Parisataa gramma siivutettua markkinamakkaraa kiitos

Aikani kuluksi tutkiskelin käppyröiden kertomaa. Tällä kertaa ensimmäisenä leikkauspöydälleni pääsi DAX- indeksi. Itseäni viihdyttääkseni kaivoin tämän kesäisen syöksylaskun kaveriksi 2008 alkuvuoden kuvaajan. Alkuperäisenä tarkoituksena oli tehdä pieni käytännön kepponen työkaverille, mutta päädyinkin hämmästelemään kuvaajien samankaltaisuutta. Molemmissa merkitsevää oli syksy jyrkänteeltä alas ja voimakas pomppu pohjalta sekä 50dema painuminen 200dema alapuolelle. Nyt jäänkin mielenkiinnolla odottelemaan, nähdäkseni kuinka pitkään samankaltaisuus jatkuu. Omalla tavallaan nykyinen makrotilanne on sukua 2008 alun tunnelmille. Horisontti oli mustunut ongelmista, mutta ne eivät olleet vielä kaatuneet syliin. Onkohan tämä totta tälläkin kertaa, vai pääsisimmekö vain pienellä kainaloiden kuivailulla.

Euroopasta käännän katseeni omalle ”kotimarkkinalleni”. En voi mitenkään välttyä arvailemasta mitä tulevaisuus voisi tuoda tullessaan. Toistaiseksi näyttäisi vahvasti siltä, että mean reversal algoritmit ovat ottaneet vallanmarkkinoista pudotuksen jälkeen. Päättäväinen kulku kohti 20demaa on kuin oppikirjasta. Oma kiinnostukseni, johtuu varmasti suuresta tietämättömyyden tunteestani. Jatkaako tämä nousu odotusten vastaisesti uusiin korkeuksiin, jättäen jälkeensä V-pohjan vai tuleeko mieluisamman tuntuinen pidempikestoinen pohjanrakentelu, joko paluuvierailulla viime viikon pohjien tuntumilla tai vaihtoehtoisesti hieman ylemmällä pohjalla, josta jatketaan makrotaloutta uhmaten ylöspäin. V-pohjat aiheuttavat sijoittajissa huomattavasti enemmän epäilystä ja ovatkin ainakin omassa mittaristossani vähemmän bulliksia kuin divergenssien varaan rakennetut perustat. 

Etsiessäni tulevaisuuden viitoitusta NH-NL lukemista, jäin tuijottamaan supersyviä 20d NH-NL piikkejä seuranneita kehityksiä. Datasarja on ehkä hieman lyhyt syvempien sielunmaiseman tulkintojen tueksi, mutta nopea päätelmä näyttäisi tukevan maailmankuvaa, jossa indeksillä on taipumus pyrkiä alemmalle tasolle lähi viikkoina tai kuukausina, syvän piikin jälkeen. Näin ainakin on tapahtunut kaikissa tähän kuvaan mahtuneissa tapauksissa.  

Toistaiseksi tyydyn surffailemaan varovaisin elkein tyrskyävässä markkina-aallokossa, vaikka mieli tekeekin tepposia suurten päiväliikkeiden tahdittamana. Muutaman viikon kuluttua ollaan viisaampia nykytilasta, mutta todennäköisesti aivan yhtä pihalla tulevaisuudesta.  

Loistavaa päivää!

Maitas

www.ViikkoRaha.info

 

One thought on “Parisataa gramma siivutettua markkinamakkaraa kiitos

  1. Tapiola, FIM ja Handelsbanken olivat samoilla linjoilla

    Koitin selvittää mitä muut yleensä hyvin perillä olevat tahot saonovat asiasta ja huomasin, että ne ovat ihan samoilla linjoilla kanssasi.

    Tarkastin mitä Tapiola pankin Timo Vesala, FIM:n Vesa Engdahl ja Handelsbankenin Tiina Helenius ovat sanoneet ja huomasin että he kaikki ovat sitä mieltä että piensijoittajan kannattaa olla varovainen. Markkinaheilunta jatkuu ja pohjia saatetaan syksyllä päätyä tavoittelemaan nykyistä alemmalta tasolta.

Comments are closed.

Related Posts

Sijoittaminen

Omat Rahat Katsaus: Tekevätkö AI-yhtiöt ikinä tulosta?

Onkohan tulevaisuudessa Shelleyn runo ”Ozymandias” hyvä kuvaus AI-yhtiöille?

Viime aikoina AI-yhtiöiden kurssikehitys on ollut hapuilevaa. Myös chippivalmistajat ja muut buumista hyötyvät ovat saaneet kolauksia. Sijoittajat ovat

Talous

Yritysten liikevaihdot ja tulokset kasvoivat Q2/2026 aikana ja osassa yrityksistä on jo potentiaalia laajennusinvestointeihin

Suomalaisten OMXH25 yritysten liikevaihdot kasvoivat Q2/2025 keskimäärin 7% vuoden takaiseen verrattuna ja liiketulokset (EBIT) kasvoivat peräti 35%.

Seurantaan on tällä kertaa otettu myös investoidun pääoman tuotto

Yhteiskunta

Kansanedustajien sopeutumisrahasta 2: sopeutumisrahan määrä

Kansanedustaja voi eduskuntakautensa päätyttyä saada sopeutumisrahaa yhteensä melkein miljoonan euron verran! Onko tässä mieltä? Tämä on jatkoa edeltävälle videolle, jolla käsittelin sopeutumisrahan kestoa.

https://www.youtube.com/shorts/ZqGmUiUZ7P8