Miten estätte uuden finanssikriisin, persut ja demarit?

EU:n Portugalin lainatakuupaketti on hallitusneuvottelujen kiperin kynnys. Kokoomus puoltaa pakettia, perussuomalaiset taas eivät halua luotottaa lainkaan toisia EU-maita. Demarit vaativat myös holtittomia sijoittajia kärsimään osansa tappiosta. Vaatimuksen tarpeellisuutta ei sinänsä kukaan kiistä, myöskään toiset EU-maat. Muut kuitenkin haluavat sisällyttää velkajärjestelyn mahdollisuuden vasta 2013 voimaan astuvan pysyvän vakausrahaston periaatteisiin, koska pelkäävät rahamarkkinapaniikkia.

Vaalikeskusteluissa ei käsitelty kunnolla apupaketin taustoja. Sen perustehan ei ole solidaarisuus ainakaan siinä muodossa, että EU-maat haluaisivat kustantaa naapuriensa elämisen yli varojensa. Peruste on yksinkertaisesti finanssijärjestelmän pystyssä pitäminen. Monien eurooppalaisten pankkien taseissa on isot kasat kriisimaiden valtionvelkaa. Jos nämä saamiset kaatuvat, moni pankki putoaa suoritustilaan. Se tarkoittaa eurooppalaista pankkikriisiä, vaikka kaikki pankit eivät ole yhtä heikossa hapessa.

Pankkikriisiin ei ole tuskatonta hoitoa. Joko pankkeja on tuettava julkisin varoin, tai sitten pankit kaatuvat. Juuri pankkikriisin pelossa Euroopan keskuspankki ja EU:n komissio tukevat paketteja. Olli Rehnin tuoreet kommentit paljastavat, että komission pannu alkaa pihistä jo ylikierrosten rajoilla Suomen vetkuttelun vuoksi.

Pankkien konkurssit jäädyttäisivät rahamarkkinat myös terveiden luottolaitosten osalta. Näin kävi 2008 Lehman Brothersin konkursissa, mikä ajoi maailmantalouden lamaan. Tämän kysynnän romahtamisen kauhuskenaarion kokoomus haluaa välttää. Tukipaketti ei ole miellyttävä vaihtoehto sinänsä kenellekään, mutta ainakin jokin ratkaisu. Suomen kaltaiselle vientivetoiselle maalle rahamarkkinapaniikki on erityisen kova paikka, vaikka kotimaan rahalaitokset olisivat hyvässä kunnossa. Siitä on tuoretta kokemusta.

Kriisimaiden tukipakettien yksi tavoite on ostaa aikaa, jonka turvin kriisimaat saavat menonsa kuriin ja kasvunsa käyntiin. Sitä kautta ne toivon mukaan suoriutuvat veloistaan, eikä pankkien tarvitse tehdä rajuja alaskirjauksia, jotka romuttavat niiden taseet. Se on toinen asia, riittääkö tukipaketeilla ostettu aika siihen. Mutta vielä vähemmän auttaa selän kääntäminen koko ongelmalle. Me emme voi vain tyrkätä sitä muun Euroopan harteille.

Suomalaisten rahalaitosten saatavat kriisimaista eivät ole merkittävät. Ei sen vuoksi ole tietenkään järin reilua, että suomalaisten on taattava eurooppalaisten pankkien syntejä, kun emme ole niistä vastuussa. Se ei kuitenkaan paljoa lohduta, jos 2008 paniikki uusiutuu.

Persut ja demarit eivät ole kertoneet, miten he estäisivät uuden finanssikriisin, jos Portugali-paketti ja ylipäätään kriisimaiden luottojärjestelyt jäävät toteuttamatta. Soini on jankuttanut, että Kreikan tukipaketti ei toimi. Väite on sisällötöntä populismia, koska se ei tarkenna, millä tavoin paketti ei toimi. Paketin tavoitehan on finanssikriisin estäminen, ja sen se on ainakin toistaiseksi tehnyt. Jos Soinilla on asiasta parempaa tietoa, älköön hän sitä salatko, etenkään nyt kun on päässyt vallan kahvaan.

