Venäjän hyökkäys Ukrainaan on järkyttänyt koko läntistä maailmaa. Sotaa pidetään yleisesti Venäjän presidentin Vladimir Putinin sotana, ja näin ollen Putin lienee tavalla tai toisella myös avain sodan päättymiseen: joko Putin saa sellaisen ratkaisun, minkä kokee voivansa esitellä jonkinlaisena voittona kotimaassaan, tai Putin syöstään tavalla tai toisella vallasta.

Tätä ajatellen Putinin tavoitteita (niin niitä todellisia kuin kansalle kommunikoitujakin) on nähdäkseni käsitelty ja analysoitu mediassa suhteellisen vähän. Putinia pidetään laajalti vallanhimoisena hulluna, ja vaikka tämä näkemys on helppo jakaa, ja sen jakavat monet varsinkin lännessä asuvat venäläisetkin, on hyvä yrittää ymmärtää, mihin putinistinen ajattelu pohjautuu. Syy tälle on se, että mitä paremmin niin poliittiset päättäjät kuin rivikansalaisetkin ymmärtävät, millaiseen ajatteluun Putin pyrkii ohjaamaan omaa kansaansa, sitä paremmat edellytykset on vaikuttaa Venäjällä asuviin venäläisiin niin, että sodan vastustus nousisi riittävän korkealle myös oman kansan keskuudessa – siis siinä osassa kansaa, joka ei ole vielä paennut ulkomaille (kts. juttu kotimaansa kovenevaa hallintoa pakenevista venäläisistä). Putinin omaan ajatteluun tuskin pystyy enää vaikuttamaan, mutta moneen Putinin toimia vielä tähän asti kannattaneeseen kyllä voi.

Hyvä näkymä Putinin ajatteluun löytyy hänen sodanjulistuspuheestaan. Suosittelenkin lukemaan sen kokonaisuudessaan siitä irrallisia poimintoja tekevien uutisten sijaan. Juttu on luettavissa HS:n sivuilla (kts. Vladimir Putinin sodanjulistuspuhe sanasta sanaan ).

Näen kolme pääteemaa Putinin perusteluissa sodalle.

1. Itä-Ukrainan suojelu ja Ukrainan vapauttaminen ”natseista”

Yksi tekijä on väitetty itä-ukrainalaisten tai laajemmin koko Ukrainan suojelu. Venäjä kuitenkin miehitti Krimin ja tuki separatistitaistelijoita Luhanskin ja Donetskin alueilla, ja on siten ollut liikkeelle paneva voima konfliktissa ja siihen liittyvässä väkivallassa.

Putin myös väittää uusnatsien napanneen vallan Ukrainassa ja  maassa olevan käynnissä kansanmurhan. Azov-pataljoonien mahdollisesti idän konfliktialueilla tekemät vääryydet eivät tee sisällissodasta kansanmurhaa, eikä se liioin tee Ukrainan valtion johdosta saati Ukrainan juutalaisesta (!) presidentistä natseja.

On ylipäätään mielipuolista perustella laajamittaista hyökkäystä koko maahan Itä-Ukrainan konfliktilla. Mutta ehkäpä se, että Putin kutsuu sotaa ”erityisoperaatioksi” ei ole pelkästään esimerkki siitä, miten hän maalaa Venäjän tekemiä asioita valkoiseksi propagandatarkoituksessa, vaan se voi olla merkki myös siitä, että Putin uskoi ”operaation” olevan nopeammin ohi, jolloin erityisoperaatio olisi voinut terminä upota hyvin suureen osaan Venäjän väestöä yksipuolisen propagandan hallitsemassa mediaympäristössä.

2. Naton laajentuminen

Toinen Putinin ajattelussa vuosikausia näkynyt näkemys on se, että Naton laajeneminen itsessään olisi suorastaan eksistentiaalinen uhka koko Venäjälle. Vaikutelma on, että tämän uhkan maalaaminen myös uppoaa ”Itä-Ukrainan suojelu”-ajattelun tavoin moneen venäläiseen. Suomalaisesta näkökulmasta tilannetta kuvaa synkällä tavalla oheinen meemi: Natoon halutaan liittyä Venäjän pelossa, mutta siihen ei myöskään uskalleta liittyä Venäjän pelossa. Venäjän ja venäläisten olisi syytä kuitenkin nähdä, ettei Natolla ole mitään syytä hyökätä Venäjää vastaan. Venäjän laajamittainen hyökkäys jonkinlaisena “itsepuolustuksena” on ennemmin osoitus Naton kaltaisen yhteisen puolustuksen tarpeellisuudesta kuin sen perusteettomuudesta

3. Historia

Kolmas Putinin puheista esille tuleva teema on Venäjän ja Neuvostoliiton historia mukaanlukien se, miten Ukraina on ennen kuulunut Venäjään, mutta Leninin päätösten seurauksena päätyi lopulta itsenäiseksi. Paitsi, että tämä on suomalaisesta näkökulmasta hyvin kuumottava perustelu, se on myöskin perustelu, jota ei propagandalla tai Nato-uhkakuvien maalaamisella voi maalata oikein miksikään muuksi kuin vaaralliseksi megalomaniaksi.

Lopuksi

Merkittävä osa venäläisistä on kannattanut Putinin erityisoperaatiota, mutta tämä johtuu varmasti suurelta osin siitä, ettei ole tiedetty, mistä oikeastaan on kyse. Missä määrin Putin sitten itse uskoo omaa propagandaansa ja missä määrin kyse on vain häikäilemättömästä työkalusta tavoitteiden saavuttamiseksi? Sitä on vaikea tietää, mutta olennaisempaa saattaakin olla, miten tavallisen kansan päät saisi näkemään ”erityisoperaation” sinä, mitä se todellisuudessa on: järjetön Venäjän käynnistämä täysimittainen sota, jossa Venäjällä itselläänkään ei ole mitään voitettavaa. Tähän kysymykseen ei ole yksinkertaisia vastauksia, mutta näkisin sen silti olevan kysymys, joka ansaitsisi enemmän huomiota. Pakotteet ovat tehokas tavalliseen kansaankin vahvasti vaikuttava työkalu, mutta on tärkeää, että ahdinkoon ajautuneen kansalaisen syyttävä sormi löytää oikean kohteensa eli Venäjän hallinnon.