen luonnon lajien moninaisuus, biodiversiteetti lisääntyy nopeasti ja rikkaammat kasvuympäristöt, biotoopit, yleistyvät.  Luontomme saa koko joukon rikkaita kasvuympäristöjä kun  etelä-Suomi siirtyy kohti hemiboreaalista kasvuvyöhykettä. Metsänomistajilla on ollut merkittävä rooli diversiteetin lisäämisessä ja säilyttämisessä.

Lajirikkaat sekametsälehdot levittäytyvät kohti pohjoista

Lajirikkaat hemiboreaaliset lehdot levittäytyvät etelä-Suomesta kohti järvialuettamme.  Suomen harvat tammivaltaiset metsiköt leviävät vähitellen ja pähkinäpensasvaltaiset kuivat lehdot muodostavat jo nyt muutamissa paikoissa meille poikkeavia kasvuympäristöjä. Kaiken tämän on tehnyt mahdolliseksi ilmastonmuutos, joka on tehnyt eteläisen osan maastamme soveliaaksi jaloille lehtipuille ja niiden alla viihtyvälle kasvavalle luonnon moninaisuudelle.

Metsänomistajat jättävät suuren osan metsän kasvusta monipuolistuvien lahottajasienten populaatioille

Metsäluonnon kannalta tärkeä diversiteettiä lisäävä tekijä on ollut hakkuiden vähäisyys. Luke:n mukaan lähes 20% puun kasvusta jätetään metsänomistajien toimesta käyttämättä ja lahoamaan. Muutos aikaisempaan on merkittävä. Lahopuissa viihtyvät lajit runsastuvat ja muuttavat metsäluontoamme monipuolisempaan suuntaan.

Avohakkuut huolehtivat metsäluontomme moninaisuuden säilymisestä

Metsäpalot etenivät aiemmin latvapaloina hävittäen päätevaiheeseen päätyvät tiheät kuusivaltaiset metsät tehden tilaa niittykasveille ja lehtipuille. Nyt samaa arvokasta työtä tekevät metsäyrittäjät, jotka parturoivat päätevaiheeseen päätyvät metsät. Ihmisen tekemä avohakkuu ei ole niin tehokas kuin metsäpalon luonnollinen hävitys. Avohakkuu jättää paljon taimivaiheen puita jäljelle. Mutta paremman puutteessa avohakkuukin riittää metsäluonnon luonnollisen diversiteetin palauttamiseen.  Syntyvät aukot ovat korvaamattoman arvokkaita monille eläin ja kasvilajeille, jotka muuten kituisivat pois synkkenevien kuusien vallatessa alaa.

Suot ovat alkaneet vallata alaa ja eteläisimmät suot saavat hemiboreaalisen vyöhykkeen kasveja

Metsänomistajat ovat luopuneet ojituksista ja Suomalaiset suot ovat 1980 luvun jälkeen pysyneet Luke:n mukaan kooltaan ennallaan. 1960 luvulla tehdyt ojitukset ovat vähitellen kasvamassa umpeen.  Samalla eteläisimmät suot muuttuvat vähitellen hemiboreaalisen lämpövyöhykkeen mukaisiksi rikkaiksi ekosysteemeiksi.  Kaikenkaikkiaan suo- ja kosteikko- luontomme moninaistuu kovaa vauhtia.

Ilmaston lämpeneminen ja metsästysharrastuksen väheneminen lisäävät metsäluonnon lajikirjoa

Ilmaston lämpenemisen seurauksena meille tulee vuosittain lukuisa määrä uusia kasvi- ja eläinlajeja ja monet meiltä hävitetyt lajit palaavat vähitellen kotiseuduilleen. Hirven palaaminen lajistoomme oli 1960 luvun menestyksiä. Hirvelle ovat tehneet seuraa metsäpeura, majava, saukko, metsäkauris, villisika, ilves, karhu, susi, merikotka, merihanhi ja monet muut. Olemme saaneet myös aivan uusia tulokkaita kuten valkoposkihanhi, harmaahaikara, kaulushaikara, kanadahanhi, kattohaikara, supikoira, piisami, minkki, merimetso, valkohäntäpeura ja monia muita. Uusia hyönteis- ja kasvi- lajeja ei pysty edes luottelemaan. Niitä tulee vuosittain kymmeniä uusia.

Destia on kunnostautunut niittyluontomme säilyttäjänä

Niittyluontomme pelastajaksi on tullut tienvarsia niittävä Destia, joka vuosittain niittää niityiksi tienvarsia idästä länteen ja pohjoisesta etelään tehden niittykasveille luonnollisia levittäytymisreittejä. Niittyekosysteemit ovat aina olleet pääosin ihmisten luomia ja osa kaunista kulttuuriperimäämme. Kiitos Destian saamme vastakin nauttia niittykasvien kirjosta.

Metsäteollisuus, metsänomistajat ja teiden kunnossapito viitoittavat tietä ympäristön hyvään hoitoon

Suuri määrä erilaisia biotooppeja ja lajeja tarkoittaa sitä, että monet uudet biotoopit ovat harvinaisia ja uhanalaisia. Niitä täytyy pitää huolta jatkossakin. Metsänomistajat, metsäteollisuus ja Destia ovat mallikkaasti osoittaneet meille suuntaa.

Tunturipaljakat supistuvat

Tunturipaljakat ovat muutoksen kärsijöitä. Ne supistuvat tunturikoivikoiden vallatessa alaa.  Jos ilmastomme olisi jäänyt yhtä kylmäksi kuin 1800- luvun pahimpina esiteollisen aikakauden vuosina, olisimme vähitellen saaneet kokea tunturipaljakkaa jo Oulun korkeudelta asti pohjoiseen. Tästä jäämme ilmastonmuutoksen myötä paitsi.

Kuvan lähde: wikimedia