Nordek – Suomen ulospääsy EMU:n uppoavasta laivasta
EU:n ja EMU:n kehityskertomus vastaa yrityksen elinkaarta. Aloitetaan pienestä ydintiimistä, jolla on selkeä ja yhteinen tavoite, jonka eteen jokainen tiimin jäsen panostaa kaikkensa. Menestytään, kasvetaan ja laajennutaan. Ostetaan yhtiöön uusia liiketoimintoja, yrityksiä, joista ydintiimi ei sittenkään niin paljon ymmärrä, ja joiden kulttuuri ja arvot poikkeavat alkuperäisestä. Yksiköt puhuvat samoista asioista, mutta eri tarkoituksella ja merkityksellä. Kasvun myötä yhtiö menettää tehokkuuden ja uusiutumiskyky tukahtuu sisäiseen poliittiseen peliin. Kokonaiskilpailukyvyn menetettyään yhtiö joutuu myymään ja lopettamaan lisäarvoa tuottamattomat yksikkönsä ja keskittymään kovaan ytimeen, josta yrityksen terve uusiutuminen voi alkaa.
Euroopan talous- ja rahaliitto kasvoi liian nopeasti, liian suureksi ja liian moniarvoiseksi. Liiton pelastaminen ei onnistu nykymuotoisena epäterveenä suuryrityksenä, vaan tulisi pilkkoa osiin, joista terve ydin jatkaisi ja muut ottaisivat kohtalonsa omiin käsiinsä.
Suomi pyrkii EU:n ytimeen. Tosiasia kuitenkin on, ettei Suomen taloudellinen ja poliittinen vaikutusvalta tähän riitä. Olemme isoissa peleissä merkityksetön. Sama ilmiö on tuttu suuryrityksissä. Vain ne liiketoiminnat, jotka edustavat nyt tai tulevaisuudessa yli 10% yrityksen liikevaihdosta, huomioidaan johdon taholta. Muut tulevat perässä puhtaasti suurempien ehdoin. Suomi ei Euroopan Unioninissa tai Rahaliitossa edusta tai tule edustamaan tarvittavaa suuruuden ekonomiaa.
Nordek, pohjoismainen talousliitto, oli suunnittelupöydällä 60- ja 70-luvun taitteessa. Hanke meni niin sanotusti puihin Suomen osalta Neuvostoliiton vastustuksen takia. Myös Tanska päätti viime kädessä preferoida EEC:n jäsenyyttä yhteispohjoismaisen liiton sijaan. Nyt, kun olemme ajautuneet umpikujaan Euroopan laajuisessa hankkeessa, hankkeessa, jonka tuli luoda kasvua ja hyvinvointia myös Suomeen, meidän olisi vakavasti kaivettava Nordek-suunnitelma esiin ja synnyttää reilun 20 miljoonan asukkaan elinvoimainen talousalue, joka ottaisi yhteiseksi valuutaksi kruunun. Hankkeen onnistumiselle loisi edellytykset Pohjoismaiden yhteinen arvopohja. Ruotsi, Norja, Tanska, Suomi ja Islanti ovat kukin kulttuurisesti ja poliittisesti rakentaneet systemaattisesti avointa ja tasa-arvoista hyvinvointivaltiota. Näiden maiden tarkoituksellinen ja merkityksellinen kehys on sama. Nordekin avulla Pohjoismaat olisi riittävän suuri poliittinen ja taloudellinen vaikuttaja myös Euroopan ytimessä. Järjestely loisi myös hyvät edellytykset valmistautua Lapin ja Jäämeren alueen kehittämiselle tulevaisuudessa.
Joo, EMUn ja EU:n tulevaisuus
Joo, EMUn ja EU:n tulevaisuus näyttää huonolta.
