Markkinakatsaus S&P 500, DAX ja OMXH25

Tiistaina vedeltiin viivoja SPX 1200-1230 tasoille, jotka näyttivät pitävän vaikka välillä hurjalta tuntuikin. Tänään on nähty valtava liike markkinassa, josta osa on varmasti päätöksistä ilahtuneita, kyydistä jääneitä sekä väärinpäin positioissa olleita. Katsellessani SPX 20d NH-NL indeksiä sekä indeksin liikettä, mieleeni tulee vuoden 2009 pohja, jolloin liike oli suunnilleen samanlainen. Ainoa poikkeus on 20 päivän NH-NL joka on tällä hetkellä historiallisessa huipussaan. Tämä saattaa kertoa, että maailma on nyt erilainen kuin ennen. Indeksiä katsellessa en voi välttyä ajatukselta, että tätä ajavat ylöspäin muut kuin ihmiset. Viivoittimella piirretyt nousut indeksissä, jotka ovat yli 4 prosenttia, eivät oikein tunnu tutuilta menneisyydestäni. Näin kovat NH-NL tasot kielivät tyypillisesti jonkinlaisesta nääntymyksestä sekä levon tarpeesta. En olisi yhtään ihmeissäni vaikka saisimme maistaa jonkin sorttista 1260 tason uudelleentestausta. Tämä tarjoaisi hyvän paikan iskeä kiinni sijoituksiin. Mikäli nousu kuitenkin jatkaa matkaa luonnonlakien vastaisesti leijuen, ei minun auta kuin nostaa kädet pystyyn.

Pyörittelen päässäni sitä, onko nyt 2008 alkuvuoden toisinto, vai 2010?  Molemmat olisivat mahdollisia, sillä katsellessani vuoden 2008 kuvaajaa, nykyinen näyttää lähes kopiolta siitä. Nyt vain tilanne taitaa olla se, että valtaosa on missannut tämän liikkeen ja juoksevat mukaan pienimmästäkin notkahduksesta. Seuraava taso, joka on mielenkiinnon kohteena, on laskeva trendiviiva kesän huipuista piirrettynä. Sen lävistäminen tarkoittaa, että minunkin on tehtävä tästä karhusta pataruokaa.

Sekä DAX, että OMXH25 näyttävät mallia vahvasta liikkeestä ylemmille tasoille. Vastassa odottaa vaikeita tasoja, jotka antavat mielenkiintoa tuleville päiville ja viikoille. Tästäkin edespäin on tarkoitus kulkea päivä kerrallaan, vaikka katse onkin pitkällä tulevaisuudessa. Saimme hyvin kiinni liikkeen kesän/syksyn pohjilta, vaikka kieltämättä liikkeen voimakkuus on yllättänyt totaalisesti. Kaiken kaikkiaan on ollut erityisen hieno sijoituskesä sekä –syksy. Odotan innolla talvea. Sitä odotellessa vaihdoin jo nastatkin alle, ettei ote pääse lipsumaan liukkaammillakaan indekseillä.

Mukavaa viikonloppua!

Matias Savolainen

www.matiassavolainen.com

Related Posts

Sijoittaminen

Omat Rahat Katsaus: Tekevätkö AI-yhtiöt ikinä tulosta?

Onkohan tulevaisuudessa Shelleyn runo ”Ozymandias” hyvä kuvaus AI-yhtiöille?

Viime aikoina AI-yhtiöiden kurssikehitys on ollut hapuilevaa. Myös chippivalmistajat ja muut buumista hyötyvät ovat saaneet kolauksia. Sijoittajat ovat

Talous

Yritysten liikevaihdot ja tulokset kasvoivat Q2/2026 aikana ja osassa yrityksistä on jo potentiaalia laajennusinvestointeihin

Suomalaisten OMXH25 yritysten liikevaihdot kasvoivat Q2/2025 keskimäärin 7% vuoden takaiseen verrattuna ja liiketulokset (EBIT) kasvoivat peräti 35%.

Seurantaan on tällä kertaa otettu myös investoidun pääoman tuotto

Yhteiskunta

Kansanedustajien sopeutumisrahasta 2: sopeutumisrahan määrä

Kansanedustaja voi eduskuntakautensa päätyttyä saada sopeutumisrahaa yhteensä melkein miljoonan euron verran! Onko tässä mieltä? Tämä on jatkoa edeltävälle videolle, jolla käsittelin sopeutumisrahan kestoa.

https://www.youtube.com/shorts/ZqGmUiUZ7P8