Mites nyt?

Maailmaa ravistellaan taas Kreikan toimesta, mutta ei se ole oikea ongelma. Oikea ongelma on epätasapainot, jotka meinaavat purkaantua myös sosiaalisesti ja se laittaa maailman sekaisin ja varsinkin EU:n sisimmäisen aatteen eli oikeudenmukaisen rauhan periaatteen. Huomattavasti isompi riski maailmantaloudessa on Kiinan epätasapaino ja myös Englannin EU-ero kuin Kreikan mahdollinen ero, mitä pidän epätodennäköisenä tänä vuonna.  Miksipä Merkel haluaisi olla se kansleri jolloin Kohlin rakentama euro alkaisi murtua? Merkelhän aloitti poliittisen huippu-uransa juuri Kohlin ministeriössä. Tämä on muutenkin mennyt jotenkin henkilökohtaiseksi lapsien leikiksi ja sen vuoksi juuri tänään Varoufakis ilmoitti (pakotettiin) erostaan. Kreikalle on helpompi myöntää parempia lainaehtoja jos vähintään valtionvarainministeri eroaa ja parempia ehtojahan se tarvitsee riippumatta siitä mitä tuossa äänestyksessä olisi tapahtunut.

Käyn lävitse hieman kansantaloutta Krugmanin ja terveen järjen mukaisesti mitä mielestäni Krugman edustaa. Makrotalous ei ole kotitaloutta mikä on Keynesin kuuluisa tokaisu. Makrotalouteen kuuluu vain vähän elementtejä mikrotaloudesta. Kyseessä on aivan sama kuin verrattaisiin autoa hevoseen. Jos luulet, että hevonen on sama kuin auto, niin koita syöttää hevoselle bensaa ja tunkea bensatankkiin heinää. Ei se toimi vaikka moni yrittää taloudessa noin tehdä ja pitää sitä viisaana. 

Yritetään tehdä hieman laskuharjoituksia Krugmanin mukaisesti. Kiristyspolitiikan vuoksi meidän pitäisi laskea julkista kulutusta 2% yksikköä / BKT. Koska julkinen talous on osa kansantaloutta saavuttaaksemme tuon meidän pitää supistaa taloutta 3% yksikköä. Mutta pienessä taloudesa velka/BKT suhde menee matematiikan sääntöjen mukaisesti ylös peräti 5% (3%*170). Katsotaanpa vielä hieman lisää. Kun talous on heikko, kuten Kreikassa, siellä on taipumusta matalaan inflaatioon tai jopa deflaatioon omaisuusarvojen ja kysynnän laskiessa. 

Tuossa IMF:n datasta piirretystä kuvasta näemme, että 3% yksikön BKT:n lasku vähentää inflaatiota noin 0,7% (3*0,23) ja jos lähtötaso on 170 (kuten Kreikassa) niin se kasvattaa tuota velkasuhdetta yli 1% joka vuosi. Tässä huomaamme, että velka ei Kreikan tapauksessa laske ikinä ja tuo kiristyspolitiikka tulee ajautumaan umpikujaan joko nyt tai joskus tulevaisuudessa. Tämä johtuu matematiikasta ei poliittisesta tai aatteellisesta maailmankuvasta. On aivan sama aiheuttaako asia moraalikatoa tai jotain muuta, mutta tuolla tavalla Kreikan velat vain kasvavat.

