Suomeen tulvivat maahanmuuttajat "mamut" muuttavat pysyvästi ja nopeasti Suomen yhteiskuntarakenteen ja suomalaisen identiteetin. Samaistuminen Suomeen ei enää tapahdu "Täällä pohjan tähden alla" ja talvisodan hengessä. Suomalaisuus on kohta jotain aivan muuta.

Suomalaisuuden sisältö ankkuroituu tapaamme toimia yhdessä ja ne tavat on dokumentoitu Suomen lakiin. Se on ainoa pysyvä asia joka loppujen lopuksi määrittää miten me toimimme yhdessä, millä kielellä ja millä tavoilla.   

Mutosprosessi käynnistyi väestötilastojen mukaan jo kymmenisen vuotta sitten. Tähän asti vallinneen maahanmuuttovauhdin perusteella voimme sanoa, että tulevaisuudessa joka kolmas suomalainen on maahanmuuttaja – "mamu" ja nyt kiihtyvä virta antaa oleettaa, että lähes joka toinen suomalainen on muutaman kymmenen vuoden kuluttua mamu. Mutta mitä onkaan tuo tulevaisuuden suomalaisuus?

Suomen väestömuutokset (Lähde: Findikaattori)

Jotta mamut, heidän jälkeläisensä ja me aiemmin tulleet voimme olla ylpeitä suomalaisuudestamme, niin nuo tulevaisuudessa meitä yhdistävät arvot muodostuvat luultavasti jotenkin seuraavasti:

1. Kaveria ei jätetä. Maahantulijoita ja muuten heikommassa asemassa olevia autetaan pääsemään osaksi yhteiskuntaa ja kaikkien perustarpeista huolehditaan.
2. Vapaus ja valta.  Kaikki pääsevät henkilökohtaisesti, missä vaan mahdollista, päättämään omista asioistaan. Valta hajoitetaan niin alas kuin se kulloisenkin asian suhteen on järkevää. Tämä tuo meille kaikille vallan olla mukana päättämässä omista asioistamme ja myös vastuun itsestämme ja lähimmäisistämme.
3. Selvät säännöt. Suomi on aina ollut sääntöyhteiskunta, jossa on selvät ja kaikille yhteiset säännöt, joita noudatetaan. Sääntöjä ei tarvita paljon, mutta niitä pitää olla. Kun toimii sääntöjen puitteissa niin kaikessa muussa saa sitten toteuttaa itseään ja saa vapauden. Suomen identiteettiä puolustettiin 1899 alkaneen ensimmäisen sortokauden aikana nimenomaan puolustamalla Suomen lakia. Tuo laki on lukko, joka sinetöi keskinäisen tapamme toimia ja sen sääntöihin kirjoitetaan se erityisyys mitä me edustamme. Niin on ollut ennen ja niin on oleva jatkossakin.

Ihmisten erilainen arvostus "eriarvostus" on positiivinen voima, joka synnyttää kulttuurillisen koheesion

Selvää on että mamujen virta muuttaa monta käytännön asiaa. Maahan tulvivien mamujen virta johtaa hyvistä arvoista ja periaatteista huolimatta siihen, että kaikki eivät ole yhtä arvostettuja työntekijöinä ja kansalaisina. Toiset osaavat suomea, ovat paremmin integroituneita yhteiskunnan rakenteisiin ja heille voi maksaa parempaa palkkaa. Jotkin ovat olleet vähän aikaa maassa eikä heillä vielä ole kielitaitoa eikä samantasoista sosiaaliturvaa kuin tänne aiemmin tulleilla. Syntyy erilaisuutta ja eriarvostusta ja joissain asioissa tämä on selkeästi hyvä asia. Ihmisten eriarvostus on voima, joka synnyttää tarpeen oppia ja samaistua niihin joilla tuota arvostusta ja rahaa on enemmän. Eriarvoisuus on voima joka synnyttää tarpeen samanlaisuuteen ja johtaa loppujen lopuksi kulttuurilliseen koheesioon. 

Lain edessä ja ihmisinä kaikki ovat luonnollisesti samanarvoisia. Eriarvostus liittyy tilanteeseen ja osaamiseen.

Suomen nykyiset lait tarvitsevat monta remonttia

Suomen nykyiset lait tarvitsevat monta remonttia ennen kuin uusi suomalainen identiteetti voi niihin ankkuroitua:

• Suomalaisten syntyvyys on 1,7 lasta perhettä kohden. Tämä on liian vähän ja merkki siitä että täällä voidaan pahoin, vanhemmilta odotetaan liikaa ja heitä kohdellaan jollakin tavalla kohtuuttomasti. Jotain on muutettava.
• Suomen säännöt ovat liian monimutkaisia mamuille, monille suomalaisille ja jopa suomen lakimiehille (esim. suomalainen sosiaaliturvajärjestelmä on ylivoimainen jopa keskitason lakimiehelle). Niitä on yksinkertaistettava. 
• Suomalainen järjestelmä on monissa aisoissa liian keskitetty ja liian holhoava. Se ei luo luottamusta siihen, että jokainen saa olla maksimaalisella tavalla mukana. Meillä on keskitettyä työmarkkinaa, sosiaaliturvaa etc…. jotka voitaisiin toteuttaa tehokkaammin hajauttamalla päätöksentekoa niin alas, kuin se kulloinkin on järkevää. Kaikesta ei tarvitsisi säätää yksityiskohtaista menettelyä – vastuun määrittäminen olisi monessa tapauksessa riittävä taso. Niin tehdään hyvin toimivassa perheessä ja yritystoiminnassakin. Annetaan vastuuta ja vastuullinen päättää itse menetelmistä, joilla hommansa hoitaa.