Kuten olen aiemmin sanonut, en välttämättä jaksa aina olla hirveän kiinnostunut pelkistä tuloksista, vaan enemmänkin siitä, miten markkinat tuloksiin REAGOIVAT.

On nimittäin niin, että pitkällä juoksulla yksi kvartaali ei maailmaa mullista, jos kyse ei ole isommasta käänteestä, kuten esim. Nokian osalta saattaa olla kyse. Silloin kvartaaleja kannattaa seurata tavallistakin tarkemmin.

En liioin välttämättä allekirjoita lausetta ”markkinat pettyivät tulokseen”. Sellainenkin kuin konsensusennuste on olemassa ja se kai ”markkinoitten” tunnelmia kuvastaa.

Ja kuten tiedämme, tulokset ovat tänä kesänä olleet hyvät ja suurelta osin ylittäneet odotukset ja kuitenkin olen laskenut puolisen tusinaa ristiriitaista reaktiota eli odotuksia parempi tulos ja kurssin lasku.

En innostu selitykseen yhden rivin kyseenalaisesta kohdasta – kauneusvirheestä – tyyliin ”liian isot / pienet varastot” (ennen julkistusta kaikki oli periaatteessa epävarmaa), tai selitykseen ”aina kurssit heiluvat”, sillä odotuksia paremman tuloksen antajat ovat monta kertaa olleet päivän suurimpia laskijoita, joten sopii kysyä, mikä mättää.

Sijoittajat jaetaan kahteen kastiin, tekniseen analyysiin nojaaviin lyhytaikaisempiin sijoittajiin ja ns. fundamentalisteihin. Tämä jälkimmäinen ryhmä saattaa jopa noudattaa opinkappaletta ”unohda pörssikurssit” ja tsekkaa salkkunsa sisältöä nimenomaan tulosjulkistusten yhteydessä ja tässä kohdin havahtuu kohonneiden kurssien takia kovin suuriin tuotto-odotuksiin ja myy. Juuri fundamentalismiin suurimpien instituutioiden salkut pääosin nojaavat eli sieltä suuret myyntitoimeksiannot ovat peräisin. Toisaalta toki myös tulosjulkistus antaa sisäpiirille riidattomimman tilaisuuden myyntiin. Tällöin kyseessä ei tarvitse olla bankrotin odotus, vaan halu tasapainottaa salkkua.

Ja kuten olen aiemmin sanonut, näitä arvioimiani ylilyöntejä kyttään ja niihin olen reagoinut ostoin. Kurssilaskut ovat ylittäneet säännöllisesti ne paljon puhutut osinkotuotot.

Jos itse tuloskaudesta pitää jotain sanoa, se on koko koronavaiheen aikana ollut minulle yllätys, miten tehokkaasti yritykset reagoivat muuttuneeseen markkinatilanteeseen ja ovat sitä päinvastoin osanneet hyödyntää.

Ero 2007-2009 finanssikriisiin on kovin suuri, silloinhan ei ollut mitään ulkopuolista, todellista koronan tapaista syytä, vaan markkinat vain heräsivät siihen, ettei keisarilla ollutkaan vaatteita eli arvostukset olivat nousseet liian korkealle. Ko. aikana niin yritykset kuin julkinen sektori möhlivät parhaansa mukaan. Olen aina halunnut muistuttaa, että yrityksen ilmoittamalla osingonjakopolitiikalla sopii lähinnä pyyhkiä jotain ruumiinosaa – vaikkapa suupieliä – sillä yritykset 2009 keväällä pahensivat tilannetta sulkemalla tai suuresti kiristämällä osingonjakoa tilanteessa, jossa likviditeetti oli tiukalla ja tunnelmat synkät. On niistä ajoista näemmä jotain opittu.