Persut ja demarit voivat tietysti olla oikeassakin: ehkä nykymuotoiset tukipaketit eivät ole paras tie finanssijärjestelmän tukemiseen. Ongelmaton ratkaisu tukipaketit eivät toki ole, etenkin jos takaukset laukeavat maksuun. Ja pakettien ehdoista ja vastuunjaosta voi toki aina neuvotella.

Mutta onko tukipaketeille sinänsä vaihtoehtoa? Jos pankkikriisi on vältettävissä muilla keinoilla kuin tukipaketeilla, persujan ja demarien olisi korkea aika niistä meitä valaista.

On tukipaketeille vaihtoehtojakin. Yksi mahdollisuus on, että kriisimaiden tukemisen sijaan kukin valtio tukee vakavaraisuutensa menettäneitä pankkejaan. Se olisi monella tapaa oikeudenmukaista, ja Suomelle sikäli mieluisaa, että meikäläiset pankit ovat vakavaraisia. Pääsisimme prosessin tästä osasta halvalla. Tukekoot saksalaiset, ranskalaiset ja britit omia pankkejaan, kun ovat niiden voitoistakin nauttineet.

Mutta tämäkään ratkaisu ei ole ongelmaton, suomalaistenkaan kannalta, sillä se merkitsisi ainakin aluksi jonkin asteen pankkikriisiä ja rahamarkkinakaaosta – eli uutta taantumaa. Toiseksi, ratkaisun läpimeno vaatisi laajan yksimielisyyden EU:ssa. Suomen on vaikea ajaa sitä yksin, eli liittolaisia pitäisi saada.

George Soros ehdotti, että vakausrahastosta luototettaisiin valtioiden ohella pankkeja. Tarvittavan rahan määrä ei sinänsä muuttuisi, ja pankit säilyttäisivät toimintakykynsä. Luottojen vakuudeksi pankeilta otettaisiin osakkeita. Yhdysvalloissa ja Ruotsissa pankkituet on saatu tätä tietä takaisin tehokkaasti, jopa voittoa tuottaen. Mutta tämäkään vaihtoehto ei onnistu ilman laajaa konsensusta EU:n sisällä.

Vaihtoehtoja siis on, mutta jokaisessa on heikkoutensa ja esteensä. Persujen ja demarien olisi korkea aika selvittää kansalaisille omat mallinsa seikkaperäisesti. Nasevilla iskulauseilla voi pärjätä vaaleissa, mutta monimutkaisia taloushaasteita niillä ei hoideta.

12 thoughts on “Miten estätte uuden finanssikriisin, persut ja demarit?

  1. Armo ja oikeudenmukaisuus

    Pelkällä rationaalisella oikeudenmukaisuudellahan tästä ei selvitä. Ongelman ydinhän on se tosiasia, etteivät Kreikan ja Portugalin taloudet ja talouskulttuurit yksinkertaisesti kestä (yli)arvostettua euroa. Tämä on ollut selvää antolainaukseen syyllistyneille pankkiireille, jotka ovat myös ymmärtäneet, että EU ei voi riskien toteutuessa sallia markkinalakien toimivan. Markkinatalous on kuin kuriton kakara, joka ilkeyksissään rikkoo naapurin ikkunan ja leventelee tekosellaan kavereilleen, kunnes lopuksi pakenee äiteen helmoihin naapurin isännän kurinpitotoimien lähestyessä. En tiedä, mitä persut ja demarit ajattelevat, mutta minä takaisin pankit vastikkeellisesti (armo) ja erottaisin Kreikan ja Portugalin euroalueesta (oikeudenmukaisuus) siksi, kunnes heillä on realistiset mahdollisuudet olla osa Saksan johtamaa (yli)arvostettua euroaluetta.

    1. Yksi tie

      Tuo on yksi tie, ja ainakin pankkien vastikkeelliset takaukset saavat minun kannatukseni. Ainakin pitkällä tähtäimellä, tiedä sitten, miten se auttaisi akuuttiin ongelmaan eli rahamarkkinapaniikin estämiseen. Se on nyt todellinen kriisin paikka, kuten Rehn ja komissio painottavat. Eikä aikaa ole ylettömästi, Portugali on maksukyvytön. Jotain sille on tehtävä ja nopeasti.

