Miten rikastua nopeasti

Äkkiä rahaa minulle nyt!

Miten rikastun nopeasti?

Kaikkihan haaveilevat lottovoitosta ja nopeasti rikastumisesta. Miten se sitten onnistuu tavalliselta kadun tallaajalta?

Tuskin onnistuu mitenkään! Sen sijaan rikastuminen vaatii kärsivällisyyttä, joskus tutuiksi tulleista asioista luopumista ja suunnitelmallisuudesta.

Muutama vuosi takaperin minulla ei ollut sijoitusvarallisuutta juuri nimeksikään. Elimme vaimomme kanssa, kuten suurin osa: kädestä suuhun ja seuraavaa palkkapäivää odottaen. Tein kuitenkin päätöksen, että haluan alkaa seuraamaan menojani ja yritän laittaa sivuun joka kuukausi rahaa sijoituksiin. Joinan kuukausina säästöön meni vain muutama kymppi, toisena kuukautena sivuun jäi satoja euroja. Tavallisessa arjessa ei rahan puuttumista huomannut mitenkään. Yleensä ylimääräinen raha tuppaa menemään ylimääräisiin kuluihin. Oli se sitten uusi hierova tuoli, taulutv, pizzat ravintolassa tai joku muu. Yleensä päätös on puhtaasti tunnepohjainen, eikä kulutuksen kohdetta juurikaan mieti sen enempää. Kun joka kuukausi muistaa kirjata menot ylös, pystyy paremmin huomaamaan, missä rahareiät itsellään ovat. Äkkiä sitä alkaa vertailemaan kuluja. Hmm.. Ostaisiko pizzatarvikkeet sittenkin kaupasta ja laittaisi täytteeksi oman valinnan mukaan. Samalla rahalla saakin yllttäen tehtyä useamman pizzan. Toki silloin tällöin pitääkin nauttia elämästä ja ostaa jotain "turhaa", mutta menopuolta yleensä kannattaa kiristää. Muutamassa vuodessa oma sijoitusvarallisuus on kasvanut moninkertaiseksi, kun karsin turhia kuluja pois ja laitoin säästyneen rahan säästöön.

Jos haluat rikastua, voit sen helpoiten aloittaa säästämällä jo tänään. Jätä pois selllaiset asiat, joita ilmankin pystyt elämään tai joista ei todellisuudessa sinulle ole hyötyä. Nautintoja pitää olla ja niistä pitääkin maksaa, mutta päätä itse miten paljon haluat niistä maksaa!

One thought on “Miten rikastua nopeasti”

  1. Yhteistyö

    Hei!

    Olen etsimässä tietynlaisia ihmisiä, joiden kanssa tehdä yhteistyötä. Onko mahdollista, että otat minuun yhteyttä? sunnyminded@gmail.com

    Terveisin,

    Jonna

Comments are closed.

Related Posts

Yhteiskunta

Kymmenen prosentin työttömyytemme on korkean palkkatasomme seuraus

Työttömyyden tason Suomessa päättävät pääosin työmarkkinajärjestöt, mutta kansa luulee virheellisesti että eduskunnan valitsema hallitus on työttömyyden suhteen kaikkivoipa ja ihmiset kaipaavat seuraavalta hallitukselta toimia työttömyyden

Sijoittaminen Yhteiskunta

Vaaleissa turpaan, Persianlahdella hyökkäykseen?

Historiallinen tyrmäyshän siitä tuli, Donald Trumpille ja republikaaneille. Demokraatit jyräsivät murskavoittoon niin edustajainhuoneessa kuin senaatissa, kun äänestäjät ilmaisivat isolla kauhalla mielipiteensä presidentin toiminnasta.
Kyllä Trump sen

Salkun rakenne

Kaizun salkkussa paniikkimyyntejä kvartaalin Q3/2026 aikana, tuotto oli 3,99 %

Kaizun salkku tuotti kvartaalin Q3/2026 aikana 3,99% samalla kun pohjoismainen vertailuindeksi OMXN40 laski 0,79%.  

Jouduin paniikinomaisesti  säätämään salkun koostumusta. Myin riskiset tekoäly-yhtiöt ja  viimeisetkin It- yhtiöt