Pääoma pakenee pitkän koron rahastoista lyhempiin korkoihin

Alkava inflaatio ja mahdollisten koronnostojen pelko ajaa pääomaa pois pitkän koron sijoituksista. Pääoma on alkanut siirtyä lyhyen koron rahastoihin ja jossain määrin myös osakerahastoihin.

Suomeen rekisteröityjen sijoitusrahastojen yhteenlaskettu pääoma laski 411 miljoonan euron nettomerkinnöistä  huolimatta lokakuussa noin sadalla miljoonalla. Syynä laskuun oli epäsuotuisa markkinakehitys.

Yritysten tuloskunto oli kolmannella kvartaalilla Suomessa vaatimaton, Euroopassa odotettu ja Yhdysvalloissa luvut olivat positiivisia. Tämä ei kuitenkaan näkynyt lokakuun nettomerkinnöissä pohjoisamerikkalaisiin osakerahastoihin.  Euroopan, Tyynenmeren alueen ja Pohjoismaiden edullisempi hintataso imivät osakesijoituksia.

Lokakuuta varjostivat Yhdysvaltojen presidentinvaalit ja epävarmuus USA:n tulevasta politiikasta. Pohjoisamerikkalaisista osakerahastoista on viimeisen kahden kuukauden aikana vedetty enemmän sijoituksia, kuin sinne on laitettu.

Pohjoisamerikkalaisten osakerahastojen nettomerkintöihin voi vaikuttaa myös odotus Yhdysvaltain keskuspankin FEDin koronnostosta. Markkinoilla on odotettu jo kuukausia, että FED aloittaa ohjauskoron noston joulukuussa. Yhdysvaltojen talouden tila on asteittain elpynyt, kun talouskasvu on parantunut, työttömyys on erittäin alhainen ja yksityinen kulutus on kasvanut. Tämän vuoksi FEDin odotetaan lopettavan pitkään jatkuneen elvyttävän politiikkansa. Koronnosto vahvistaisi dollaria euroon nähden mutta kasvattaisi myös heiluntaa osakemarkkinoilla. Lyhyellä aikavälillä koronnosto todennäköisesti laskee osakekursseja. Se antaa myös tärkeän signaalin siitä, että Yhdysvaltojen talous on vauhdittumassa.

Lisää tietoa: Finanssiala

 

Related Posts

Yhteiskunta

Korkea sosiaalinen kehitys luo onnellisuutta – ylläpitäminen vaatii vahvan talouden

Korkea sosiaalinen kehitys ennustaa Hannu Nummiaron mukaan onnellisuutta, mutta ylläpitäminen vaatii vahvan talouden. Onko Suomi ostanut onnellisuutta velkarahalla?

Maaliskuussa julkaistu maailman onnellisuusraportti nosti Suomen maailman onnellisimmaksi

Salkun rakenne Sijoittaminen

Osinkoyhtiöitä etsimässä osa 3

Tein Tenbagger-skriinerin pohjalta vastaavan osinko-osakkeiden skriinaamiseen.

https://dividend-dividend-buddy.lovable.app/

Tähän voi myös tehdä omia seurantalistoja (Watchlist) ja kohdassa Method selitetään toiminta tarkemmin. Skriinerinäytön ja Watchlistin voi viedä Exceliin jatkokäsittelyä

Sijoittaminen Talous

Omat Rahat Katsaus: Setä Samuli elää yli varojensa

Minuta tuntuu että osakepuolella tapahtuu vaihteeksi vähemmän kuin valuutta- ja velkakirja-puolella.

Valtiontalouden alijäämä on USA:ssa ollut melko tasaisesti 6% kansantuotteesta viimeiset 10 vuotta. Vaikka taloudella on