Koneen pääjohtaja Martti Alahuhta onnistui säikyttämään sijoittajat toteamalla yhtiönsä jälleen kerran odotukset voittaneen tulosten yhteydessä, että Koneelle tärkeä Kiina on siirtymässä nopeasta kasvusta maltilliseen kasvuun. Tämä ei ole varsinainen uutinen, sillä kymmenen prosentin vuosikasvua takonut Kiina ei voi tietysti loputtomasti tuollaista kasvua pitää yllä, kuten ei mikään talous saavuttaessaan pikku hiljaa kehittyneiden talouksien tason. Silti Kiina pysyy kehittyvänä taloutena vielä pitkään verrattuna vanhoihin teollisuusmaihin, koska etenkin sisämaassa Kiina on vielä kaukana teollisuusmaasta. Kun lähtötaso on matala, kasvun varaa on paljon investointien ja tuottavuuden kasvattamisen kautta.

Lyhyellä aikavälillä Kiinalla on kuitenkin akuutti ongelma: maan luottokanta on kasvanut 148 prosentista 205 prosenttiin bruttokansantuotteesta viidessä vuodessa. Talouskasvu on ollut tuota hitaampaa, joten pelkona on luottokupla. Kiinaa tuntevien talouslehtien mukaan taloudellisesti mielekkäät luototuskohteet ovat vähentyneet Kiinassa, mikä on ylikuumentumisen oire. Se nostaa luottotappioiden riskiä. Jotkut sektorit, kuten vauraiden rannikkoseutujen kiinteistömarkkinat, täyttävät jo ylikuumentumisen merkit.

Nyt maan johto on tosissaan hillitsemässä luototuksen holtitonta kasvua. Sen tavoitetta kuvaa, että joitakin viikkoja sitten Kiinan keskuspankki kieltäytyi nopeista tukiluotoista käteistä kaipaaville pankeille. Kiinan viranomaiset halusivat tehdä selväksi, että pankit ovat jakaneet luottoja liian avokätisesti, ja sen täytyi loppua. Pankkien välinen korko rysähti hetkeksi 25 prosenttiin – samalla tasolla käytiin länsimaissa Lehman Brothers –pankin konkurssin seurauksena 2008. Paniikki pudotti Kiinan pörssiä kymmenkunta prosenttia parissa päivässä, ja pelko levisi läpi Aasian. Myös Kiinaan vievät länsimaiset yhtiöt saivat pörsseissä kyytiä.

Pian keskuspankki kuitenkin ilmoitti käteistä taas olevan tarjolla, joten hätä oli tilapäinen. Mutta viesti oli selvä: luototus ei saa karata käsistä. Kiina siis suhtautuu vakavasti luottokuplan mahdollisuuteen, sillä sen seuraukset olisivat rankat niin maan taloudelle kuin poliittiselle järjestelmälle. Massatyöttömyys nostaisi levottuudet, jotka voisivat kaataa systeemin. Kiinalaiset ovat opiskelleet tarkasti luottokuplien seuraukset, joita länsimaissa maksetaan karvaasti.

Kiinan yhteiskuntaa, hallituksen toimia ja keskusjohtoista kapitalismia voi arvostella monestakin vinkkelistä ja arvomaailmasta, mutta yhtä tunnustusta on vaikea kieltää: tähän asti ne ovat ehkäisseet huomattavan tehokkaasti vanhoja teollisuumaita jatkuvasti riivaavat niin jyrkät taantumat kuin ylikuumentumiset, jotka ovat tiukasti kytköksissä toisiinsa. 2008 finanssikriisissä Kiina elvytti hurjemmin kuin mikään valtio koskaan, ja se selvisi taantumasta suhteellisen kevyesti, ainakin kun sitä vertaa länsimaihin ja varsinkin Eurooppaan. Historian perusteella on lupa odottaa, että Kiina onnistuu ehkäisemään luottokuplankin ilman vakavia vaurioita, puhutaanpa sitten liian ankarasta talouspolitiikan kiristämisestä kuin siitä myöhästymisestä.

Tästäkin näkökulmasta on silti ilmeistä, että Alahuhdan arvio osuu oikeaan: Kiinan kasvu on hidastumassa huippuvuosistaan – mutta valtavaa dramatiikkaa siihen tuskin sisältyy. Muutos tapahtuu tietysti hankalaan aikaan vanhojen teollisuusmaiden kannalta, koska juuri nyt kaipaisimme vetoapua, jota Kiina on vuosikaudet tarjonnut. Mutta kauhuskenaarioitakaan ei tarvitse helliä. Kiinan talouden romahtamista ovat ennustaneet tuhannet viisastelijat jo vuosia kuka milläkin perusteella, turhaan. Ilman ihmeitä Kiina selviää tästäkin haasteesta kohtuullisen kuivin jaloin.