Oikeusministeriön asettama työryhmä ehdottaa, että velkajärjestelystä säädetään kokonaan uusi laki, joka korvaisi nykyisen lain. Yksityishenkilön maksuohjelman kesto olisi sama kuin elokuussa 2010 voimaan tulleessa uudistuksessa (normaalikesto 3 vuotta). Velallinen saisi oikeuden kolmeen vapaakuukauteen vuodessa. Lisää tietoa: Oikeusministeriö

Velkajärjestelyllä pyritään saamaan ylivelkaantuneen henkilön taloudellinen tilanne hallintaan. Käräjäoikeuksiin jätettiin vuonna 2010 yhteensä 3 257 velkajärjestelyhakemusta, mikä on 334 enemmän kuin edellisenä vuonna.

Työryhmän ehdotuksessa keskeinen muutos on se, että velkajärjestelyn aikana velalliselta perittävä rahamäärä joustaisi tulojen muuttuessa. Velallisille määritettäisiin elinkustannusosa, jonka yli menevät tulot tilitettäisiin velkojille. Jos velallisen tulot putoavat alle elinkustannusosan, velkojille ei kertyisi tilitettävää. Yksin asuvan elinkustannusosa olisi noin 600 euroa kuukaudessa sekä asumiskulut.

Nykyisin velalliselle määritellään kiinteä maksu, jonka laskeminen vaatii paljon selvittelyä. Tulojen noustessa on nykyisin myös selvitettävä, minkä verran syntyy lisäsuoritusvelvollisuutta. Uudessa mallissa tällaista jälkikäteistä selvittelyä ei tarvittaisi.

Oikeus kolmeen vapaakuukauteen vuodessa

Työryhmä ehdottaa velkajärjestelyyn joustavuutta myös niin, että jokainen velallinen saisi oikeuden kolmeen vapaakuukauteen vuodessa. Niiden aikana velallinen saisi tulonsa omaan käyttöönsä. Vapaakuukaudet pidentäisivät vastaavasti maksuohjelman kestoa.

Velkajärjestelyn edellytyksiä tarkistettaisiin. Velkajärjestelyyn pääsyn voisi estää kuten nykyisinkin mm. piittaamaton ja vastuuton velkaantuminen. Uutta olisi, että tätä arvioitaessa otettaisiin huomioon myös luotonantajan oma toiminta, esimerkiksi velallisen maksukyvyn riittävä varmistaminen.

Velallisen ulosmittauskelpoinen varallisuus muutettaisiin rahaksi. Omistusasuntonsa velallinen voisi säilyttää, jos hän kykenee muun maksuohjelman päättymisen jälkeen 12 vuoden aikana maksamaan velkajärjestelyvelkojille asuntoon mahdollisesti jäävän vapaan arvon. Sillä tarkoitetaan asunnon käypää hintaa, josta on vähennetty mahdollinen asuntovelka sekä eräitä muita eriä. Käytännössä uudistus merkitsisi, että olisi nykyistä vaikeampaa säilyttää huomattavan arvokas asunto, josta ei ole paljon velkaa.

Maksuohjelman kesto olisi sama kuin elokuussa 2010 voimaan tulleessa uudistuksessa (normaalikesto 3 vuotta). Uutta olisi, että pienituloiselle velalliselle, jolta maksuja ei normaalisti kerry, vahvistettaisiin viiden vuoden maksuohjelma, joka voisi lyhentyä maksusuoritusten avulla. Nykyisin niin sanotut nollaohjelmat eivät lyhene maksusuorituksilla.

Työryhmä ehdottaa, että velkajärjestelyä voitaisiin soveltaa tietyin edellytyksin myös pienimuotoista yritystoimintaa harjoittaviin henkilöihin. Yrittäjävelalliset voisivat saada oikeusapua velkajärjestelyhakemuksen tekemisessä.

Ulosottoviranomaiset valvoisivat maksuohjelmia

Työryhmä vahvistaisi maksuohjelman valvontaa, jotta maksusuoritukset tulevat hoidetuiksi. Valvontatehtävä annettaisiin ulosottolaitokseen perustettavalle uudelle yksikölle. Nykyisin velkojat joutuvat itse hoitamaan valvontatehtävää.

Velallinen suorittaisi kuukausimaksut ulosottomiehelle tilitettäväksi eikä enää suoraan velkojille, joita voi olla kymmeniä.

Veloille toissijainen vanhentumisaika

Ulosottovelat vanhenevat nykyisin lopullisesti 15 vuodessa (eräissä tapauksissa 20 vuodessa) laskettuna lopullisesta tuomiosta. Sen sijaan sellaiset velat eivät vanhene, joista ei syystä tai toisesta ole hankittu tuomiota ja joiden vanhentuminen on määräajoin katkaistu. Tämän vuoksi velalliset ovat joutuneet keskenään eriarvoiseen asemaan.

Työryhmän mukaan on välttämätöntä, että velkavastuulla on kaikissa tapauksissa enimmäiskesto. Lakiin tulisikin ottaa säännökset velan toissijaisesta lopullisesta vanhentumisesta, joka laskettaisiin velan eräpäivästä. Toissijainen vanhentumisaika olisi 18 vuotta, ja jos velkojana on luonnollinen henkilö, 23 vuotta.

Työryhmän mietintöön liittyy viisi eriävää mielipidettä, jotka koskevat mm. asunnon säilyttämisen edellytyksiä ja eräpäivästä laskettavaa lopullista vanhentumista.