Kiinni ennen kuin tipahtaa

Mistä yhteiskunnalle parempi suunta?

Yhteiskunta

Olen kirjoittanut yhteiskunta- ja talousaiheisia blogijuttujani nyt 13 vuoden ajan. Vaikka olenkin kirjoituksissani myös kritisoinut joitakin yhteiskuntamme piirteitä, pääsääntöisesti yhteiskuntajärjestelmämme on tuntunut hyvin toimivalta. Tämä tunne on kuitenkin alkanut viime aikoina rapista, ja tuntuu, että on kasvavissa määrin syytä olla huolissaan järjestelmämme hyvinvoinnista. 

Huolenaiheita on monia, mutta yksi keskeisimmistä on yleinen julkisen puolen resurssipula. Pisimpään ja näkyvimmin tämä lienee näkynyt hoitoalalla. Lähi- ja sairaanhoitajista on ollut puutetta pitkään, eikä alan palkkatasoa tunnuta millään saavan sellaiselle tasolle, minkä suurin osa kansasta kuitenkin vaikuttaisi pitävän perusteltuna. Se näkyy alan kysynnässä, mikä näkyy työntekijämäärissä, mikä puolestaan näkyy alalla työskentelevien kuormituksessa, ja negatiivinen kierre on valmis. Työntekijäpula alkaa näkyä asiakkaille asti jo kriittisissä akuuttia hoitoakin vaativissa asioissa, ja sama kuvio näkyy myös mm. varhaiskasvatuksessa (kts. esim. Varhaiskasvatuksen työntekijöistä huutava pula).  Tilannetta parantaisi tuntuva lisä palkkatasoon, mutta mistä raha, kun kokonaisuutta painaa huoltosuhteen heikkeneminen, ja valtio velkaantuu jatkuvasti muutenkin?

Resurssipulan lisäksi on myös nähty muunlaisia esimerkkejä järjestelmän heikosta toimivuudesta. Postiin ei tunnu enää voivan luottaa. Valtion pääomistama Fortum myy keskeisen sähköverkkoinfrabisneksensä ulkomaille ja ostaa rahoilla Venäjästä riippuvaisen Uniperin miljarditappioihin johtavin seurauksin. Sosiaali- ja terveydenhuollon kuormitusta pahentaa entisestään surkeasti toimiva uusi Apotti-järjestelmä (josta luopumista on vaatinut yli 600 lääkäriä). Helsingin kaupunki uusii palkanlaskujärjestelmänsä varautumatta kunnolla uuden Sarastia-järjestelmän aiheuttamiin ongelmiin, minkä seurauksena on syntynyt vähintään satoja työntekijöitä koskeva kuukausikaupalla jatkuva palkkakaaos (ja jopa tuhansille jaellut virheelliset “potkut”). Ja mitä mahtaa tapahtua nyt, kun vuoden 2023 alusta lukien vastuu sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen järjestämisestä siirtyy kunnilta ja kuntayhtymiltä 21 hyvinvointialueelle? Onko vuoden alussa tiedossa uudenlainen kaaos?

Monet näistä ongelmista eivät toki ole vain Suomea koskevia. Huoltosuhteen heikkeneminen on yhteinen tekijä erityisesti länsimaissa, ja terveydenhuollossa on resurssipulaa varmasti monissa maissa. Lisäksi terveydenhuollon tietojärjestelmäuudistukset taitavat mennä useammin mönkään kuin edes jotenkuten putkeen (Viro tosin muodostaa tässä jonkinasteisen poikkeuksen, mitä lienee auttanut se, että nuoren valtion järjestelmiä on voitu rakentaa tyhjemmältä pöydältä). 

Vaikka monet maat taistelevat samankaltaisten ongelmien kanssa, tuntuu, että järjestelmän tasapainolla on aiempaakin suurempi merkitys. Pandemian aiheuttama digiloikka lienee kutistanut valtioiden välisiä raja-aitoja entisestään, mikä voi pahentaa negatiivisia kehityskierteitä. Sama toimii onneksi myös toiseen suuntaan. Yritetään siis pitää järjestelmämme kunnossa. Vaikka nyt inflaationkin laukatessa ei ehkä kovin optimiselta tunnu, toivotaan että sote-uudistus ja alkava vuosi 2023 tuo enemmän positiivisia kuin negatiivisia yllätyksiä.

Mahdollisimman hyvää alkavaa vuotta 2023!

 

apotti kestävyysvaje sarastia sote terveydenhuolto valtiontalous

3 thoughts on “Mistä yhteiskunnalle parempi suunta?

  1. Maalaat kurjan kuvan sote palvelujen nykytilasta.

    Kunnioitan kypsää suhtautumistasi asiaan. Moni muu kirjoittaja olisi tarjonnut artikkelissaan vastausta sote ongelmiin. Sinä et.

    Ongelmat ovat vaikeita ja tärkeitä. On hyvä että annoit mietittävää.

    Minäkään en tässä rupea tarjoamaan lonkalta pussillista keinoja. Äkkisiltään tuo esittämäsi ongelma tuntuu ylivoimaiselta.

    1. Kiitos kommentista!

      Monesti kyllä yritän sohia aihepiireihin, joista löytyy paljon oikeitakin asiantuntijoita, mutta yritän silloin tuoda esille asiasta jotain sellaisia puolia, mitkä koen ainakin alihuomioiduksi. Mutta turha sitä on väkisin yrittää keksiä jotain epämääräistä ratkaisua vain, jotta saisi blogikirjoitukseen lisää sisältöä. Joku voisikin kysyä, mikä pointti koko kirjoituksella sitten ylipäätään on, mutta jos annoin sanojesi mukaisesti mietittävää, niin sehän on jo sitten positiivinen asia. On hyvä olla tietoinen asioista ja pohtia ongelmia, mutta samalla toisaalta on tärkeää myös pyrkiä ajattelemaan positiivisesti, mihin tekstini viimeiset virkkeet pyrkivät.

  2. Posti pissii, energiahuoltovarmuus ryssitty, nistejä joka paikka väärällään, näin ihan joitain heti mieleentulevia mainitakseni. Ja samaan aikaan maailman korkeimpiin kuuluva veroastekaan ei näy riittävän mihinkään, joten _joku_ tässä maassa on kyllä onnistuttu sössimään ja pahasti. Mutta mitä tehdä, koska puolueetkin näyttävät kaikki vain tarjoavan niitä samoja vanhoja lääkkeitään, joita nielemällä tähän surkeaan tilanteeseen on juuri päädytty? Ya tell me…

    Ja mikä vielä huolestuttavampaa, näyttää kaikennäköisillä äärilaidoilla olevan nyt poltetta jopa demokratian kumoamiseen, koska heidän mielestään nykyjärjestelmämme ongelmia ei kyetä ratkomaan ilman autokratiaa. Eivätkö nämä ihmiset ole oppineet historiasta(kaan) yhtään mitään?

Comments are closed.

Related Posts