Markkinakatsaus

Mitä chartit kertovat? Mitä Kreikassa tapahtuu? Tuleeko huomenna pouta? Helsingin OMXHPi indeksi on piirtänyt kiinnostavan näköisen tuplapohjan 4800 pisteen kieppeille. MACD histogrammi ei näytä lainkaan pahalta ja mieleni tekisi sanoa, että tässä on tämän laskun pohja piirrettynä. Tietenkään emme voi tästä olla varmoja, sillä uusi fundatieto voi heittää käppyrät käyttökelvottomina pihalle. Toistaiseksi kuitenkin sijoittajat maailmalla ovat sulkeneet shorttejaan ja ovat varpaillaan markkinoiden suhteen. Selvästikin tulevaisuuden näkymä on kolikonheiton todennäköisyydellä ylös tai alas. Tämä hykerryttää. Kaikki teknisen analyysin vihaajat saavat jälleen kerran aihetta osoittaa sormella menee ylös tai ehkäpä alas analyysejä.

Teknisessä valossa sanoisin luvassa olevan potentiaalisesti hyvää nousua Helsingissä. Ennen kuin julistetaan kesärallia alkaneeksi, lienee kuitenkin syytä katsoa maailmalle.

USA:n pikkuyhtiöiden indeksi Russell 3000 (kuvassa ETF) on piirtänyt nätin käänteisen pää-olkapäät muodostelman kuvaajaan. Oppikirjamaisesti alla oleva aukkokin on käyty täyttämässä ja suunnattu siitä ylöspäin.

 

Yhtä mallikkaasti ei ole muissa indekseissä toimittu vaikka samainen H&S kuvio onkin ruudulla. Alapuolen gap on edelleen avoinna ja huutelee sieltä sulosointujaan indekseille. Nämä seireenin soinnut ovat pahaa kuultavaa. Tekisi mieli melkein mennä vähäksi aikaa piiloon vaatehuoneeseen ja tulla ulos vasta, kun nämä aukot ovat saaneet kaipaamansa täytteen.

Kaikkien kolmen tärkeän Jenkki-indeksin 20 päivänä NHNL on vetäissyt vahvasti ylemmälle Keltner viivalle. Tästä voi päätellä tässä vaiheessa vain, että suuri joukko osakkeita on osallistunut tähän liikkeeseen. On se sitten ollut shorttien sulkemista tai mitä ikinä, on selvää, että markkinoilla ollaan varovaisia ja hyvin vahvasti avoinna molemmille kehityssuunnille.

 

TLT on piirtänyt karun kuvaajan, josta pahat kielet kertovat hyvin bearishta tarinaa osakkeille ja bondien tulevaa voittokulkua. Samaan aikaan minun silmäni näkevät tässä aihion valtavaan false breakouttiin ja suureen droppiin. Tämä treidi alkaa olemaan jo melkoisen iäkäs ja juna täynnä. Päiväkuvaajaan on piirtymässä herkullinen negatiivinen divergenssi heti kun TLT ponnistaa jälleen kohti edellistä huippua.

Jos jotain pitäisi arvata ja sitähän minulta kovasti aina toivotaan, niin sanoisin osakemarkkinan olevan valmis melko mukavaan pomppuun. Tätä tukevat useat indikaattorit. Mielessä on kuitenkin pidettävä, että USA:n indeksit voivat haluta käväistä GAP tasolla ennen kuin käänteinen H&S kuvio täyttyy.

On kuitenkin hyvä muistaa, että suuri kuva on edelleen happaman oloinen, mutta suurin yllätys minulle olisi, ettemme saisi hyvää kesärallia aikaiseksi.  Voi olla, että se on rohkeutta tai suurta typeryyttä katsella markkinaa vielä kun Kreikan äänestyspäätös on täysin pimennossa. Huonot uutiset ja pikainen irtoaminen Eurosta olisivat varmastikin kitkerää lientä markkinoille.  Tämän valossa kuvaajia voitaisiinkin luonnehtia riskienhallinnan työkaluksi. Fundamentit määräävät suunnan pitkällä aikavälillä, mutta sijoittajapsykologia lyhyellä aikavälillä ja se näkyy kuvaajista.

Riemua ja rakkautta alkavaan viikkoosi,

Matias

Related Posts

Sijoittaminen

EToron pörssilistautuminen

Eräs sijoittajan tärkeimmistä työkaluista urallaan on oikea kaupankäyntialusta. Oikean kaupankäyntialustan valitsemalla kykenet helpottamaan elämääsi ja sijoitusten tekemistä uskomattoman paljon, kun taas valitsemalla väärän alustan, rajoitat

Sijoittaminen

Norwegianin unelma haihtui

Monet piensijoittajat, etenkin kokemattomat, ravaavat kuraojaan kaatuneiden yhtiöiden perässä osakekurssin sukellettua taloudellisen tilanteen mukaisesti.

Halpuus houkuttaa, kuten surkeisiin kauppoihin aina ajautuvaa Sulo Viléniä takavuosien hittikomediassa Tankki