Meidän euroa ajatellaan aivan liikaa kansallisvaltioiden kautta eikä sektoritaloudellisesti. Koska Eurossa on iso maa Saksa sitä pitäisi kaikkien seurata jotta heidän talous menisi yhtä jalkaa, vaikka se aiheuttaisi ylimääräistä heiluntaa. Euroalueen kansantuotteesta Saksa edustaa vajaata 30%, mikä on aivan liian iso osuus yhdelle maalle. Suomellakin meni 2000 luvun alussa hyvin, mutta Saksan talous ja ylijäämä nousi osin heistä riippumatta hyvin suureksi. Tämä johtui Aasian vahvasta kasvusta mikä generoi suuren kysynnän saksalaisille koneille. Toisaalta Aasiassa kasvatettiin paljon tuotantoa mikä kilpaili juuri Kreikan ja muiden ongelmamaiden tuotannon kanssa. Ennen finanssikriisiä myös öljy nousi vahvasti mikä rasitti ongelmamaita, mutta ei niinkään Saksaa koska sen vienti kasvoi Aasian hyvän kysynnän johdosta. Ennen kun haluttiin investoida matalan palkan maihin investoitiin Portugaliin ja Välimeren maihin, nyt oltiin siirrytty investoimaan Itä-Eurooppaan ja Aasiaan. Omat ongelmat syntyi tuossakin, kun Välimeren maiden teollisuus ei uudistunut. 

Välimeren maiden olisi pitänyt voimaperäisesti uudistaa ja monipuolistaa teollisuuttaan. Se ei kuitenkaan ole silloin helppoa kun talous vetää ja sehän veti velkavetoisesti. ja nyt se on kuristuspolitiikan aikana täysin mahdotonta. Sama se on ollut Suomenkin uudistumisen kanssa. Vaikeaa se on ollut meidänkin taloutemme monipuolistaminen vaikka asiasta on puhuttu jo vähintään 40 vuotta.

Ennustan kuinka tässä käy.  Kreikka saa uuden pelastuspaketin ja kiristys jatkuu ja Kreikan talous ei nouse ja Kreikka tuo upeiden ihmisten kansa elää kiihtyvässä kurjuudessa kunnes tulee kumous ja kaikki muuttuu joko kauheaksi tai hirveäksi, mutta se on jo tiedetty ja asia on ollut tiedossa jo silloin kun asialle olisi voinut tehdä jotain. Toivon olevani väärässä, olen usein ollut.

 

13 thoughts on “Mites nyt?

  1. Muutama huomio:

    – Oikeudenmukaisuudesta ja EU:sta ei voida puhua samassa lauseessa; julkisten asiakirjojen väärentäminen sekä sopimusten tahallinen ja suunnitelmallinen rikkominen on arkipäivää ilman rangaistusta.

     

    – Merkel aloitti poliittisen huippu-uransa keskitysleirien DDR:ssä eli Itä-Saksassa, jonne hän muutti vapaaehtoisesti Länsi-Saksasta ja nousi stalinistisen Freie Deutsche Jugend järjestön alueelliseen johtokuntaan ja propagandasihteeriksi. Merkeliä ja hänen kaltaisiaan ei ole koskaan saatettu oikeuden eteen.

     

    – Keynesiläisyyden keskeinen ydin typistettynä on se, että valtiolla (eli poliitikoilla ja virkamiehillä) on nietzscheläisen yli-ihmisen kyvykkyys; parempi tieto ja toimeenpanokyky ohjata kansantalouden resursseja kuin vapailla markkinoilla. En ole tietoinen, että tieteellinen tutkimus olisi empiirisesti osoittanut tällaisen luonnonlain olemassaolon.

     

    – En ennusta mitään koska ihmisyksilöllä ei ole kykyä nähdä tulevaisuutta. Toivon, että markkinatalous tuhoaa eurososialismin ja Kreikka kokee tasapuolisuuden ja oikeudenmukaisuuden nimissä samanarvoisen kohtalon kuin muutin samoin käyttäytyneet kansakunnat: Somalia, Sudan ja Zimbabwe.  

  2. Kreikan valtio-organisaatio on kypsymätön murrosikäinen teini

    Minusta Kreikkalaiset ovat jo tehneet tarpeeksi säästötoimia. Palkkoja on laskettu ja kustannuskilpailukyky on palautunut ja maan vaihtotase on positiivinen kun vienti vetää ja kokonaisuutena maa maksaa velkojaan pois 0,9% / BKT (joka on Kreikan vaihtotaseen ylijäämä). Tässä suhteessa homma on hanskassa ja kaikki kunnossa. Riittävästi on tehty. Jälki on pahan näköistä ja pahat lääkkeet ovat toimineet juuri niillä kauhistuttavilla mekanismeilla ja sivuvaikutuksilla, kuin artikkelissasi kuvaat. Mutta riittävästi on jo tehty ja talous on jo riittävän kuralla. Pahempaa lääkettä ei enää tarvita.

