Markkinoiden hermoilua voi ennakoida

Sijoittaminen

Sijoittajalauma säikähti taas jokseenkin aikataulussa

Volatiliteetti, jota VIX-indeksi mittaa, määrittelee osakemarkkinoiden liikkeitä. Ja toisin kuin useimmat sijoittajat kuvittelevat, VIX ei pääpiirteissään reagoi uutisiin, vaan aaltoilee omalla dynamiikallaan.

VIX seilaa kohtalaisen säännönmukaisesti. Nyt se painaa päälle kuten tekninen analyysi on jo pidempään lupaillut – ja osakkeet sakkaavat laitanaan.

Päivätason indikaattoreista aaltoliike hahmottuu selkeästi. Hermoilun kiihtyminen antaa itsestään merkit hyvissä ajoin, joskaan itse kurssista sitä ei näe.

Indikaattoreita täytyy lukea eri aikaikkunoissa. Se tekee osaltaan teknisestä analyysista hyvin haastavaa – mutta onnistuessaan todella palkitsevaa.

VIX kohti 30 pistettä

Tekninen tilanne on nyt hyvin samanlainen kuin toukokuun alussa, kun VIX pomppasi liki 30 pisteeseen ajaen tuhannet osakkeet alas. Muun muassa Nasdaq-indeksi putosi viikossa yli viisi prosenttia.

Päivätason indikaattorit aaltoilevat taas kohti kattoa

Tammikuun lopun volapiikki iski osaa osakkeista vielä tuimemmin. Sitä edeltävä lokakuun lopussa oli oikea ostoparatiisi.

Nyt saumat kohtalaisen kovaan posaukseen ovat hyvät, siis ainakin luokkaa 30 pisteen korkkaaminen. Se tietäisi kunnon alennusmyyntiä monelle osakkeelle.

Tyypillinen keskitason paniikkipäivä pörssissä

VIX:in viikkoindikaattoritkin kurkottavat korkeammalle kuin kertaakaan tänä vuonna. On jo aikakin pitkän markkinarauhan vuoksi.

Viikkotasollakin oskillaattorit lähestyvät kunnon paniikkia

Ostopaikkoja pitäisi kohta riittää

Tilanteesta ei automaattisesti seuraa mittava paniikkimyynti, mutta todennäköisyys nousee mehukkaaksi. Sitä puoltaa monien osakkeiden hintavuuskin tuhtien rallien jäljiltä.

Vaikkapa vähän aika sitten käsitelty kuumentunut Fortum tulee alas nyt VIX:in tahdissa, mikä onkin sille kuten useimmille syklisille osakkeille ominaista. Pudotuksen pitäisi jatkua vielä.

Teknisen kokemuksen perusteella hermoilu vielä yltyy tällä viikolla, kenties saavuttaa huippunsakin. Sen toteutuessa tuhannet osakkeet saavat kyytiä vähintään useita prosentteja.

Sitten taas ostopaikkoja riittää. Näitä kannattaa kytätä, niin pitkään salkkuun kuin treidatessa.

Artikkeli koostuu sijoittajasivusto Pörssihaukan materiaalista. Pörssihaukassa on kahden viikon tutustumistarjous ilmaiseksi ja sitoumuksetta.

Related Posts

Yhteiskunta

Kansanedustajien sopeutumisrahasta 3: sopeutumisrahan ehdot

Kansanedustaja saa sopeutumisrahaa joskus jopa muita töitä tehdessään. Toisin kuin ansiosidonnainen, sopeutumisraha ei myöskään edellytä työnhakua. Onko tämä perusteltua? Vai pitäisikö järjestelmää muuttaa?

 

https://www.youtube.com/shorts/DMNTrdjKoBc

Sijoittaminen

Omat Rahat Katsaus: Tekevätkö AI-yhtiöt ikinä tulosta?

Onkohan tulevaisuudessa Shelleyn runo ”Ozymandias” hyvä kuvaus AI-yhtiöille?

Viime aikoina AI-yhtiöiden kurssikehitys on ollut hapuilevaa. Myös chippivalmistajat ja muut buumista hyötyvät ovat saaneet kolauksia. Sijoittajat ovat

Talous

Yritysten liikevaihdot ja tulokset kasvoivat Q2/2026 aikana ja osassa yrityksistä on jo potentiaalia laajennusinvestointeihin

Suomalaisten OMXH25 yritysten liikevaihdot kasvoivat Q2/2025 keskimäärin 7% vuoden takaiseen verrattuna ja liiketulokset (EBIT) kasvoivat peräti 35%.

Seurantaan on tällä kertaa otettu myös investoidun pääoman tuotto