Talouskeskusteluissa kuulee usein väitteen, että talouskasvun esteeksi on noussut merkittävien teknologisten innovaatioiden katoaminen. Minua tämä ihmetyttää. Emme toki ole todistaneet aikoihin höyrykoneen kaltaisia tuottavuutta hurjasti kertarysäyksellä edistäviä keksintöjä, mutta vähän pienempiä mullistuksia on riittänyt. Viime vuosikymmeniä on hallinnut tieto- ja kommunikaatioteknologian vallankumous, jonka vähättelyä on vaikea käsittää. Itse olen ansainnut elantoni jo kymmenen vuotta hyödyntämällä internetiä, josta ei nähty vielä untakaan 1980-luvun alussa.

Teknologinen kehitys ei yleensä tapahdu suurina harppauksina, vaan pieninä mutta laajapohjaisina kehitysaskeleina. Saamme siitä todisteita päivittäin. Minua viimeksi myönteisesti hätkäyttänyt uutinen on sähköauton nopea kehitys. Tesla toi markkinoille mallin, jota Aamulehden tekniikan toimittaja Kari Pitkänen luonnehtii vallankumoukselliseksi. Sen toimintasäde yhdellä latauksella on 500 kilometriä, mikä riittää jo melko vaativaan käyttöön. Ominaisuuksiltaan malli on puhdas urheiluauto, jonka moottori vastaa 400 hevosvoiman hirmua – kiihtyvyys nollasta sataan vie rapian neljä sekuntia. Pitkänen sanoo ajo-ominaisuuksia loistaviksi. Mikä ällistyttävintä, muskelivehje kuluttaa sähköä sadalla kilometrillä vain parin euron verran. Huoltokustannuksetkin ovat olemattomat.

Kaikkiaan kustannukset ovat kuin tieteisutopiasta – etenkin kun tietää, että kehitys etenee tässäkin asiassa varsin nopeasti, kun kysyntä tuo yrityksiin kassavirtaa ja siten varoja tuotekehitykseen ja investointeihin. Tesla on jo Norjan ostetuin automerkki – reippaan julkisen tuen ansiosta, mutta kuitenkin.

Ajan mittaan sama teknologia siirtyy karvahattumalleihin. Jos urheiluauto nielee tänään pari euroa satasella, pieni perheauto selvinnee urakasta kymmenen vuoden päästä alle eurolla. Se vastaa nykyhinnoilla puolta litraa bensaa. Jos ajaa 20 000 kilometriä vuodessa, kustannuksia katoaa reilusti toista tuhatta.

Tesla on kallis, mutta samassa hintaluokassa pyörivät myös polttomoottoriverrokit, joten hinta on kilpailukykyinen. Se johtaa sähköauton läpimurtoon, koska tekniikka on käyttökustannuksiltaan polttomoottoria oleellisesti halvempi. Hinnan markkinoita ohjaava vaikutus näkyy dramaattisesti lentomatkailussa, jossa halpayhtiöt jyräävät perinteiset tuotantomallit. Lentäminen on tänään suorastaan naurettavan halpaa verrattuna aikaan ennen halpalentoyhtiöitä.

Matkakustannusten putoaminen nostaa elintasoa. Jos kuluttaja ei matkusta enempää kuin aiemmin, hänelle säästyy rahaa muihin menoihin – ja tämä raha hyödyttää hyödykkeiden tarjoajiakin. Jos hän matkailee enemmän, on se itsessään parempaa elintasoa – ja tuo rahaa ja työtä ainakin lentoyhtiöille.

Maailmassa on kuusi miljardia autoa, joten sähköauto leikkaa valtavia summia niin kotitalouksien kuin yritysten menoista. Autokannan vaihtuminen vie vuosia, mutta ajan mittaan se antaa vahvan potkun kaikille talouksille, koska säästöt luovat uutta ostovoimaa. Vapautunut raha kanavoituu jonnekin luoden kasvua ja työpaikkoja.

Maailmantalouden vahva nousukausi 1980-luvulla perustui öljyn hinnan romahdukseen öljykriisin päättymisen myötä. Kustannusten putoamisen syy ei ollut teknologinen (osin tosin sitäkin, koska öljykriisi opetti säästämään energiaa) vaan poliittinen, mutta yhtä kaikki vaikutus oli sama. Kun menot putosivat jyrkästi kaikilla talouden sektoreilla, säästöt paransivat rytisten kuluttajien ostovoimaa ja yritysten kannattavuutta. Ei ihme, että suomalaiset muistelevat 80-lukua parhaana aikanaan. Tietysti sen lopulla porskuteltiin Suomessa jo velkavetoisessa kulutusorgiassa rahamarkkinoiden vapautumisen seurauksena, mutta öljykriisin päättyminen ei liittynyt mitenkään kasinotalouteen.

