Omakotitalojen ja kesämökkien hinnat ovat säilyneet ja jopa nousseet

    Pientalotontteja myytiin vuoden 2011 alkupuoliskolla koko maassa 3 300 kappaletta, joka on 16 prosenttia vähemmän kuin vuoden 2010 vastaavana aikana selviää maanmittauslaitoksen tuoreesta kauppahintatilastosta.

Pientalotonttien hintojen nousu on pysähtynyt, yksityisten myymien tonttien neliöhinnat ovat keskimäärin samat kuin puoli vuotta sitten. Helsingissä yksityisten myymien kaavatonttien keski eli mediaanihinta oli 1 012 euroa kerrosneliömetriltä (laskua 0,8 %), Espoossa 785 e/k-m2 (-10 %) ja Vantaalla 561 e/ k-m2 (-5 %).

Pientalokauppoja tehtiin vuoden 2011 alkupuoliskolla yhteensä 7 700 kappaletta.
Kauppojen määrä laski kolme prosenttia edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Hinnat ovat nousseet tänä vuonna kaava-alueilla keskimäärin kuusi prosenttia ja haja-asutusalueilla yhdeksän prosenttia.

Omakotitalon keskihinta (mediaanihinta) kaava-alueilla oli Espoossa 420 500 euroa, laskua on kolme prosenttia koko viime vuoden tasoon verrattuna.
Helsingissä omakotitalo maksoi 408 000 e (+4 %), Vantaalla 315 000 e (+3 %), Turussa 221 250 e (-2 %), Tampereella 250 000 e (+4 %) ja Oulussa 180 000 e (-14 %).

Kesämökkien hinnat yhä nousussa

Loma-asumista palvelevia kiinteistökauppoja tehtiin alkuvuonna yhteensä 6 200, joka on kolme prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Venäläiset ostivat vuonna 2010 Suomesta 400 kiinteistöä, tänä vuonna kauppojen määrä nousee noin 500:aan. Suosituimmat kohteet ovat edelleen Etelä-Karjalassa ja Etelä Savossa.

Rantaan rajoittuvan lomamökin hinta nousi tämän vuoden puolella kaava-alueella
12 prosenttia mediaanihinnan ollessa 140 000 euroa. Kaava-alueen ulkopuolella hintataso oli 100 000 euroa, jolloin nousua oli 11 prosenttia. Ilman omaa rantaa olevien kuivan maan mökkien keskimääräinen hintataso oli 47 000 euroa, nousua yhdeksän prosenttia viime vuoden tasoon verrattuna.

Kalleinta oli Uudellamaalla, jossa kaava-alueella sijaitsevat rantamökit maksoivat keskimäärin 290 000 euroa. Haja-alueen rantamökki maksoi Uudellamaalla 179 000 euroa.

Rantatonteista kaava-alueella maksettiin koko maassa keskimäärin 36 000 euroa, hintataso laski kolme prosenttia. Haja-alueella olevan rantatontin sai 34 000 eurolla, nousua oli 13 prosentin ver-ran..

Pelto- ja metsäkaupoissa tasaista

Pellon hinta laski koko maassa kolme prosenttia verrattuna viime vuoteen. Koko maan keskihinta alkuvuonna 2011 oli 7 640 euroa hehtaarilta. Kalleinta pelto oli Varsinais-Suomen maakunnassa, 11 100 euroa hehtaarilta, ja halvinta oli Lapissa, jossa hehtaarihinta oli 1 490 euroa.

Metsämaan keskihinta alkuvuonna 2011 koko maassa oli 2 350 euroa hehtaarilta, laskua oli kaksi prosenttia. Kalleinta metsämaa oli Varsinais-Suomen maakunnassa, 4 760 euroa hehtaarilta, ja halvinta Lapissa, jossa hehtaari maksoi 790 euroa.

Related Posts

Salkun rakenne

Oman salkun analysointityökalu

Analysoi salkkusi
 

Tein työkalun portfolion analysointiin ja uudelleentasapainottamiseen.

Kaikki käsitellään vain selaimessasi, eikä sitä tallenneta mihinkään.

https://my-portfolio-analyzer.lovable.app/

Valitse kieli oikeasta yläkulmasta

Tuo portfoliosi Excel-muodossa (huomioi osaketunnusten loppuosat, joita tarvitaan

Sijoittaminen

SpaceX ja passiivisten markkina-arvopainotteisten sijoitusrahastojen ongelma

Helsinki Capital Partnersin uutiskirjeessä lausutaan:

”Kun näin suuren markkina-arvon yhtiö (esim. SpaceX) lisätään pääindekseihin, se laukaisee markkinoilla ketjureaktion. Passiiviset indeksirahastot ovat sääntöjensä puitteissa pakotettuja ostamaan kyseistä

Talous Yhteiskunta

Persianlahdella rauha harvinaisen kaukana

Markkinat saivat maanantaina taas muistutuksen Persianlahden kriisin todellisesta tilasta propagandasta siivottuna. Brent-futuurit pomppasivat päälle viisi prosenttia, kun Israel ja Iran vaihtoivat ohjusiskuja huolimatta Donald Trumpin vakuutteluista neuvottelujen