Menestyville yrittäjille suunnatut maatalouden investointituet ovat onnistunutta tukipolitiikkaa

Kevyttä Yhteiskunta

Investointitukea saavien maatilojen koko kasvaa ja yhä useammin maataloutta harjoitetaan osakeyhtiönä tai maatalousyhtymänä, jossa on mukana useampi osakas. Investoivat maatilat ovat kannattavia, toisin kuin tilat keskimäärin ja niiden kannattavuus paranee investointien seurauksena vielä entisestään.  Tiedot käyvät ilmi Valtiontalouden tarkastusviraston (VTV) tarkastuksesta.

”Suuremmat, toiminnan jatkumiseen voimakkaasti panostavat maatilat ovat maataloustuotannon määrässä jo keskeisessä asemassa, vaikka niitä on vielä lukumääräisesti vähemmän”, kertoo Valtiontalouden tarkastusviraston (VTV) tuloksellisuustarkastusneuvos Visa Paajanen.

Maatalouden investointitukia myönnetään entistä pienemmälle ryhmälle, joka investoi tiheämmin ja tekee keskimääräistä suurempia investointeja. Osakeyhtiömuotoisille hakijoille myönnetään yli kolmannes tuista, vaikka niiden lukumääräinen osuus kaikista maatiloista on vain kolme prosenttia. Investoinnilla on selkeä yhteys myös maatilan tulevaan kannattavuuteen.

Maatalouden rakennemuutos onnistuu kun tuetaan menestyviä yrittäjiä

Maatalouden investointituet ovat esimerkki onnistuneesta yritystuesta, jonka avulla on viimeinkin toteutettu maataloudessa jo 70 vuotta yritetty rakennemuutos. Tuki on kohdentunut niille tiloille, jotka menestyvät ja tuottavat lisäarvoa yhteiskunnalle. (Piksu toimituksen huomio)

Tutustu julkaisuun: Maatalouden investointituet – Kannattavuuden ja kilpailukyvyn kehittäminen

Related Posts

Yhteiskunta

Kansanedustajien sopeutumisrahasta 3: sopeutumisrahan ehdot

Kansanedustaja saa sopeutumisrahaa joskus jopa muita töitä tehdessään. Toisin kuin ansiosidonnainen, sopeutumisraha ei myöskään edellytä työnhakua. Onko tämä perusteltua? Vai pitäisikö järjestelmää muuttaa?

 

https://www.youtube.com/shorts/DMNTrdjKoBc

Sijoittaminen

Omat Rahat Katsaus: Tekevätkö AI-yhtiöt ikinä tulosta?

Onkohan tulevaisuudessa Shelleyn runo ”Ozymandias” hyvä kuvaus AI-yhtiöille?

Viime aikoina AI-yhtiöiden kurssikehitys on ollut hapuilevaa. Myös chippivalmistajat ja muut buumista hyötyvät ovat saaneet kolauksia. Sijoittajat ovat

Talous

Yritysten liikevaihdot ja tulokset kasvoivat Q2/2026 aikana ja osassa yrityksistä on jo potentiaalia laajennusinvestointeihin

Suomalaisten OMXH25 yritysten liikevaihdot kasvoivat Q2/2025 keskimäärin 7% vuoden takaiseen verrattuna ja liiketulokset (EBIT) kasvoivat peräti 35%.

Seurantaan on tällä kertaa otettu myös investoidun pääoman tuotto