      Rakenteelliset ratkaisut eli heikkojen maiden kilpailukyvyn nostaminen ja euromaiden budjettikurin tiukempi kontrolli ovat pysyviä ratkaisuja, mutta tähän hätään ne eivät auta. Siinä on kyse vuosien perspektiivistä, pankkikriisistä viikkojen ja kuukausien.

      Heikki Ikonen

  2. Finanssikriisiin olisi parempikin ratkaisu

    Tämä oli esillä jo Piksun keskustelussa 23.1. Siinä viitattiin 23.1.2011 Helsingin Sanomissa Kuntien talouskeskuksen toimitusjohtaja Heikki Niemelä kirjoittamaan juttuun Finanssikriisiin olisi parempikin ratkaisu. Kirjoituksessaan Niemenä esitti, että Euroopan päättäjät ovat valinneet ilmeisen kalliin tavan finanssikriisinsä ratkaisemiseksi. Täällä on turvauduttu luottokeskeiseen menettelyyn, joka on meillä Suomessa tuttu 1990-luvulta.

    Euroopassa valitun ratkaisun sijaan voitaisiin kuitenkin keskittyä pankkien pääomien tukemiseen kuten USA:ssa tehtiin investointipankki Lehman Brothersin laukaisemassa kriisissä, samoin kuin Ruotsissa ja Norjassa 1990-luvulla.

    Mikä tässä on ongelmana?

    No kyse olisi pankkien kansallistamisesta ja se ei ideologisista syistä sovi. Kuluista ei tarvitse välittää kun kansa sen maksaa kuitenkin.

    1. Siitä sitten

      Pankkien kansallistaminen on yksi vaihtoehto, ja se on tosiaan ollut veronmaksajien kannalta hyvä vaihtoehto historian todistuksen perusteella. Tämä tie voitaisiin valita Euroopassakin nyt – mutta demarien ja persujen pitäisi tätä selkeästi vaatia, jos luottopaketit eivät heille sovi. Mutta joku ratkaisu täytyisi löytää. Selän kääntäminen ei paljoa auta. Onhan pankkien konkurssittaminenkin ratkaisu, mutta se vasta kalliiksi tuleekin historian perusteella.

      Heikki Ikonen

      1. Kokemuksia Etelä-Amerikasta

         

        Economics lehti esittää joitain ratkaisuja, joita on tehty Amerikoissa. Pohjois-Amerikan pankkeja ja niiden saatavia on pyritty suojaamaa Etelä-Amerikan maiden maksukyvyttömyydestä.

        Ensin EU:n nyt omaksumalla ja vääräksi soittautuneella tavalla ja myöhemmin vaihtoehtoisella ja toimivalla tavalla:

        A more accurate and worrying Latin American parallel is the debt crises of the 1980s. Greece is bust, just as Mexico (followed by several others) was in 1982. The exposure of America’s big banks to Latin America was enormous; formal write-downs of debt would have left many of them insolvent. A plan named after James Baker, then America’s treasury secretary, offered the Latin Americans a temporary rescheduling (similar in spirit to the sort of scheme being discussed for the Greeks today). It gave the American banks more time to recover, but Latin America’s economies buckled under the burden of debts that could not be repaid. In 1989 another plan, named after another treasury secretary, Nicholas Brady, provided the necessary debt reduction. But Latin America lost a decade. In 1992 income per person was still lower than ten years before.

        http://www.economist.com/node/18586648?fsrc=scn/fb/wl/ar/latinlessons

      2. Brady-järjestely

        Luin saman artikkelin, ja olen yrittänyt penkoa jonkin verran tätä Brady-järjestelynä tunnettua velkasaneerausta. Ttutkija Jacob Funk Kirkegaard esitti pari viikkoa sitten saksalaisessa aikakauslehdessä Spiegelissä, että Brady-järjestelyssä oleellinen osa järjestelyä oli, että lainojen arvojen muutosten ei annettu vaikuttaa velkojen omistaneiden amerikkalaisten pankkien taseisiin. Kyseessä oli lakitekninen temppu, jolla kierrettiin pankkien vakavaraisuussäädöksiä. Sen avulla ne välttyivät konkursseilta. Suunnitelman mukaan pankit ehtisivät vahvistaa vakavaraisuutensa, jos niille annettiin aikaa. Näin tapahtuikin, joskin se vei seitsemän vuotta.

