Omat Rahat Katsaus: Aurinko nousee idästä

Salkkusivu jossa lisätietoja

Arvonmuutokset: Vuoden alusta  0.6%, alusta (27-05-2010) +110.1%

Yleistä

Heinäkuussa jatkui kesän trendi: Salkun arvoa määrää ennemmin valuuttakurssit kuin pörssikurssit. Huhti-toukokuun jälkeen euro on trendimäisesti selkeästi vahvistunut. Vuodentakaiseen tilanteeseen verrattuna jeni on 15% heikompi, USD  ja punta 6%.  Siitä huolimatta on sijoittaminen Kaukoitään ja kasvumarkkinoille on ollut kannattavaa. Tokion Topix-indeksi on vahvistunut 28% ja Hang Seng 24%. FTSE global equity index laskee maa-indeksejä myös euro-arvoisina. Kuluvana vuonna parhaiten on menestynyt Intia 17.6% nousulla, Kiinan noustessa toiseksi 13.2% nousulla. Häntää pitää Venäjä (-21%). Myös USA on lievästi pakkasen puolella.

Vahvistuva euro painaa vientiyrityksiä. Siitä huolimatta Société Générale ennustaa euroalueelle keskimäärin 19% tulosvahvistusta vuodelle 2017, mikä on selvästi USA:n 11% vahvistumista parempi.

Vahvempi euro on omasta mielestäni tilaisuus keventää eurosalkkua. Lisäpainoa ansaitsevat Japani ja Kiina. Intia näyttäytyy minusta kalliina (p/e 21). USA:ssa talous kasvaa ja työpaikkoja syntyy lisää, mutta palkkakehitys on edelleen ollut melko vaatimatonta. Kun SP500-indeksin toteutunut p/e-kerroin on lähes 25 Hang Seng arvolla 15 tuntuu houkuttelevammalta. Toki yritysmiksi on erilainen, onhan Hongkongissa runsaasti kiinteistösijoitusyhtiöitä joilta sopii odottaa alheisempia kertoimia.

Kaksi menestyvää yritystä on jäänyt mieleen viime aikoina: Samsung ja Apple. Vaikka yhtiöt ovat osittain kilpailijoita tämä selvästi ei estä molempia menestymästä samanaikaisesti. Samsungia kirittää erityisesti muistipiirit ja näytöt – eivätkä ne kännykätkään huonosti suoriudu. Apple lähestyy triljoonan markkina-arvoa, mikä olisi ennätys omassa lajissaan, jopa rahan-arvon muutokset huomioiden maailmanhistorian arvokkain yritys. Palvelut muodostavat yhä suuremman osan tuloista ja tuloksesta. Silti jäämme odottamaan – mikä on SE uusi juttu applelta.

Lähiaikoina suuntaan siis pois Euroopasta jenkeistä ja painotan Kiinaa ja Japania.

Strategia:  Nyt satsaan Japaniin ja Kiinan. Euroopaa on salkussa jo liiankin paljon.

Indeksifutturit (Eurostoxx50 (FESXc1), SP500 (ESc1), Hangseng (HSIc1), FTSE (FFc1) ja Topix (JTIc1) . Lähde saxo bank

 

Kuukauden Nousijat: China overseas land (+12%),  Automotive holdings (+11.4%), Hogg Robinson (+10.4%)

Kuukauden Laskijat: Easyjet (-10%), Agro Kanesho (-7.2%), Mixi  (-6.8%)

Osingot: Santova, China Overseas land, Hogg Robinson, ICBC

Salkkutapahtumat: 

Lisätty: Nampak

 

Muutamia keskeisiä salkkuvaluuttoja

 

Pelkoindeksit: VIX (VXc1 – USA) ja VSTOXX (FVSC1 – Eurooppa). Lähde Saxo bank 

Related Posts

Yhteiskunta

Kymmenen prosentin työttömyytemme on korkean palkkatasomme seuraus

Työttömyyden tason Suomessa päättävät pääosin työmarkkinajärjestöt, mutta kansa luulee virheellisesti että eduskunnan valitsema hallitus on työttömyyden suhteen kaikkivoipa ja ihmiset kaipaavat seuraavalta hallitukselta toimia työttömyyden

Sijoittaminen Yhteiskunta

Vaaleissa turpaan, Persianlahdella hyökkäykseen?

Historiallinen tyrmäyshän siitä tuli, Donald Trumpille ja republikaaneille. Demokraatit jyräsivät murskavoittoon niin edustajainhuoneessa kuin senaatissa, kun äänestäjät ilmaisivat isolla kauhalla mielipiteensä presidentin toiminnasta.
Kyllä Trump sen

Salkun rakenne

Kaizun salkkussa paniikkimyyntejä kvartaalin Q3/2026 aikana, tuotto oli 3,99 %

Kaizun salkku tuotti kvartaalin Q3/2026 aikana 3,99% samalla kun pohjoismainen vertailuindeksi OMXN40 laski 0,79%.  

Jouduin paniikinomaisesti  säätämään salkun koostumusta. Myin riskiset tekoäly-yhtiöt ja  viimeisetkin It- yhtiöt