Markkinoita ei heilauta tuulet eikä tuiskut

Kirjoitusvuorossa Juha Kasanen

 

Muistatteko vielä Juicen biisiä Marilynistä? Juice taivalsi läpi tuulen ja tuiskun eikä mitkään voimat masentaneet ei. Osakemarkkinoilla on ollut jo jonkin aikaa samanlainen tunnelma. Niin huonoa uutista ei tunnu olevankaan, että osakemarkkinat masentuisivat.

Suurin osa maailman osakemarkkinoista on tuottanut tänä vuonna positiivisesti ja Helsingin portfoliotuottoindeksi on plussalla noin yhdeksän prosenttia vuoden alusta. Viimeaikaiset uutiset eivät kuitenkaan ole olleet kovin positiivisia osakemarkkinoiden kannalta. Maailman talouskasvu on edelleen aika verkkaista, meno Euroopassa nihkeää ja Suomen arvioidaan olevan lamassa.

Eurovaalien tulos oli osakemarkkinoiden kannalta aika kurja. Monessa maassa, kuten Englannissa ja Ranskassa, euroskeptiset voimat saivat huomattavan äänisaaliin, mikä vaikeuttaa jatkossa päätöksentekoa Euroopassa. Eurokriisin loppunäytös on vielä käymättä ja Ukraina on unohtunut jo kokonaan. Hyviä huolenaiheita kyllä riittäisi, mutta ne eivät tunnu juuri nyt kiinnostavan markkinoilla ketään.

Ehkäpä markkinat toimivat sittenkin rationaalisesti? EKP pumppaa lisää rahaa markkinaan ja torstain pankkitukipäätökset otettiin positiivisesti vastaan. Riskitön korkotaso Euroopassa on ollut lähellä nollaa jo pitkän aikaa. Tämä painaa vaakakupissa. Jos diskonttolaskelmissa käyttää nollaa korkona, nousee omaisuuden arvo äärettömäksi. Näin laskettuna osakkeet ovat vielä halpoja. Uskokoon ken tahtoo.

Ei tarvitse olla suuri profeetta ennustaakseen, että näillä reunaehdoilla markkinan lento sakkaa jossain vaiheessa. Vaikea kysymys on, mikä on se uutinen tai tapahtuma, joka nykyisessä markkinatunnelmassa on riittävän suuri ja negatiivinen kääntämään markkinoiden suunnan. Toivotaan, että joudumme odottamaan tätä uutista vielä jonkin aikaa ja että se ei tulisi ainakaan nyt suviaikana. Hyvää kesää kaikille!   

Lue Punaisen mukin blogia.

Related Posts