Yön yli Googlen Motorola-ostosta

Google on päättänyt ostaa Motorolan kännykkäliiketoiminnan 12,5 MrdUSD hinnalla, missä markkina-arvoon nähden on yli 60% preemio. Hintaa pidettiin monien analyytikoiden mielestä kalliina. Ottaen huomioon, että Googlen rasittamaton ja likvidi kassa on suuruudeltaan yli 30 MrdUSD ja, että Googlen kasvava liiketoiminta on tuottanut viimeisen kuuden kuukauden aikana yli 4 MrdUSD nettotuloksen, voitaneen todeta, että rikkaalla on varaa maksaa haluamastaan. Uniikkikohteiden osalta ei ole olemassa käsitettä halpa tahi kallis, on vain hinta, jonka kaupan osapuolet hyväksyvät.

Miksi Google meni ja osti Motorolan kännykkäliiketoiminnan? Eikö liike ollut omaan jalkaan ampumista, koska Google on tarjonnut lukuisille kännykkävalmistajille avoimena pidetyn Android-alustansa? Android-markkinaosuus (yli 40%) älypuhelimissa on toistaiseksi kasvanut räjähdysmäisesti, koska menestyneet kännykkätoimittajat, kuten Samsung, HTC, ZTE jne., ovat kilvan tarjonneet hyviä ja edullisia vaihtoehtoja kuluttajille. Miten Google takaa avoimmuuden ja sen mukanaan tuoman "tornadon" jatkumisen, kun nyt on oma hevonen, Motorola, kisassa mukana?

Google toimi mielestäni oikein. Ensinnäkin Motorolan patenttisalkku suojelee Googlea Applen ja Microsoft/Nokian hyökkäyksiltä. Patenttisuojaus on ollut Googlen osalta suuri riski liiketoiminnan kasvun ja ennen kaikkea kannattavuuden tukahduttajana. Toiseksi verkkopohjaisten mobiilisovelluksien käyttäjäkokemuksen edelleen kehittäminen vaatii älypuhelimilta kehitysloikkia. Olemme tässä suhteessa nähneet vasta jäävuoren huipun. Teknologialiiketoiminnassa on lukuisia esimerkkejä, että vastaavassa tilanteessa voittajia ovat olleet ne yritykset, jotka ovat pystyneet tarjoamaan vertikaalisen end-to-end ratkaisun. Esimerkkeinä Nokian ja Ericssonin menestyminen alkuvaiheen GSM-markkinassa. Mielestäni Motorola-ostoksella Google rakentaa itselleen vertikaalipotentiaalin ja on tässä suhteessa samassa asemassa Applen ja Microsoft/Nokian kanssa. Kolmantena puoltavana seikkana on kotimaa USA:n markkinapolitiikka. Google ostaa kaupallispoliittisessa sisäpiirissä vahvistuvan aseman pelastamalla aitojenkkiläisen teknologiayrityksen ja sitomalla sen palvelemaan omaa ekosysteemiään. Isänmaallinen teko!

Kauppa oli strateginen siirto ja sen merkitystä ei kukaan voi laskea operatiivisena liiketoimintakalkyylina. Lopputulema on kiinni siitä, kuinka tämä siirto pystytään jalkauttamaan arkipäivään tänään, huomenna ja tulevaisuudessa. Ja luonnollisesti myös siitä, kuinka avoimen tasapuolisesti Google palvelee Android-partnereitaan. Voihan olla niinkin, että Googlesta kehittyy uuden liiketoiminta- ja johtamisparadigman yritys. Yritys, joka kykenee toteuttamaan win-win-tavotteen suhteessa partnereihin.

4 thoughts on “Yön yli Googlen Motorola-ostosta

  1. GoogleMoto

    Mielestäni suurin riski tässä on vähintään kahden erilaisen yrityskulttuurin kohtaaminen. Google on innokkaasti mennyt muutaman vuoden menestyksestä menestykseen. Motorola taas on entinen menestystarina joka on viime vuodet rämpinyt ongelmissa. Google tuskin käytännössä osaa antaa arvoa Motorolan osaajille, ne ovat liian erilaisia kuin Googlen. Googlen pitää tehdä taas jokin loikka, jotta se pääsisi seuraavalle kehitysasteelle. Luulen, että ovi käy Motorolassa aivan kuten se on käynyt Nokiassa. Yleensä ne lähtevät joilla on vaihtoehtoja, eli parhaat. Tämä on todennäköisesti Nokiankin mahdollisuus, Google menee muutamaksi vuodeksi sekaisin. Pitää odottaa vähintään vuosi tai kaksi.

    1. Ehdottoman totta

      Menestyksekäs suorittaminen vaatii yhteistä arvo- ja kulttuuripohjaa. Itse olen kokenut ympäristön, jossa yhdistyivät luottamukseen ja riskinottoon pohjautuva sekä epäilyyn ja riskinkarttamiseen pohjautuva kulttuuri. Oli aika vaikea saada mitään aikaan. Yhdelmän suorituskyky on vielä neljän vuoden jälkeen ainakin kolmanneksen alkuperäisarviota heikompi.

  2. Ensireaktion perusteella google maksoi pari mijardia liikaa

    Ensimmäisen pörssireaktion perusteella sijoittajat ovat sitä mieltä että google maksoi pari miljardia liikaa.

    Googlen kurssi putosi runsaan prosentin samalla kun muiden nousi runsaan prosentin. Erotus on nopeasti laskien vajaan parin miljardin luokkaa googlen markkina-arvossa.

    1. GoogleMoto pörssireaktio oli klassinen

      Yrityskaupoissa tyypillisesti ostajan pörssikurssi putoa muutaman prosentin, ostetun tai ostokandidaatin puolestaan nousee.

Comments are closed.

Related Posts