Euroon oli rakennettu sisään kuolonpilleri: EKP hyväksyy jäsenmaiden lainakirjat täysarvoisina vakuuksiksi, riippumatta jäsenmaan valtiontalouden tilasta. Tämä johti siihen, että jäsenmaat saivat liian halvalla lainaa markkinoilta, koska pankit pystyivät aina vaihtamaan roskalainat selvään rahaan EKP:ssä (tietyksi aikaa, jonka jälkeen vaihto piti tehdä uudelleen). Jenkeissä FED ei hyväksy osavaltioden bondeja vakuutena ollenkaan. Tämän seurauksena eri osavaltiot joutuvat hankkimaan rahoituksensa puhtaasti markkinaehtoisesti eivätkä ne voi lainottaa itseään FEDin tuella (liittovaltio kyllä taas voi). EMU:n heikommat taloudet saivat rahoitusta liian helposti ja ottivat hoitaakseen velkataakan, joka osottautui liian suureksi finanssikriisin laittaessa julkiset taloudet koville. Jäsenmaiden rahoitus pitäisi EMU:ssakin järjestää täysin markkinaehtoisesti, ilman että EKP puuttuu peliin.
EMUlle pitää miettiä vaihtoehtoja. En tiedä onko EMU pelastettavissa. Jos on, siihen tarvitaan mielestäni ainakin ym muutos ja tiettyjen konkurssikypsien valtioden eroaminen liitosta. Nordek tai joku muu vastaava voisi olla hyvä idea. Paluu markka-aikaan ei olisi herkkua sekään: mukana tulisivat valuuttariskit ja korkeammat korot.
Ei hätäillä
EMU:ssa on kuvattuja heikkouksia, mutta ne ovat ratkaistavissa. Ja pienen Suomen sana painaa toki isossa systeemissä vähän, mutta täytyy muistaa edutkin. Yhteinen markkina-alue, jonka sisällä työvoima, tavarat, palvelut ja pääoma liikkuvat vapaasti, on lähtökohtaisesti kaikkien jäsenten etu, ei vain joidenkin (siis suurempien jäsenten). Tässä suhteessa talousliittoa ei voi tarkastella yritysmaailman tavoin. Resurssien jakautumisesta ja toiminnasta ei päätetä yhdessä pääkonttorissa kuten yrityksessä, vaan talouden verkosto toimii paljon monimutkaisemmin.
Pienet maat voivat pärjätä vallan hyvin, jos ne osaavat hyödyntää yhteisen talousalueen mahdollisuuksia, vaikka poliittinen painoarvo ei suuri olisikaan. Tietysti näin ei käy mitenkään välttämättä.
Ei suurten ja pienten maiden välillä välttämättä ole ainakaan pysyviä intressieroja, joiden vuoksi pienten olisi parempi liueta omille teilleen. Nykyisessä kriisissä rajalinjat eivät ole kulkeneet etupäässä maan koon vaan vakavaraisuuden mukaan. Saksa on ollut samassa rintamassa Suomen ja Hollannin kanssa keskeisissä kysymyksissä, koska ne pelkäävät joutuvansa velkaisten laskujen maksajiksi. Kreikka-paketin yhteydessä Saksan torjuva kanta Suomen vakuusvaatimuksiin on sinänsä ymmärrettävä ja odotettu: Saksa ei halua, että paketti vaarantuu erityisvaatimusten levitessä. En näe sen indikoivan mitään pysyvää vastakkainasettelua pienten ja suurten jäsenten kesken. Suomenkin hallituksen linjan takana on perussuomalaisten pelko. Kokoomusta se selvästi vaivaa, se ei haluaisi eurorähisijäksi, mutta kuten Katainen sanoo, kyseessä on "meikäläinen poliittinen realiteetti".
Ja suuren valuutan pitäisi olla vakaampi ja samoin korkotason, tosin se edellyttää, että valuuttaunioni on kunnolla rakennettu (jota se ei nyt ole, mutta muutokset ovat pakollisia, jos euro on aikomus pitää koossa).
Itse pidän Euroopan integraatiota edelleen kannatettavana, mutta järjestelmän valuvikoja pitää korjata kiireesti. Vaan kompuroidenhan EU on aina kehittynyt.
