Palkansaajien tutkimuslaitos on 40 vuotisen historiansa aikana tuottanut sen taloudellisen perustiedon, johon myös työväenliike ja sen mukana merkittävä osa Suomalaisesta päätöksenteosta on voinut luottaa. Palkansaajien tutkimuslaitoksella on tämän asemansa takia ollut suuri merkitys maamme talouspoliittisen keskustelun ja päätöksenteon kohottamisessa tasolle, jossa olemme voineet välttää etelä-Euroopan kaltaiset tapahtumat.

Palkansaajien tutkimuslaitoksen 40 vuotinen taival nivoutuu kiinteästi osaksi suomalaista taloushistoriaa:

SAK:lainen ammattiyhdistysliike ja edistysmielinen osuuskauppaliike päättivät 1970-luvun alussa perustaa yhteisen laitoksen vastaamaan vahvistuneen työväenliikkeen tutkimustiedon tarpeeseen.

Työväen taloudellinen tutkimuslaitos perustettiin tukemaan erityisesti tulopolitiikkaa,
joka alkoi muotoutua 1960-luvun lopussa. Kuvaan kuului alusta lähtien aktiivinen osallistuminen talouspoliittiseen keskusteluun omilla avauksilla. Laitoksen imago alkoi muodostua, ja sen tavaramerkiksi tuli pyrkimys olla ennakkoluuloton talouskehityksen ennustaja ja ns. virallisen
linjan rakentava kriitikko.

1990-luvun alkuun ajoittui rahoituksen ja toiminnan jatkumisen kannalta vaikea vaihe, kun osa rahoituspohjasta putosi pois E-liikkeen vastoinkäymisten vuoksi. Toimihenkilökeskusjärjestöjen kanssa käydyt neuvottelut tuottivat kuitenkin tulosta. Tutkimuslaitoksesta tuli yhteinen koko palkansaajakentälle, ja tätä kuvaa myös nimenmuutos Palkansaajien tutkimuslaitokseksi. Tämän ison muutoksen ohella toiminnan jatkuvuutta on edesauttanut se, että laitos on onnistunut hyvin kilpailutetun tutkimusrahoituksen hankkimisessa.

Palkanmuodostus on alusta asti säilynyt laitoksen keskeisenä tutkimuskohteena. Muita tärkeitä aihealueita ovat olleet työllisyys, tulonjako, pohjoismainen hyvinvointivaltio, toimialatutkimus ja finanssipolitiikka. Pieneen kokoonsa nähden laitos on edelleen näkyvästi esillä julkisuudessa ja vaikuttaa yhteiskunnallisen keskustelun painopisteisiin, vaikka se nimensä mukaisesti on varsinainen tutkimuslaitos eikä ajatushautomo. Ilman laitoksen tieteellistä panosta palkansaajille läheisistä asioista
tiedettäisiin paljon vähemmän ja talouspoliittinen keskustelu jäisi yksipuolisemmaksi.