        Olisi kiinnostavaa, jos joku asiantunteva taho valottaisi tarkemmin tätä Brady-järjestelyä. Sen tosin tiedän, että saksalaiset ovat ainakin toistaiseksi kieltäyneet sitä kannattamasta. Mutta mm juuri Economist on sitä mieltä, että joku vastaava systeemi on väistämättä edessä. Ehkä onkin. Kun katsoo etenkin Kreikan valtionvelan astetta (onkohan jo jotain 150% bkt:sta), niin jotain on keksittävä.

        Mutta joka tapauksessa olen sitä mieltä, että persut ja demarit ovat väärässä, jos he asennoituvat asiaan tyylii ei kuulu meille. Kyllä se kuuluu – valitettavasti. Etenkin demareilla on takanaan niin valtava ja kokenut talousviisaiden armeija, että marssittakoot esiin vaihtoehtoja, vaikka sitten Brady-linjalta. Vaalit ovat ohi, sloganeilla ei ongelmasta eroon päästä.

        Kirkegaardin artikkelin voi lukea tuolta:

        http://www.spiegel.de/international/europe/0,1518,756848,00.html

        Heikki Ikonen

    2. kaksi vaihtoehtoa

      ..on olemassa kriisin hoitoon, maiden tukeminen tai pankkijärjestelmän tukeminen kun valtiot johtavat velkajärjestelyihin. Molemmilla on hyvät ja huonot puolensa. Minä pelkään itse että joudumme nyt näkemään molemmat, koska kriisimaiden tukemiseen ei saada riittävän isoa ja markkinat vakuuttavaa pakettia. Käytämme silloin valtioiden (kansalaisten) rahaa tuhlailevasti.

      Ensin laitetaan rahaa maiden tukemiseen, jolloin hyötyvät kaikki lainanaantajat – myös euroopan ulkopuoliset. Kun usko ja rahat sitten loppuvat ja velkajärjestelyt tulevat joudumme tukemaan omia pankkeja.

      Julkisuudessa on painotettu sitä ettei suomalaislla pankeilla ole kovin suuria suoria sitoumuksia ongelmatalouksiin, vaan päävelkojat ovat saksalaisia pankkeja. Näin varmaankin on, mutta ovatko suomalaiset pankit luotottaneet saksalaisia pankkeja. Talous on kuin dominopeli, kun ensimmäinen kivi kaatuu ovat ongelmissa seuraavaksi sen luotottajat jne.

      1. Domino on

        Niin, ja sen dominomaisen luonteen vuoksi Suomi ei voi kääntää ongelmalla selkäänsä. Etenkin persut asennoituvat – mielestäni jo asiantuntemuksen puutteensa vuoksi, osaltaan myös populistispoliittisena taktiikkanaan – ongelmaan niin, että suomalaisten rahat pysyvät Suomessa ja kaikki hyvin, muuta ei tarvitse miettiä. Jos finanssikriisi sitten kaataa taas Suomen vientiteollisuuden, niin persut vain levittävät käsiään, että minkäs me tälle voimme, naapurin pojat ja ehkä omat isot pahat pankkipojat sotkivat asiat.

        Demareilta odottaisin selkeämpiä vaihtoehtoja, heillä on virkamiesten ohella omat tutkimuslaitoksetkin (Työväen taloudellinen tutkimuslaitos), niistä pitäisi ratkaisumalleja löytyä, jos kerran tukipaketteja he eivät sellaisenaan tue.

      2. Hugosta tuskin apua

        En osaa espanjaa, mutta Venezuelasta en lähtisi ensimmäiseksi tai toiseksikaan etsimään ratkaisuja EU:n vaikeuksiin.