    Mutta kaikki Kreikassa eivät ole tehneet osuuttaan. Ja nimenomaan yksi Kreikan instituutioista, valtio, ei ole tehnyt osuuttaan. Se ei ole vähentänyt puolustusmateriaalien ostoja eikä se ole tehnyt montaa muutakaan asiaa. Nykyiset säästöt riittäisivät vallan mainiosti, jos valtio osallistuisi vastuullisuuteen. Kreikan valtion velkoja voisi minun puolestani antaa anteeksi, mutta vasta sitten kun Kreikan valtio on patistettu järkevään politiikkaan.

    1. Vastuu

      Ei tuollaisessa maassa kuin Kreikka tällaisena aikana armeijalta ja väkivaltakoneistolta helposti leikata. Siellä on aito huoli sotilaskaappauksesta sekä myös Turkin sotilaallisesta painostuksesta. Syrizan tullessa valtaan leikkauksia pelättiin, mutta ilmeisesti kenraalit ovat puhuneet mitä käy jos voimakkaita leikkauksia tehdään. Toinen mistä puhutaan ovat laivanvarustajat. Laivanvarustajat ovat kansainvälisiä ja he eivät maksa missään veroja. Liberialla taitaa olla maailman suurin kauppalaivasto.

      Investointeja Kreikka tarvitsisi, nykyinen toiminta ei ole kilpailukykyistä. Mutta ei sinne kukaan investoi ja velkaa ei saa joten rahaa pitäisi säästyä kansantalouteen. Mikäli kaikki (mahdolliset) ylijäämät maksettaisiin pois, niin rahaa ei kertyisi investointeihin. Nyt tehdään paketti jolla selvitään seuraaviin Saksan vaaleihin, ne taitavat olla 2018. Merkel jää silloin eläkkeelle ja hän ei ollut se kansleri joka tuhosi Euron. Tsipras ja Varoufoukis ovat luultavasti olleet oikeassa ja tuolla äänestyksellä Kreikka saa paremmat velkaehdot. Katsotaan mitä käy, voi siinä käydä yllätyksiäkin.

  3. velan pienentäminen

    Ei kykene maksamaan 330 miljardia euroa; ei 200, ei sataa, ei 50. Velan pienentäminen ei auta.

    1. Ajatelkaa

      Kreikalla ja Euro-alueella pitäisi olla sama tavoite eli saada Kreikan talous nousemaan. Ainoastaan kasvava kansantalous voi maksaa velkoja ja korkoja pois, muuten se supistuu lisää. Nyt muutama maailman johtavista ekonomisteista eli Thomas Piketty, jeffrey Sachs, Heiner Flassbeck, Dani Rodrik ja Simon Wren-Lewis ovat lähettäneet Merkelille kirjeen jonka sanoma on rumasti sanottuna olet täysi idiootti ja semmoisena maailma sinut muistaa jos et muuta politiikkaasi.

      http://www.thenation.com/article/austerity-has-failed-an-open-letter-from-thomas-piketty-to-angela-merkel/

      Kreikan nykyisestä tilasta kertovat luvut jotain, 40% lapsista elää köyhyydessä. Lapsikuolleisuus on räjähdysmäisessä kasvussa, nuorisotyöttömyys on yli 50% jne. Nuo kertovat jotain millainen on Kreikan pidempi tulevaisuus. Sille pitää tehdä jotain.

      Luukas kertoo Raamatussa Jeesuksen viimeisen rukouksen jossa hän pyysi armoa kiusaajilleen sanoin "Isä, anna heille anteeksi. He eivät tiedä mitä tekevät". Mutta Merkel tietää ja se tekee asiasta vakavamman ja historia ei tule olemaa noin armollinen. Kuinka köyhäksi ja kurjaksi kreikkalaisten elämä pitää mennä, jotta todetaan politiikan olleen väärää?

