Makrotalous: Maailmantalouden kasvuodotusten hidastuminen väliaikaista

Makrotalouskatsaus lokakuu / 2010     Kai Nyman         

Suhdannetilanne OECD:n mukaan (lähde:JPMorgan)

Kesällä tapahtunut suhdannekäänne on jatkanut samaan suuntaan. Ostopääliköiden odotukset ovat heikentyneet lähes kaikkialla lukuun ottamatta alppien pohjoispuolista Eurooppaa, jossa odotukset ovat edelleen hyvällä tasolla.

Korkomarkkinat ovat pessimistisiä

Korkomarkkinat ovat yleensä kaikkein luotettavin suhdannemittari. Korkoihin summautuu kaikkien kuluttajien, yritysten ja valtioiden halu investoida ja usko tulevaisuuteen. Pitkät korot asettuvat yleensä tasolle, joka on bruttokansantuotteen odotettu kasvu + inflaatio-odotukset. Korot ovat nyt laskeneet niin, että kehittyneissä maissa esimerkiksi kolmen vuoden mittainen korko on reippaasti alle prosentin. Tämä tarkoittaa sitä, että korkomarkkinat uskovat lähivuosien kasvun tyrehtymiseen ja/tai deflatooriseen kehitykseen. Tätä ei kannata ottaa liian vakavasti. Korkomarkkinatkin käyttäytyvät monasti epärationaalisesti. Mutta tämä on kuitenkin eräs selvä indikaattori, jonka tilanteesta on hyvä olla tietoinen.

Raaka-aineiden hinnat ovat vuoden takaisella tasolla

Raaka-aineiden hinnat ovat vuosi sitten stabiloituneet ja lähteneet jopa aavistuksenomaiseen laskuun. Myös laivarahdit ovat nyt edullisempia ja jopa sellaisia tuotanatohyödykkeitä kuten elektroniikan komponentteja saa hieman halvemmalla kuin muutama kuukausi sitten. Kaikki merkit suhdannekäänteestä ovat siis samansuuntaisia. 

Amerikkalaisten sijoittajien omaisuus hupenee

Osakemarkkinat ovat jo hinnoitelleet kursseihin epävarmuutta. Maailman osakemarkkinoita melko hyvin seuraava S&P500 indeksi on vuoden takaisella tasollaan eikä tuo taso ei ole huima. Inflaatiokorjattu indeksi on samalla tasolla kuin vuoden 2003 pohjan aikana. Kehittyvien maiden ja alppien pohjoispuolisen euroopan osakkeet ovat sen sijaan pirteästi paremmalla tasolla kuin vuoden 2003 pohjien aikana. Kärsijöitä ovat olleet amerikkalaiset sijoittajat eikä parempaa ole luvassa. Amerikkalaisten sijoittajien omaisuus hupenee kaiken aikaa samaa vauhtia dollarin arvon kanssa eikä loppua ole näkyvissä ennen kuin 3..4% tasolla oleva USA:n kansantalouden velkaantumisvauhti korjaantuu. Käsillä on omaisuuden uusjako.

Suomessa sijoittajat uskovat kurssinousuun

Suomen pörssimarkkinoiden kehitystä indikoivan Piksu sijoittajabarometrin mukaan 88% sijoittajista uskoo kurssinousuun. Yritysten tulokset paranevat ja liikevaihtokin kasvavat ja niinpä meillä on maailmantalouden sekavasta tilasta huolimatta hyviä syitä optimismiin.

Kasvun hidastuminen on väliaikaista

Uskon, että maailmantalouden kasvussa tällä hetkellä menossa oleva tasaisempi jakso on lyhytaikainen. Vuoden tai jo puolen vuoden kuluttua tilanne paranee, eikä vuoden 2008 kaltainen katastrofi toistu. Nyt ongelmat tiedostetaan ja asioihin osataan puuttua.

One thought on “Makrotalous: Maailmantalouden kasvuodotusten hidastuminen väliaikaista

  1. WTO:n uusin kasvuennuste

    kertoo maailmankaupan jo saavuttaneen kuplan puhkeamista edeltäneen tason, tuorein maailmankaupan kasvuennuste on 13,5 %.

    Ja kasvun painopiste on edelleen kehittyvissä talouksissa, BKT kasvuluvut: Maailma 3,0 %; kehittyneet taloudet 2,1 % ja kehittyvät maat 5,9 %.

    Table 1: Merchandise exports and GDP by region, 2007-2010

    Annual % change

    2007

    2008

    2009

    2010 a

    Volume of merchandise exports

    World

    6.5

    2.2

    -12.2

    13.5

    Developed economies

    4.8

    0.8

    -15.3

    11.5

    Developing economies and CIS

    9.0

    3.8

    -7.8

    16.5

    Real GDP at market exchange rates (2005)

    World

    3.8

    1.6

    -2.2

    3.0

    Developed economies

    2.6

    0.4

    -3.5

    2.1

    Developing economies and CIS

    8.0

    5.7

    2.0

    5.9

    a  Projections
    Source: WTO Secretariat.

Comments are closed.

Related Posts