  3. Epäluulo takauksia kohtaan perusteltua

     

    Käsittääkseni Persuilla on se kanta Portugalin tukemiseen, että kyseessä on nimenomaan suurten pankkien tukeminen, eikä Portugalin tukeminen, vaikka mediassa näin väitetäänkin. Portugali on pankeille velkaa. Kyseessä on saksalaiset, ranskalaiset ja englantilaiset pankit. Suomen osuus takauksista esim. Saksaan, Ranskaan ja Englantiin verraten ovat Persujen mielestä kohtuuttoman suuret. Perussuomalaiset eivät luota siihen, että ongelmat saataisiin näillä tukiaisilla loppumaan. Päinvastoin! Velkakuplaan pumpataan vain lisää velkarahaa. Velallisilla ei ole realistisia rahkeita selvitä veloistaan. 
     
    Mihin vedetään tukemisen rajat? Myös Espanjalla on velat karkaamassa käsistä, asuntoja on satojatuhansia tyhjillään ja työttömien määrä vaan nousee. Kun Kreikalle annettiin rahaa, niin tapausta pidettiin ainutkertaisena. Ei kestänyt kauaa, kun piti olla tukemassa Irlantia ja nyt Portugalia.
     
    Näiden seikkojen takia olisi parempi kärsiä valuuttakriisi nyt, kun kärvistellä perkeleellisen paljon suuremman kriisin kanssa muutamien vuosien kuluttua. 
     
    Henkilökohtaisesti olen pitkälti samoilla linjoilla. Jos kuitenkin tunnustetaan suoraan, että kyseessä on nimenomaan pankkitukiaiset, Suomen takausvastuuta kohtuullistetaan ja takauksia/tukiaisia vastaan saa kyseisten pankkien osakkeita, niin takauksiin voitaisiin ehkä osallistua. Muussa tapauksessa pankit maksattavat tappiot veronmaksajilla, mutta korjaavat mahdolliset EU-kansalaisten veronmaksajien rahoilla tehdyt voitot vain ja ainoastaan itselleen.
    1. Jos tähän mennään

      Jos tämä tie valitaan, niin sitten se tarkoittaa – toivottaasti – sitä pankkien tilapäistä kansallistamista. Se on yksi vaihtoehto, muttei riskitön, koska jonkin asteen pankkikriisi siitä varmasti seuraa. Ja ne eivät ole kivuttomia.

      Toinen asia on, että velkojen maksamatta jättäminen ei ole koskaan hyvä vaihtoehto, joskin kriisimaille olisi mielestäni järjestettävä alemmat korot ja lisää maksuaikaa. Toisaalta, jos euro halutaan pitää koossa, on valtioiden ylivelkaantuminen saatava kuriin. Luottopakettien kautta tähän on tehokasta vaikuttaa: saatte rahaa, mutta sen ehtona pistätte taloutenne kuriin.

      Ja jos velkojen perintä vaikuttaa mahdottomalta, ylivelkaantuneiden maiden korot rysähtävät taivaaseen – näin on jo käynytkin. Se murjoo raskaasti niiden muutenkin taantuneita talouksia. Samalla kriisimaat suljetaan vapailta rahamarkkinoilta, eli kukaan ei lainaa niille moniin vuosiin, koska pelkäävät jäävänsä maksuitta. Sen vuoksi kriisimaat joutuvat täysin kontrolloimattomalle säästökuurille – tai toisten EU-maiden ja kansainvälisen valuuttarahaston varaan. Eli ne menettävät itsenäisyytensä rippeetkin. Sen vuoksi kriisimaat haluavat tukea, eli hoitaa velkaansa, eli pitää itsenäisyytensä sen verran kuin se on mahdollista.

      Velkakriisiin ei ole tuskattomia vaihtoehtoja kuten populistit väittävät, mutta toki jotkut ratkaisut ovat parempia.

Comments are closed.

Related Posts

Sijoittaminen

EToron pörssilistautuminen

Eräs sijoittajan tärkeimmistä työkaluista urallaan on oikea kaupankäyntialusta. Oikean kaupankäyntialustan valitsemalla kykenet helpottamaan elämääsi ja sijoitusten tekemistä uskomattoman paljon, kun taas valitsemalla väärän alustan, rajoitat