Markkinakatsaus

 

Viime viikon perjantaiksi saatu droppi vihjasi korjausliikkeen kenties alkaneen, ja flattina viikko jatkuikin – kunnes taas perjantaina kiskaistiin napakasti ylös. Hurja on trendi, sillä päivätason MACD on jo flat, ja sen perusteella taittuu laskuun koska tahansa.

Viikkotason MACD on kuitenkin yhä jyrkästi ylös, joten kun korjausliike saadaan, ei siitä kovin syvä ilmeisesti voi tulla, luokkaa 5-10 prosenttia indeksitasolla. Sitä luokkaa oli korjaus alkukesällä 2009 maaliskuusta alkaneen rykäyksen päätteeksi.

OMX:ssa viikkotason Ultimate Oscillator on jo lukemissa 75, ja sen saavutettua 80 korjaus on ollut edessä säännönmukaisesti. Syklisestikin sitä on syytä odottaa, koska mt-trendien maksimikesto on luokkaa 10-12 viikkoa, ja kiivas nousu alkoi jo reilusti viime vuoden puolella. Treidaajien siis kannatta olla tarkkoina stoppareiden kanssa.

Osa isoista yhtiöistä on jo lopettanut nousunsa. Tavallisesti tasanteelta kiskaistaan alas ennen uutta nousua. Joitakin reippaampia droppeja on jo  nähty, kuten Rautaruukin, Outokummun, Sampon ja Nesteen kohdalla. Neste on usein hyvä indikaattori yleismarkkinankin suhteen todella volatiilina osakkeena. 

Related Posts