Osakkeiden hintataso perustuu huomattavan alhaisille tulosodotuksille

Sijoittaminen

Yritysten tulosten kasvuvauhti on Nordean Antti Saari mukaan hiipunut erityisesti USA:ssa. Ensi vuoteen mentäessä kasvuluvut ovat maltillisia kautta linjan sekä USA:ssa että Euroopassa.

Parhaiten on pärjännyt energia-ala ja huonoiten viestintäpalveluiden sektori. Digitaaliseen mainontaan liittyvien palveluiden hintoja ei ole pystytty nostamaan samaan tapaan kuin energian tai ruuan hintaa.

Ensi ja sitä seuraavan vuoden tulosodotukset ovat jo huomattavan matalat. Nämä matalat odotukset ovat jo osakkeiden hinnoissa. Nordean Antti Saaren mukaan tulosodotukset eivät huonoissakaan olosuhteissa yleensä laske paljonkaan tämän alemmas. Ja jos eivät tulosodotukset laske niin yleensä eivät myöskään osakkeet.

Related Posts

Talous

Valtiollinen tuki vauhdittaa tai hidastaa pk-yrityksen kehittymistä – ratkaisevaa on miten paljon yritykselle jää päätösvaltaa

Valtiollinen tuki voi vauhdittaa pk-yrityksen kansainvälistymistä, mutta se voi myös hidastaa prosessia tai aiheuttaa merkittävää vahinkoa. Uuden tutkimuksen mukaan ratkaisevaa on, kuinka paljon päätösvaltaa yrityksen