Naiset ovat sijoittajina suunnitelmallisia ja pitkäjänteisiä

Suomalaiset ovat säästäjinä ja sijoittajina turvallisuushakuisia. Sijoitusten tuottoakin tärkeämpää on riskien minimointi ja säästämisen stressittömyys, selviää LähiTapiolan tutkimuksesta.

Naisten ja miesten sijoituskäyttäytymisessä on eroja. Naiset ovat pitkäjänteisiä kun taas miehet etsivät jännitystä.

-Tutkimuksen tulos suomalaisten varovaisuudesta säästäjinä ja sijoittajina ei yllättänyt meitä. Se voi kuitenkin pitkässä juoksussa hidastaa suomalaisten vaurastumista. Säästöjen ja sijoitusten hajauttaminen erilaisiin sijoituskohteisiin parantaisi sijoitusten tuottoja. Myös riskillisemmät sijoituskohteet kuten osake-, kiinteistö- ja pääomasijoitukset voisivat olla osana tehokkaasti hajautettua sijoitussalkkua, sanoo toimitusjohtaja Tom Liljeström LähiTapiola Varainhoidosta.

Kolmannes kyselyyn vastanneista suomalaisista sanoi, että jos saisi pankkitiliä parempaa tuottoa kohtuullisella riskillä, he aloittaisivat säästämisen ja sijoittamisen tai säästäisivät ja sijoittaisivat lisää. Vastaajia huolestutti erityisesti omien säästöjen arvon lasku sijoituksissa.

Turvallisuus, stressittömyys ja tunne oikeista ratkaisuista suomalaisille tärkeitä

Toiveet turvallisuudesta, stressittömyydestä ja tunteesta, että on tehnyt oikeita sijoitusratkaisuja, kuvaavat parhaiten suomalaisia säästäjinä ja sijoittajina. Vastaajista neljä viidestä haluaa, että heidän rahansa ovat aina turvassa, vaikka pörssikurssit laskisivat. Samoin neljä viidestä vastaajasta piti sitä tärkeänä, ettei heidän tarvitsisi lainkaan stressata säästöjensä tai sijoitustensa puolesta.

Suomalaisten tutuin ja käytetyin säästämis- tai sijoittamismuoto on edelleen säästötili. Säästötilille on sijoittanut liki puolet suomalaisista. Lähes puolella suomalaisista on myös muita sijoituskohteita, joista yleisimpiä ovat osakkeet, sijoitusrahastot ja vakuutussäästäminen.

Miehet hakevat sijoittamisesta jännitystä

Naisille varmuus, stressittömyys, helppous ja tunne oikeista sijoitusratkaisuista olivat tärkeämpiä kuin miehille. Miehet olivat selvästi kiinnostuneempia hakemaan tuottoa riskillä ja siitä, että sijoitusten seuraaminen toisi arkeen pientä jännitystä.

– Tulos vahvistaa aiempaa käsitystä siitä, että naiset ovat miehiä pitkäjänteisempiä sijoitusvalinnoissaan ja pysyvät sijoitussuunnitelmassaan miehiä paremmin. Miehet puolestaan uskovat olevansa keskivertoa parempia kaupankävijöitä ja tämän vuoksi menevät mukaan vielä nousussa oleviin, jo kalliin puoleisiin kohteisiin, ja toisaalta myyvät jo laskussa olevia kohteita. Joskus tunne sokaisee sen, että tylsyys voi sijoittamisessa olla tuottoisampaa, Liljeström sanoo.

Naisilla aloittamisen yksinkertaisuus ja luotettavan palveluntarjoajan löytyminen nostaisivat miehiä enemmän säästämis- ja sijoittamisintoa. Nuoret ja keski-ikäiset sanoivat, että sijoittamisen ja säästämisen palvelujen kohtuullinen hinnoittelu on kahden tärkeimmän tekijän joukossa, kun arvioidaan sitä, mitkä tekijät lisäisivät luottamusta sijoituspalvelujen tarjoajaa kohtaan. Vanhemmat ikäluokat arvioivat puolestaan, että luottamusta herättäisi hieman enemmän kiinteän koron tarjoaminen osalle sijoitusta.

One thought on “Naiset ovat sijoittajina suunnitelmallisia ja pitkäjänteisiä

  1. Sijoittaminen tietoon

    Olen pohtinut sijoittamisen aloittamista jo pidempään. Kaipaisin kuitenkin lisää juttuja myös muun laisista sijoitusmuodoista. Aina puhutaan vain osakkeista ja rahastoista. Entä omaan tietotaitoon sijoittamien tai omaan bisnesideaan? Luin että rahoitusalan ammattilaiset nimeomaan suosittelevat sijoittamaan omaan osaamiseen.

    Lähde:  http://talouskompassi.com/2017/05/22/sijoittaminen-ammattilaisten-vinkit-aloittelevalle-sijoittajalle/

Comments are closed.

Related Posts

Sijoittaminen

Omat Rahat Katsaus: Tekevätkö AI-yhtiöt ikinä tulosta?

Onkohan tulevaisuudessa Shelleyn runo ”Ozymandias” hyvä kuvaus AI-yhtiöille?

Viime aikoina AI-yhtiöiden kurssikehitys on ollut hapuilevaa. Myös chippivalmistajat ja muut buumista hyötyvät ovat saaneet kolauksia. Sijoittajat ovat

Talous

Yritysten liikevaihdot ja tulokset kasvoivat Q2/2026 aikana ja osassa yrityksistä on jo potentiaalia laajennusinvestointeihin

Suomalaisten OMXH25 yritysten liikevaihdot kasvoivat Q2/2025 keskimäärin 7% vuoden takaiseen verrattuna ja liiketulokset (EBIT) kasvoivat peräti 35%.

Seurantaan on tällä kertaa otettu myös investoidun pääoman tuotto

Yhteiskunta

Kansanedustajien sopeutumisrahasta 2: sopeutumisrahan määrä

Kansanedustaja voi eduskuntakautensa päätyttyä saada sopeutumisrahaa yhteensä melkein miljoonan euron verran! Onko tässä mieltä? Tämä on jatkoa edeltävälle videolle, jolla käsittelin sopeutumisrahan kestoa.

https://www.youtube.com/shorts/ZqGmUiUZ7P8