Omat rahat: Etelä-afrikka mylleryksessä

Randi on heikentynyt voimakkaasti viime päivinä

Etelä-Afrikan markkinat ovat olleet viime päivinä mylleryksessä. Talous on ollut jo jonkin aikaa heikossa vedossa, kaivannaisteollisuuden kärvistellessä heikkojen raaka-ainehintojen paineen alaisena. Viime viikolla presidentti Jacob Zuma päätti erottaa arvostetun keskuspankkijohatjan Nhlanhla Nenen ja nimittää hänen paikalleen tuntemattoman parlamentaarikon ”joka paremmin kuntellee kansan ääntä”. Toisin sanoen keventää tiukkaa rahapoliiikkaa.

Tämä oli kuitenkin selvä virhe: Randi romahti ja Johannesburgin pankki-indeksi laski 19%. Maanantaina olikin sitten korjauksen aika: Jälleen uusi keskuspankkijohtaja, mutta tällä kertaa uusvanha. Edellinen johtaja Pravin Gordan palaa ohjaksiin.

Onko nyt siis tilaisuus napata halpoja etelä-afrikkalaisia osakkeita vai onko poliittinen riski liian suuri? Presidentti Zuma ei ole osoittanut kovin hyvää markkinatalouden ymmärrystä, joten odottamattomia käänteitä voi vielä tulla. Selkeitä vientiyrityksiä jotka eivät ole raaka-aine riippuvaisia on melko vähän. Indeksikin on Pankki- ja kaivos-painotteinen, joten ETF ei ole kovin hyvä idea.

Jos pystyy ostamaan osakkeita etelä-afrikasta suoraan on alla pari ideaa:

  • Salkkuyhtiö Santova. Etelä-afrikkalainen logistiikkayhtiö joka on kasvanut voimakkaasti. EPS on kasvanut 57% viiden vuoden tasolla. Kurssikin on vuodessa noussut , mutta ei vielä ylikorkeaksi. Hankaluutena pieni vaihto 
  • Salkkuyhtiö  Astral Foods. Etelä-Afrikkalainen kanankasvattaja ja rehunvalmistaja. Toimintaa on myös  Mozambiqissa ja Zambiassa. Hyvä kassavirta ja kunnon osinko. Uhkana vapaakauppa USA:n kanssa jossa voidaan tuottaa broilereita halvemmalla.
  • Nampak. Pakkausvalmistaja jolla toimintaa laajasti Afrikassa. Ei rakettimaista kasvua, mutta hyvä kassavirta ja kunnon osinko.

Lewis groupin osakkeet on nyt myyty pois verojen minimoimiseksi. Sinänsä uskon yhtiön kyllä toipuvan skandaaleista jossa yhtiön väitetään väkisin myynnen osamaksu-asiakkailleen vakuutuksia – myös niille jotka niistä eivät voi hyötyä. Mutta heikko randi ei yhtiötä varsinaisesti pönkitä.

Riski vai tilaisuus – mikä näkökulma on voimakkampi? Kukin päätelköön itse.

One thought on “Omat rahat: Etelä-afrikka mylleryksessä

  1. Ei ainut alisuoriutuja

    Etelä-Afrikkaa vaivaavat aika tyypilliset kehittyvien talouksien ongelmat. Edes Brasilia, jolla on monta kertaa isompi väestö ja paljon monipuolisempi tuotantorakenne, ei ole pärjännyt viime aikoina, vaan esim. Sao Paulon pörssi on 5 vuoden pohjalukemissa. Edes Brasiliaan en rahojani laittaisi, ennenkuin mitään merkkejä laman pohjan saavuttamisesta on näköpiirissä. Kuten monessa muussakin eteläisessä maassa, Etelä-Afrikassa on vasemmistopolitiikalla yritetty puuttua epätasa-arvoon ja isoihin tuloeroihin, ja sellaiset pikkuseikat kuin bisneksen kannalta suotuisan ympäristön rakentaminen ovat jääneet taka-alalle. Toivottavasti sinne vain ei tule valtaan mitään Afrikan Chavezia.

Comments are closed.

Related Posts

Yhteiskunta

EU alueelle tulee tänä vuonna käyttöön yksi ja yhtenäinen vahva tunnistautuminen ”digitaalinen identiteettilompakko”

Pankit ovat hallinneet EU alueella vahvaa tunnistautumista, jota tarvitsevat esim. viranomaispalvelut ja maksulliset internet palvelut. Tähän tulee muutos. EU alueelle tulee yksi ja ainut kaikkialla

Lehtisaari ja kuumailmapallo (2009)
Asunnot ja metsä Yhteiskunta

Hovioikeus teki oikean päätöksen Lehtisaaren tonttivuokra-asiassa

Hovioikeus kumosi tänään käräjäoikeuden päätöksen Lehtisaaren tonttivuokria koskevassa kiistassa, ja kirkko on määrätty laskemaan vuokratasoa (kts. Ylen juttu). Jotkut ihmettelevät, miten oikeus puuttuu osapuolten tekemään

Yhteiskunta

Etätyön määrä on opittu säätämään kunkin tehtävän kannalta järkevälle tasolle

Työnantajat ovat oppineet hyödyntämään etätyön etuja niissä tehtävissä ja siinä laajuudessa kuin kunkin tehtävän kannalta on järkevää. Monissa yrityksissä on päädytty määrittelemään säännöt sille kuinka