Miten uskot Norjan
Miten uskot Norjan suhtautuvan tähän? Se ei lähtenyt myöskään EU:n, ja syyhän on ihan selvä. He pärjäävät omillaan.
Voisiko tässä liitossa käydä samalla tavalla kuin EU:ssa viime vuosina, mutta vain pienemmässä mittakaavassa? Miten esimerkiksi Islannin kohtalo olisi ratkaistu tällaisessa liitossa koskien heidän pankkikriisiään? Suomalaisilta ei tunnu irtoavan solidaarisuutta tilanteessa, jossa on niin sanotusti "eletty kuin pellossa". Jos koemme vastenmieliseksi auttaa leväperäisesti hoidettuja etelä-euroopan maita, niin mikä Islannin kohdalla olisi sellainen tekijä, joka muuttaa suomalaisten mielen?
Luodaan vielä hypoteettinen tilanne, että Nordek-liitto olisi luotu esimerkiksi 70-alussa. Olisiko tuolloin muilla pohjoismailla ollut velvoite auttaa suomalaisia 90-luvun lamassa? Tämähän olisi tietysti kiinni sovituista velvoitteista, mutta yhtä kaikki esimerkiksi norjalaiset olisivat voineet todeta suomalaisille, että "hoitakaa itse omat sotkunne".
Asioilla on aina kaksi puolta. Jos siis EU:n "vahva ydin" on päättänyt laajentua, niin hoidetaan sitten asiat kuntoon eikä ruveta kiukuttelemaan heti ensimmäisen vastoinkäymisen edessä. Mitään liittoja ei ole pakko muodostaa, kuin ei myöskään ole pakko laajentua.
Velvoitteet ja niistä vastaaminen
Pohjimmiltaanhan kyse on aina vastuullisuudesta, joka on vallitsevan kulttuurin meihin synnyttämä. Viime kädessä mikään laki ja sääntö ei pidä, ellei sitä vastuullisesti kunnioiteta. Nordek-ajatuksen johtavana perustana on pohjoismainen kulttuurinen yhdenmukaisuus, joka edesauttaa sellaisten mekanismien ja sopimuksien synnyttämistä, joita kaikki osapuolet avoimesti ja vastuullisesti noudattavat. Kulttuuriset tekijäthän ovat mm. yritysfuusioissa avainasemassa siinä, onko kokonaisuus lopun perin suurempi vai pienempi kuin osiensa summa.
Nordek tarjoaa vaihtoehdon, jos ja kun euro ja sen mukana EMU kaatuu. Itsenäiseen markka-aikaan paluutietä ei ole. Norjan osalta toteaisin, että kauppa syntyy aina oikealla hinnalla.
Ovatko erot niin suuret?
Tällä hetkellä tietysti tuntuu helposti siltä, että kulttuurierot etenkin Välimeren maiden ja pohjoisemman Euroopan kesken ovat liian isot, ainakin kun tietää Kreikan tilastovehkeilyt ja alueen harmaan talouden määrän. Mutta suhtautuisin silti kulttuurieroproblematiikkaan tyynemmin. Jos katsoo vaikka Espanjaa (ja Italiaa ennen Berlusconia), niin en nyt sanoisi niitä vastuunkannon suhteen erimittaisiksi kuin Pohjoismaita. Espanjan valtiontalous oli varsin hyvässä kunnossa ennen finanssikriisiä, mutta kiinteistömarkkinan vuosien mittainen ylikuumentuminen kaatoi sen nykytilaan.
Suomen vastuuntuntoisuudesta saa taas aika toisen kuvan, kun muistaa 80-luvun hullut vuodet.
Se on totta, että emu-kriteereillä on pyyhitty lattiaa ympäri euroaluetta. Tähän voi vastata luomalla paremmat kontrolli- ja päätösmekanismit. Ne ovat ehdottomasti tarpeen, jos euro halutaan säilyttää. Jos se ei onnistu, niin sitten euro joutaa minunkin puolestani mäelle.