Metsäomaisuus on antanut muita sijoitusmuotoja parempaa tuottoa

Asunnot ja metsä

Metsäomaisuus on viimeisen kahden vuoden aikana tuottanut hyvin, paremmin kuin osakkeet, korkosijoitukset, asunnot tai kiinteistöt. Kantohinnat ovat nousseet inflaatiotakin nopeammin ja reaalituot ovat positiivisia.

Metsänostajat, metsäteollisuusyritykset, maksavat kullakin alueella hyvin erilaista hintaa. Tarjottu hinta riippuu siitä miten lähellä kyseisellä metsäteollisuusyrityksellä on tuotantolaitoksia.  Tarjous kannattaakin pyytää useammalta ostajalta. Kilpailutuksen voi tarvittaessa hoitaa esimerkiksi metsänhoitoyhdistys.

Venäjän puuntuonnin loppuminen yhdessä isojen kotimaisten investointien kanssa lisää kotimaisen puun käyttöä. Kun puulla on kysyntää, sen hinta nousee.
Talousmetsät kasvavat  Luke:n tietojen mukaan noin 12% enemmän kuin mitä puuta käytetään. Metsiin jää vanhojen hakkaamattomien puiden kertymää, jota olisi hyvä purkaa hyvän hintatilanteen aikana.  Hyvä tilanne ei välttämättä kestä kaikilta osin pitkään. Erityisesti sahatavaran kysyntä on vaisun uudisrakentamisen seurauksena heikkenemässä.
Tietojen lähde: Luke

 

 

Related Posts

Salkun rakenne

Kaizun salkkussa paniikkimyyntejä kvartaalin Q3/2026 aikana, tuotto oli 3,99 %

Kaizun salkku tuotti kvartaalin Q3/2026 aikana 3,99% samalla kun pohjoismainen vertailuindeksi OMXN40 laski 0,79%.  

Jouduin paniikinomaisesti  säätämään salkun koostumusta. Myin riskiset tekoäly-yhtiöt ja  viimeisetkin It- yhtiöt

Yhteiskunta

Suomi on johtava sosialistimaa, jossa lähes 60% bruttokansantuotteesta jaetaan julkisen sektorin päätösten perusteella

Suomi on OECD:n tilaston mukaan maailman johtava sosialistimaa kun mittarina käytetään julkisen sektorin osuutta bruttokansantuotteesta. Julkisen sektorin päätösten pohjalta jaetaan meillä suurempi osuus bruttokansantuotteesta kuin