      Nuo professorit ovat yksiä tämän hetken arvostetuimpia ekonomisteja maailmassa.  Kreikka on konkurssissa ja se ei selviä veloistaan. Se ei selviä senkään vertaa veloistaan jos kaikki resurssit puristetaan maasta pois. Maasta tulee tuolla pelillä roistovaltio.

      1. Itse arvostan trotskilaisten

        Itse arvostan trotskilaisten ateistikommunistien poikaa, T. Pikettyä kouluasteikolla 4 – 10, nollan (0) arvoisesti.

         

        Vaikuttaa siltä, että eurososialistiset rasistit haluavat pelastaa valkoihoiset kreikkalaiset kärsimykseltä mutta mitään toimenpiteitä ei tehdä esim. pohjoiskorealaisten auttamiseksi vaikka he joutuvat täysin syyttöminä kärsimään kommunistidiktatuurista. On huomattavaa, että kaikki kreikkalaiset äänestäjät, jotka ovat tukeneet Kreikan viimeaikaisia hallituksia ovat henkilökohtaisesti syyllisiä nykyisiin ongelmiin. On siis kyse rikollisista.

      2. Epäasiallista

        Vaikka sinä et Pikettyä arvosta lainkaan on hän aika fiksu. Oli muuten 23 vuotiaana jo MIT:n professorina.

        http://piketty.pse.ens.fr/en/cv-en

         

        Ja jos hän on "trotskilaisten ateistikommunistien poika", niin sehän on vain positiivista. Se ei tuolla alalla ole todellakaan eduksi ja hänen pitää olla muita fiksumpi selviäkseen noin hyvin. Ja tuo sinun viimeinenkin kappaleesi osoittaa, että kotikasvatuksessasi on ollut perustavaa laatua olevia virheitä. Ei noin kukaan hyvin kasvatettu kirjoita edes nimimerkin suojista.

      3. Kritiikin kritiikki
        Tuossa kritisoitiin Pikettyä, koska hän ei ollut huomioinut sosiaalirahastoja. Eihän niitä kuulukaan huomioida, koska niiden tehtävä on generoida tulovirtoja (mm. Eläkkeitä ja ne huomioidaan.

        PS. Hankala kommentoida puhelimella, mutta loman vuoksi se on ainoa mahdollinen väline.
        Jarno

      4. Ehkä kannattaisi lukea

        koko Forbes:in artikkeli, ei vain ensimmäisiä kappaleita. 

         

        "Eihän niitä kuulukaan huomioida, koska niiden tehtävä on generoida tulovirtoja".

        Tämän logiikan mukaan ei sitten varmaan kuulu myöskään huomioida ylimpien omaisuusluokkiin kuuluvien ihmisten (yksityistä)sijoitusomaisuutta, koska niiden tehtävä on generoida tulovirtoja smiley 

         

      5. Lukuja

        Luitko itse tuon Forbesin jutun?

        Siinä puhutaan juuri noista sosiaalirahastoista, joista suurin on eläkerahastot, jotka ovat eläkkeiden maksamista varten. Ja niiden tuotto tulee näkyviin kun eläkkeet maksetaan ja ne näkyvät silloin muuna kuin pääomatulona. Tuo juttu oli hassu ja täysin uskomaton. Herra Woodhill perusteli Pikettyn idean huonoutta sillä, että Piketty joutuisi maksamaan veroa ja myös sillä, että Ranskassa ei ole alle 100 vuotta vanhoja suuryrityksiä.  Tosin niitä on mm. Airbus, joka perustettiin GIE-yhtymänä tai vaikka Cap Gemini. Mutta ei sillä väliä, teksti on täynnä virheitä.

