Markkinakatsaus

Kuten viikko sitten totesin markkinakatsauksessa, jonkinlaista ratkaisua saataneen viikon kahden sisään. Kuten Matias oivallisessa markkinakatsauksessaan toi esiin, olemme nyt tulleet yhdelle oletetun kovalle vastustasolle, joka on Daxissa 6400 pistettä – tarkkaan ottaen lukema on 6430,6, sillä se on lokakuun 28. tehdyn edellisen piikin korkein päivänsisäinen pisteluku. Kyseisenä päivänä Dax sulkeutui lukemiin 6346, joten jo samana päivänä kurssit tulivat reippaasti alas, ja liuku jatkui parin päivän ajan hurjana, ja mt-trendi alas kesti lopulta tavanomaisen kuukauden verran.

On syytä mainita, että tuo 28.10. oli perjantai. Viikon päätöskurssit ovat yleensä merkittäviä, koska silloin suurella rahalla on käytössä viikon aikana kertynyt talousdata, ja se määrää markkinoiden suunnan. Jos merkittävät nousut tai laskut tulevat viikon loppuun, on sillä yleensä pidemmän aikavälin painoarvoa, tosin riippuen hiukan markkinatilanteesta.

Tänään perjantaiaamuna Dax hätyyttelee em. piikkiään. Jos se ylittyy ja indeksi pysyy päivän päätteeksikin sen päällä, on se vahva sonnisignaali, eli markkinan pitäisi jatkaa ylemmäs. Siinä tapauksessa se merkitsisi nallemarkkinan päättymistä! Ainakin jos uskomme Dow-teoriaa, jonka mukaan laskun päättyminen ratkeaa siitä, pääsevätkö indeksit laskussa tehdyn edellisen merkittävän välihuippunsa yli. Sitähän tuo lokakuun piikki on.

Toisaalta, jos kurssit lähtevät tänään laskuun, merkitsisi se laskumarkkinan jatkumista toistaiseksi. Itse kyllä pidän sitä todennäköisenä, mutta kirjoitan jutun jo aamusta (ja päivitän luultavasti illalla), etten vaikuttaisi ainakaan jälkiviisaalta.

Viikko- ja päivätason oskillaattorit ovat aivan ylätapissaan, minkä perusteella markkinan pitäisi korjata alas aivan kohta. Todella voimakkaassa trendissä oskillaattoreihin ei voi luottaa, joten jos oskillaattoreista huolimatta nousu yhä jatkuu, olemme reaalitaloudessa siirtyneet todella vahvaan elpymiseen. Erinäiset tiedossa olevat tekijät eivät oletusta puolla, joten senkin perusteella korjausliike alas olisi odotettava vaihtoehto. Täytyy kuitenkin muistaa, että maaliskuussa 2009 alkaneessa rajussa nousussa reaalitalouden tila ei vaikuttanut yhtään hääppöisemmältä, mutta niin vain alkoi kahden vuoden vahva elpyminen.

Yleisen euforian leviämistä ovat todistaneet myös euro ja Saksan pitkät bondit. Euro kiskaisi taalaa vastaan kiinni laskevaan trendilinjaansa, joka on nyt tullut 1,30:een. Jos laskumarkkina todella hyvästellään, euron pitäisi kokemukseni mukaan jatkaa myös reippaasti ylemmäs, samoin korkojen pitäisi jatkaa viikon kestänyttä reipasta nousuaan oireena talouskasvusta. Jos taas indeksit kääntyvät laskuun, euro ja korot odotusarvoisesti seuraavat, taala taas vahvistuu.

Edessä on jännittävä markkinapäivä, jollaisia aktiivinen markkinatreideri ei montaa vuodessa koe.

One thought on “Markkinakatsaus

  1. Pikapäivitys

    Aikamoinen antikliimaksi tuli tästä päivästä. Entiset huiput korkattiin nipinnapin, mutta uutta suuntaakaan ei saatu. Periaatteessa on hyvä oire, että droppia ei tullut, toisaalta vanhaa piikkiäkään ei ylitetty. Oskillaattorit ovat edelleen reippaasti yliostetun alueella ja viittaavat pudotukseen, mutta ensi viikkoon suunnan tarkistus jäi.

    Tarkkoja ovat kyllä pojat tai tytöt – tasan tarkkaan yhdellä pisteellä entisen piikinkestävyys kokeiltiin Daxissa. Jos joku olettaa, että markkinat ovat "random walk" eli sattumanvaraista sekoilua suuntaan tai toiseen, niin tästä pikkutarkkuudesta voi saada käsityksen siitä, kuinka vähän randomwalkia markkinoiden liikkeissä on.

    Heikki

Comments are closed.

Related Posts