Toisen kiintoisan uutisen kertoi Ajankohtainen kakkonen viime tiistaina esitellessään Saksassa kehitettyä teknologiaa, jossa sähköstä tehdään keinotekoista maakaasua. Se kelpaa sellaisenaan auton tankkiin. Teknologian ajurina toimii Saksan innostus aurinkosähköön, jota se subventoi raskaalla kädellä. Aurinkosähköä ei ole voinut tähän asti varastoida, vaan se on tungettu tuotantopiikkien aikana kuluttajille pilkkahintaan Saksan rajojen ulkopuolellakin. Teknologian etu on puhtauden ohella juuri se, että nyt aurinkosähköä voidaan varastoida.

En pidä kyseistä innovaatiota yhtä suurena kuin sähköautoa ainakaan toistaiseksi, koska aurinkosähkö on todellisilta tuotantokustannuksiltaan yhä aivan liian kallista ratkaistakseen mitään taloudellisia ongelmia (ekologisia toki), sehän elää raskaiden subventoiden varassa. Mutta ajan mittaan aurinkoteknologiakin kehittyy toivon mukaan niin kustannustehokkaaksi, että se on aidosti kilpailukykyinen. Sähkön kaasutuksesta on silloin suuri etu (ellei muita ratkaisuja ole siihen mennessä keksitty), koska se mahdollistaa sähkön tuotannon sille optimaalisissa oloissa eli aurinkoisilla aavikkoseuduilla, ja energian varastoinnin ja kuljetuksen kaasuna kuluttajakeskittymiin. Se varmistaa energiahuollon riittävyyden, sillä aurinko ei lopu. Sinne on tietysti matkaa, mutta yllättävän isoin harppauksin matka sujuu. 

Resurssipulaa on pidetty talouskasvun varmimpana esteenä, ja toki siitä ongelmia seuraa. Mutta väite ei ota huomioon teknologian ja talouden itseohjautuvuutta. Jos jonkun raaka-aineen puute muodostuu pullonkaulaksi, nousee sen hinta, ja teknologia hakee korvaavia ratkaisuja. Se ei edellytä idealismia tai kovia yhteiskunnallisia päätöksiä, vaan taloudellinen paine riittää. Nämä kaksi innovaatiota ovat siitä oivallisia todisteita.

Reilut parikymmentä vuotta sitten tulevaisuudentutkijat ennustivat kuparin puutteen katkaisevan maailmantalouden kasvun, koska puhelinjohdoista loppuu materiaali. Sen vuoksi kehittyvät taloudet eivät voi rakentaa moderneja kommunikaatioverkostoja ja niiden teollistumisprosessi katkeaa, päättely kulki. Kyseiset ennustajat eivät edes uneksineet kännyköistä, vaikka ne hautuivat jo insinöörien työpöydillä. Nyt lankapuhelin on haudassa ja jopa kehitysmaiden asukkaiden enemmistöllä on kännykkä, ja niissä on kehitetty juuri omiin tarpeisiin soveltuvia palveluita. Ne ovat mahdollistaneet ennennäkemättömän talouskasvun muun muassa Afrikassa, jota on pidetty vuosikymmeniä toivottomana maanosana.

Yhdysvaltojen povattiin ajautuvan kestävään taantumaan talouden liiallisen öljyintensiivisyyden ja öljypulan vuoksi. Nyt liuske-energia on tehnyt Yhdysvalloista jo maailman suurimman energiantuottajan, ja halpa energia vauhdittaa sen taloutta. Teknologinen murros tapahtui alle vuosikymmenessä. Liuske-energian olemassaolo tiedettiin pitkään, mutta sitä pidettiin hyödyntämiseen soveltumattomana.

Tulevaisuuden ennustaminen on vaikeaa varsinkin teknologiassa. Mutta joistakin asioista voi olla varma. Kun tarve on suuri – kuten energiaratkaisujen kohdalla -, ovat sitä myös panostukset. Hinta ohjaa kehitystä, jonka suunta on aina kustannustehokkuus. Maailmassa koulutetaan vuosittain miljoonia insinöörejä, joten inhimillisistä resursseista kehitys ei varmasti ole kiinni.

Todistamme jatkossakin teknologisia vallankumouksia – vaikka ne eivät höyrykoneen dramatiikkaan yltäisikään. Minulle tämä on ollut selvää pitkään – nykyisiä kehityslinjoja ounastelin jo kirjassani Suuri harppaus: Miten kehitysmaiden talouskasvu vaikuttaa ympäristöön? (Edita 2006, yhdessä Antti Kivimäen kanssa) vajaat kymmenen vuotta sitten. En ymmärrä paljoakaan tekniikasta, mutta taloudesta ja yhteiskunnasta jotain käsitän. Siltä pohjalta voi mielikuvituksella varustettu onnistua teknologian aavistelijana yllättävän hyvin.