        Mutta eikö pääomien kertyminen ole loogista? Kun pääomat kasvavat reilusti nopeammin kuin tuotannon määrä niin pääomat silloin kertyvät, koska ne kasvavat korkoa korolle. Realiosinko on USA:ssa ollut vuodesta 1871(Shillerin datasta)  lähtien keskimäärin 4,4% ja reaalinen hinnannousu on ollut 2,8%.  Samaanaikaan noiden yritysten realinen tuloksien kasvuvauhti on ollut 4,9% eli sijoittaminen on kannattanut paremmin kuin yritykset.  Aivan samanlaisia tuloksia tulee Siegelin datasta sekä Dimsonin ja kumppaneiden kirjasta. Tuo johtuu matematiikasta ja korkoa korolle efektistä. Mitä enemmän vielä tienaat sitä enemmän voit säästää ja rahaa kertyy. Piketty osoitti kirjassaan, että noin käy myös käytännössä.

        Mutta tässä oli tarkoitus puhua Kreikasta eikä Pikettystä. Tuon kirjeen allekirjoitti viisi kuuluisaa ekonomistia ja valtaosa maailman kansantaloustieteilijöistä hyväksyy tuon kirjeen sisällön.  Allekirjoittaneista Pikettystä onkin jo kerrottu. Jeffrey Sachs on kuuluisa Latinalaisen amerikan hallitusten neuvoja sekä myös entisen Neuvostoliiton. Hän tuntee käytännössä talousongelmissa olevien maiden dynamiikan. Heiner Flassbeck on entinen korkea-arvoinen virkamies saksan valtionvarainministeriöstä sekä mm. UNCTADin johtaja.  Dani Rodrik on taas turkkilainen ekonomisti (Harvardin ja Princetonin yliopistoista) ja hän on pohtinut globalisaation problematiikkaa. Simon Wren-Lewis on tehnyt merkittävän uran ja on varsin siteerattu.  Huomasi tuon saman kirjeen jopa YLEkin: http://yle.fi/uutiset/huippuekonomistien_avoin_kirje_merkelille_kreikkaa_pyydetaan_ampumaan_itseaan_paahan/8138049

         

      6. Menot tulojen mukaan on vanha ja viisas periaate

        Mutta onko ne kasvun keinot hallussa Syrizan hallituksella? Tätä farssia on jo seurattu monen monta vuotta, eikä kreikkalaiset ole osoittaneet uudistumisen kykyä. Valtio possuilee edelleen vanhaan malliin, kansa kiertää veroja minkä kerkeää.

        Tällä viikolla uutisoitiin kirjasta, jossa käydään läpi sikäläistä veronkiertoa ja valtion huijaamista. Mm. 40 000 kuolleelle maksettiin eläkkeitä, koska heitä ei ollut ilmoitettu edesmenneiksi. Perheet olivat vuosikausia ottaneet rahat vastaan tyytyväisinä. Turistikeskuksissa annetaan kylläkin nyt kuitteja turisteille, mutta kuitit on printattu "testitilassa" mistä ilmoittava teksti on kreikaksi kuitissa. Summat eivät summaudu kassajärjestelmän kirjanpitoon. Konstit ovat siis monet verojen kiertoon.

        Kreikasta löytyy myös rikkautta. Viime vuonna eurooppalaisessa yksityisihmisten varallisuusvertailussa kreikkalaisten kotitalouksien mediaanivarallisuus ylitti suomalaisten kotitalouksien mediaanivarallisuuden.

        Keskiarvoissa oltiin melko lähellä toisiamme. Kyllä kreikkalaisilla olisi varaa maksaa enemmän sosiaalisia tulonsiirtoja omassa maassaan. Ei 40% lapsista siellä tarvitsisi elää köyhyydessä. Tarvittavat rahat löytyvät siellä ihan omasta takaa. Kyse on enemmänkin tahdosta. Minusta täytyy vetää jokin raja siihen, miten paljon suvereenin maan sosiaaliseen tulonjakoon puututaan sen ulkopuolelta. Varsinkaan ei pidä rahaa siihen lapioida, jos maasta itsestäänkin rahat löytyy.

        http://www.talouselama.fi/uutiset/tutkimus+todistaa+suomalaisten+varallisuus+on+euroopan+maiden+pienimpia/a2261631

