Ministerin nimellä on väliä
Kirjoitusvuorossa Hannu Lehtilä
Tuskin koskaan yksi ministerinimitys on vaikuttanut heti, ja niin voimakkaasti, pörssiyhtiön kurssiin kuin Pekka Haaviston valinta kehitys- ja valtion omistajaohjauksesta vastaavaksi ministeriksi. Talvivaaran kurssi otti parinkymmenen prosentin loikan heti seuraavana päivänä. Pörssilaboratoriokoetta ei älynnyt, vaikka eli aivan vieressä.
Vihreän liiton valtuuskunta ja eduskuntaryhmä aloittivat valintakokouksensa eduskunnan Pikkuparlamentin auditoriossa 16.10.2013 klo 17.00. Tämän kirjoittaja veti eduskunnan kansalaisinfossa keskustelusarjaa ”Kansanedustajana politiikan käännekohdissa” samaan aikaan vain kymmenen metrin päässä. Vieraana olleen valtioneuvos Riitta Uosukaisen kanssa tunti oli yhtä historian siipien suihketta; iloa ja älyä. Kun tilaisuuden radionti päättyi klo 18.20, Uosukainen kysyi, onko ministeri jo valittu? Ei ollut. Meni vielä reippaasti yli pörssin sulkemisen, kunnes yksimielinen valinta oli selvä, Pekka Haavisto.
Heidi Hautalan eroamisen jälkeen ykkösvaihtoehtoihin kuului ex-ympäristöministeri, europarlamentaarikko Satu Hassi. Häntä kutsutaan teollisuuspiireissä myös ”rikkidirektiivi-Saduksi”, koska ajoi voimakkaasti Itämeren laivaliikenteelle – suomalaiselle – kallista rikkidirektiiviä. Talvivaaran kurssi ryömi pohjamudissa.
Talvivaarasta valtion Solidium omistaa ison siivun, noin 17 prosenttia, ja omistajaohjauksesta vastaava ministeri käyttää siten suurta valtaa myös Talvivaarassa. Ja kun em. ministeri sattuu tulemaan vihreistä, bisnestä suuremman roolin ottaa helposti luonnonsuojeluasiat. Talvivaaran bisnes ei mene hyvin, eikä tunnu koko prosessikaan olevan vielä ihan Pekka Perän hallussa. Siis riski on suuri ja ”ajan merkkejä” luetaan tarkasti.
Piensijoittajien sielunelämään kuuluu usein jälkikäteen ”jossittelu”. ”Olisi pitänyt ostaa sitä tai myydä tätä”. Jälkijossittelu on joskus makeaa, joskus karvasta. Talvivaaran kohdalla olisi pitänyt ostaa jo 16.10. tai panna ainakin sisään ostotarjous, mutta kun ministerin nimi oli eduskunnan kuppilan kaikkitietävässä ”spekulaatio-pörssissäkin” pielessä, ja kun ei voinut tietää mitä Vihreiden puheenjohtajan Ville Niinistön päässä pyöri, mentiin synkimmän vaihtoehdon mukaan. Se oli, että Hassi valitaan. Se taas olisi tietänyt, että jo aikaisemmin ostettujen sentti-osakkeiden määrä olisi salkussa vain kasvanut. Ja tappiot sitä mukaa! Meitä Talvivaaraan uskovia piensijoittajia on 76 000, ja ylöspäin mennään!
Vähän samanlaista nimi-käyttäytymistä on havaittavissa myös vahvojenkin sukufirmojen tai osuustoimintapohjaisten pörssiyhtiöiden kurssivaihteluissa. Ollaan herkkiä nimille, ja ennenaikaisille lähdöille: Kemira notkahti pahanpäiväisesti kun toimitusjohtaja Wolfgang Büchele ilmoitti lähdöstään.
Ps. Näinä tulosjulkistusten aikoina odottavan aika tulee helposti pitkäksi. Oiva lääke ajantappamiseen on lukea vaikkapa Jorma Ollilan elämänkertaa Mahdoton menestys. Tekijät, Jorma Ollila itse, ja toinen kirjoittaja, Harri Saukkomaa, osaavat asiansa. Nautittavaa ja sivistävää luettavaa.
—
Lue Punaisen mukin blogia.
Puolueella ei väliä, jos vaan pätevät kaverit ovat ruorissa
Pekka Haaviston valinta toi varmaan paljon tervettä järkeä valtion omistajaohjaukseen. Paljon on henkilöistä ja heidän taidoistaan kiinni. Puolueella ei ole väliä, jos vaan patevät kaverit ovat ruorissa. Tosin emmehän me Pekka Haaviston onnistumista vielä etukäteen tiedä. Mutta toivoa kieltämättä minunkin mielestäni on.
P. Haavisto
Nyt ainakin vaikuttaa, että ensimmäiseksi kostettiin edellisen ministerin potkut erottamalla Arcticin hallituksen puheenjohtaja. Jos vetoja pitäisi lyödä toimitusjohtajan uran pituuden puolesta, niin ihmettelen jos se vuotta kestää.