Olli Rehn: Myrskyn silmässä – Eurokriisistä eteenpäin. Otava 2012

Olen aiemmin kohdellut peräti kaltoin kirjaa, jonka toinen kirjoittaja oli Olli Rehn. Tartuin nyt arvosteltavaan kirjaan epäluulolla, koska uskoin sen olevan Brysselin byrokraatin kapulakieltä.

Ennakkoasenteeni oli täysin väärä. Kirja on kirjoitettu murresanoja myöten syvästi suomalaisella otteella. Tv-esiintymisestä olen Rehnistä saanut kuvan latteuksia jakelevasta sliipatusta miehestä, mutta tässä kirjassa hän osoittaa kykynsä tavattoman terävään argumentointiin laajalla ja syvällä alueella.

Euron ja EU:n puolustuspuhe

Ketään tuskin yllättää kirjan asenne, mutta käytetyt argumentit ovat tuoreita ja teräviä. Rehn aloittaa sitaatilla, jonka kieliasua olen hiukan muokannut. ”Kansanliiton rinnalle tulisi Euroopan niin ikään kiireesti harkita kysymystä Euroopan Yhdysvalloista… … että [Euroopan] valtojen väliltä katoaa tarve pitää yllä … … tullirajoja, eriarvoista rahaa”. Kukahan näin on sanonut? Varmaan joku Brysselin byrokraatti? Vastaus on tämän tekstin lopussa.

Rehn toteaa, että viimeisen 200 vuoden aikana Suomessa on ollut käytössä kolmennimisiä rahoja, nimittäin ruplia, markkoja ja euroja. Ko. valuuttojen takana oleva arvonmääritys on samana aikana kokenut 15 eri vaihetta, jotka yksinkertaistaen ovat jalometallikanta suurimman osan aikaa 1840 – 1915 (josta 45 viimeistä vuotta olivat markan sitomista kultakantaan frangipariteetilla). 1930-luvulla frangin asemasta oli kiintopisteenä punta, viime sotien jälkeen Bretton Woods, jota seurasi valuuttakori vuosina 1971 – 1991 ja vuodesta 1996 lähtien kytkentä eurooppalaiseen valuuttajärjestelmään. Käsite ”oma, itsenäinen valuutta” ei siis ole ollenkaan selvä, vrt. Tanskan kruunun sitoutuminen eurooppalaiseen valuuttajärjestelmään.

Kyseiset järjestelmät eivät ole tunnetusti olleet ongelmattomia Suomessa tai muualla Euroopassa. Pääsiäisen 1993 alla Suomessa oli valmiina perustuslain muuttaminen kiireellisessä säätämisjärjestyksessä aiheena eläkkeiden ja virkamiesten palkkojen maksujen lopettamien valtion kassan tyhjennyttyä. Samoihin aikoihin jopa Englannin punta spekuloitiin polvilleen.

Edelleen Rehn vyöryttää eteen hirmuisia lukuja siitä, kun yksi ainoa amerikkalainen pankki Lehman Brothers päästettiin konkurssiin. Maksimiluku USA:n finanssikriisin vaikutuksista Suomen BKT:lle päätyi 40 miljardin ”aukkoon”. [Vaikutusten maailman pelkälle pankkisektorille on puolestaan arvioitu ylittäneen 4000 miljardia USD:tä.] Ko. vuosina Suomen pankkijärjestelmälle annetut takaukset nousivat Rehnin mukaan 25 %:iin BKT:sta. Takauksia on siis annettu ja rahaa jäänyt kertymättä kansantaloudelle jopa muistakin syistä kuin vain Kreikan takia. Kannattaisiko sitä maata sittenkään irrottaa letkuista?

Edelleen Rehn huomauttaa, ettei yhteisvaluutta ole perimmäinen syy euroalueen ongelmiin. Perimmäinen syy on euromaiden ikärakenne ja etenkin ns. BRIC-maiden valtaama asema maailmantaloudessa. Em. haasteet olisivat tietenkin edessä ilman euroa ja EU:takin.

Lopuksi mediaa voi kritisoida yksipuolisesta uutisoinnista ja kokonaiskuvan puuttumisesta. Uusia ongelmia ilmestyy jatkuvasti, mutta Rehnin luettelemista monista edistysaskelista vaietaan. Irlannista ei ole kuulunut mielestäni suomalaisessa mediassa pihaustakaan pitkään aikaan. Onko niin, että ”no news is good news”? [Vrt. IMF:n katsaus.] Vasta tämän kirjoitettuani luin Ranskan presidentintuoreen lausunnon.

Avoimia kysymyksiä

On tietenkin selvää, että Rehn jo asemansa takia uskoo EU:n rakenteisiin peräti idealistisesti. Kirjan alussa luetellaan Eurooppaa yhdistäviä arvoja kuten ”luottamus kansanvaltaan, ihmisten yhtäläiset oikeudet, laillisuuden periaate sekä vapauden rakkaus”. Jos Rehn on joskus kuullut puhuttavan Italian mafiasta, hän ainakin laskee sen varaan, etteivät lukijat käsitettä muista! Italian ja Kreikan sijoittuminen Transparency Internationalin listalla puhuu omaa karua kieltään (sijat 69 ja 80).

Edelleenkin Rehnin ja koko Euroopan ongelmana on se, että kun säästötoimet mahdollisesti alkavat todella purra, ne tietenkin leikkaavat kulutuskysyntää ja siten estävät talouskasvua. Tällainen alaspäin vievä kierre voi ainakin minun mielestäni jatkua esim. 10 vuotta.

Liioin on vaikea ymmärtää, miten tarpeettomaksi todettuja ja siksi erotettuja virkamiehiä saadaan yksityisen sektorin tehokkaiksi työntekijöiksi. Jos Kreikan eräällä saarella suuri osa väestöstä on tottunut pinnaamaan sokeain avustusten turvin, millaisia työntekijöitä heistä onnistutaan tekemään, vaikka näkökyky ihmeellisesti paranisikin?

Lopuksi

Rehnin kirja antaa erinomaisen kokonaiskuvan EU:n ja euron kriisistä. IKÄÄNKUIN ohimennen Rehn kertoo kieltäytyneensä Suomen presidenttiehdokkuudesta. Varmaa on, että tästä 50-vuotiaasta miehestä kuullaan vielä paljon, korkealta ja kovaa.

Alkupuolella olleen sitaatin esitti Santeri Alkio 1920.