        The Nation -lehdestä Wikipedia kirjoittaa "The Nation is the oldest continuously published weekly magazine in the United States, a successor to William Lloyd Garrison's The Liberator.[2] The periodical, devoted to politics and culture, is self-described as "the flagship of the left".[3]"

         

  4. IOU-velkakirjat rinnakkaisvaluutaksi ja EI velkojen leikkuuta

    Kreikan ongelma on syvällä sen viime vuosisatojen historiassa ja rakenteissa. Kreikassa valtio on hyvin heikko, verojen maksua ei oteta vakavasti, viranomaisiin ei luoteta, korruptio kukoistaa. Valtion heikkous periytyy historiasta, mm. 60-70-luvulla maata hallinneen sotilasjuntan ajoista. Kansalaiset eivät luota viranomaisiin. Kun on kyse tuon tasoisesta ongelmasta, ei lisärahojen pumppaamisessa Kreikkaan ole mitään järkeä. Sillä ei muuteta suvereenin maan sisäistä uskomusrakennetta eikä luoda sinne luottamusta. Maata ei olisi koskaan saanut päästää rahaliiton jäseneksi. Goldman Sachsin neuvomat vippaskonstit eurokelpoisuuden saavuttamiseksi olisi pitänyt paljastaa jo euroaluetta muodostettaessa ja maa torjua eurosta. Varmasti moni eurosopimusta tuolloin sorvanneista tiesi käytetyistä tempuista jo silloin, mutta poliittinen kunnianhimo ajoi sääntökirjojen yli.

    Kreikan tervehtymisessä on kyse kansan oppimisprosessista. Se ei tule olemaan nopeaa. Eräs tervehenkisimmistä aamun uutisista oli Taloussanomissa, jossa kerrottiin Kreikan mahdollisesti luovan rinnakkaisvaluutan maksamalla julkisia menoja maan sisällä velkakirjoilla, IOU-todistuksilla. Tämä järjestelmä varmasti pakottaisi kansalaiset pohtimaan syvemmin rahan olemusta. Jotta IOU:t eivät samantien menettäisi arvoaan, pitäisi esimerkiksi myös aiempiin valtionvelkakirjoihin sitoutua eikä lapsenuskoisesti odotella niiden vain katoavan johonkin hiustenleikkuuseen. Virkamiehet, jotka saisivat palkkansa velkatodistuksina, joutuisivat työskentelemään sen eteen, että näiden todistusten arvo ei romahtaisi olemattomiin. Samaten 40-vuotiaitten eläkeläisten sekä naimattomien tyttärien perimät eläkkeet leikkautuisivat sen mukaan, miten kurinalaista maan talouspolitiikka jatkossa on. IOU:t toimisivat itsesäätelevänä mekanismina terveemmän taloudenpidon opettamisessa Kreikan kansalle.

    Päivän Uudesta Suomesta vielä lainaus:

    Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki kertoo Ylen A-Studiossa olevansa samaa mieltä perussuomalaisten puheenjohtajan, ulkoministeri Timo Soinin (ps.) kanssa Kreikan kriisin perimmäisistä syistä.

     – Risti seinälle, mutta olen ainakin yhdessä asiassa samaa mieltä Timo Soinin kanssa. […] Suurin ongelma on korruptio, harmaa talous ja toimimaton verojärjestelmä. Mikään valtio ei pysty toimimaan, jos ei pystytä keräämään veroja, Arhinmäki toteaa.

     

Comments are closed.

Related Posts

Talous

Evergrande ei ole Lehman 2.0

Kiinalainen kiinteistöjätti savuaa pahanpäiväisesti

Tuoreen markkinapaniikin yleisimmin käytetyksi selitykseksi kapuaa Kiinan suurimman kiinteistöyhtiön Evergranden maksukyvyttömyys. Sillä on vaatimattomasti 300 miljardin velkavuori, josta erääntyy lähipäivinä usea miljardi.

Korkojaankaan

WP Twitter Auto Publish Powered By : XYZScripts.com