Merkittävä kilpailuetu Suomelle: Yrityksen perustamisesta vaivatonta

      Yrityksen perustaminen helpottuu uuden sähköisen palvelun ansiosta. Maksuton perustayritys.fi/ palvelu säästää yrityksen perustajan aikaa ja hermoja sekä miljoonia euroja valtiolta. Uuden palvelun avulla suomalaisesta yhteiskunnasta tulee entistä kilpailukykyisempi ja joustavampi. 

"Yrityksen voi perustaa yhdellä istumalla, kun perustajan on aiemmin pitänyt täyttää kymmeniä eri lomakkeita, joissa kysellään samoja tietoja", sanoo Perusta Yritys Suomi Oy:n toimitusjohtaja Juha Rantanen.

Uuden palvelun kautta perustaja voi hoitaa viranomaisilmoitusten lisäksi myös pankki- ja vakuutuspalveluiden sopimisen. Säästöt ovat huomattavat. Esimerkiksi yrittäjän eläkehakemus syntyy automaattisesti perustamisen sivutuotteena. "Mitään erillisiä kaavakkeita ei tarvitse enää täyttää" toteaa johtaja Lauri Rämö Eläke-Tapiolasta. "Oikeusturvavakuutus tulee voimaan välittömästi ja on yrityksen turvana jo silloin kun sopimuksia tehdään ja riskejä otetaan" sanoo johtaja Atte Andersson IF:stä "Pankissa asiointiin kuluva aika puolittuu" arvioi puolestaan johtaja Tiina Äijö Nordea Pankista.

Aikaa säästyy monesta syystä. Kerran syötettyä tietoa ei pidä kirjoittaa toista kertaa, vaan viranomaiset ja yrittäjän valitsemat yksityiset tahot saavat tiedot samalla kertaa. Lisäksi järjestelmä ehkäisee virheet, kun se pakottaa perustamaan yrityksen oikein.

"Patentti- ja rekisterihallitukseen saapuneista lomakkeista, puolet on ollut väärin täytettyjä", sanoo Juha Rantanen . Tähän asti viranomaiset ja muut palvelujen tuottajat ovat joutuneet pyytämään kirjallisesti yrittäjältä tietojen korjaamista. Nyt järjestelmä ehkäisee virheitä, joista suuri osa on johtunut huolimattomuudesta kuten sosiaaliturvatunnuksen väärinkirjoittamisesta.

Uusi tekniikka tuo turvallisuutta

EU:n tavoitteena on lyhentää viranomaisten käsittelyaika kolmeen päivään. Nyt se on Suomella keskimäärin 8 päivään. Uusi palvelu edesauttaa tavoitteeseen pääsyä tuottamalla virheettömiä perustamisilmoituksia säästäen niin julkista rahaa kuin viranomaisten työaikaakin. Mikä parasta, palvelu on rakennettu kokonaan ilman julkista rahoitusta.

Suurin osa ajasta ei kuitenkaan ole koskaan kulunut viranomaisprosessissa, vaan sitä ennen; perustamis-, pankki- ja vakuutuskaavakkeiden täyttämisessä ja kokouspöytäkirjojen laatimisessa. Prosessin nopeutumisen takia yrittäjä voi aloittaa liiketoiminnan viikkoja aikaisemmin kuin vanhassa järjestelmässä.

Nopeutta ja turvallisuutta lisää uusin tekniikka. Elisa tuo uuden kännykällä toimivan mobiilivarmenteen palveluun. " Mobiilivarmenne, kännykkä ja perustamispalvelu yhdessä muodostavat kätevän ja ainutlaatuisen kokonaisuuden, jonka hyötyarvo on mittava yritystä perustettaessa" sanoo mobiilivarmenteen osastopäällikkö Mika Repo Elisasta.

Laaja verkosto mukana

Perustayritys.fi on yksityinen palvelu, jonka kehittämisessä ovat olleet mukana myös keskeiset viranomaistahot kuten Verohallinto ja Patentti- ja rekisterihallitus. Mukana ovat myös TEM-toimialapalvelut, PKT- säätiö, Nordea, IF Vahinkovakuutus, OP-Pohjola, Eläke-Tapiola, Veritas Eläkevakuutus, Elisa, kunnallisia kehittämisyhtiöitä ja uusyrityskeskuksia.

   

 

Järjestelmän kautta on perustettu jo satoja yrityksiä, mutta palvelun laajempi markkinointi aloitetaan vasta nyt.

Lisätietoja:

  • Perusta Yritys Suomi Oy, toimitusjohtaja Juha Rantanen
  • Nordea Pankki, johtaja Tiinä Äijö,
  • IF Vahinkovakuutus, johtaja Atte Andersson,
  • PKT-säätiö, johtaja Jusa Susia,
  • Elisa, mobiilivarmenteen osastopäällikkö Mika Repo,
  • Eläke-Tapiola, johtaja Lauri Rämö,
  • OP-Pohjola, kehityspäällikkö Liisa Parikka,
  • Veritas Eläkevakuutus, johtaja Stefan Strandberg,
  • TEM-toimialapalvelut, päällikkö Timo Metsä-Tokila,

Related Posts