Perussuomalaisista riittää nyt kuohua ilman minuakin, mutta osallistunpa nyt parilla keskeisellä ja turhan vähälle huomiolle jääneellä pointilla. Eduskuntaryhmän ja kohta koko puolueen hajoaminen ei ollut yllätys. Pamahdus muhi vuosia maahanmuuttokriittisen rintaman haastaessa Timo Soinin kaksi vuosikymmentä rakentaman salonkikelpoisen populismin. Kun halla-aholaiset vyöryttivät koko puoluejohdon ajaen puolueen oppositioon, soinilaiset saivat aika odotetusti tarpeekseen.

Kaaos on lopulta looginen. Kaikkien oikeistopopulistien tapaan perussuomalaisia vaivasi alusta asti ristiriitainen poliittinen identiteetti. PS määrittelee itsensä pienen ihmisen konservatiiviseksi puolueeksi. Pienen ihmisen puolueen on lähtökohtaisesti ajettava samansuuntaista politiikkaa kuin vasemmisto. Soinilaiset kannattavatkin eräin osin vahvaa sosiaaliturvaa ja progressiivista verotusta. Sen ansiosta he taistelevat samoista äänistä etenkin demareiden kanssa, vaikka oikeistoon lukeutuvat.

Perinteisen vasemmiston liberalismin ja ylikansallisen humanismin vierastamiselle on aina löytynyt sosiaalinen tilaus vähäosaisessa, konservatiivisessa ja naapureita kyräilevässä karvahattukansassa. Soini teki töitä kaksikymmentä vuotta sen salonkikelpoistamiseen. Vasemmisto oli silti vaikea petikumppani. Arvoliberalismin lipunkantajien vasemmistoliiton saati vihreiden kanssa PS:n sukset menivät ristiin silti jo Soinilla. Uuden johdon suuntaan muuri on täydellinen joka tavalla.

Hajoamisen tausta on populisteille tyypillinen. Kun puolue kerää monen sortin protestoijia, ankarat ristiriidat ovat väistämättömiä. Julkisuudessa puhutaan vain maahanmuutosta, mutta Halla-aholaisten painopisteet ovat kaikkiaan toiset kuin soinilaisilla. Talous- ja sosiaalipolitiikassa Halla-aho, joka libertaarien hengessä määrittelee sosiaaliturvan luksukseksi ja valtion velanoton synniksi, on kaukana pienen ihmisen demagogiasta. Tältäkin osin soinilaisten silmissä puolue liukui äärioikeistoon lopulta ihan ääneen sanottuna.

Kriisin sinetöivät puolueen säännöt, jotka mahdollistivat halla-aholaisten junttaavan haltuunsa koko johdon. Typerä sääntö, sen puoleen, jos haluaa pitää puolueensa koossa.

Yhden tulkinnan mukaan kokoomus Sauli Niinistön tuella ja Sipilän allekirjoituksella on tarinan konna, koska se heitti perussuomalaiset hallituksesta Halla-ahon takia vastoin hyviä tapoja ja reilua poliittista kulttuuria ja ties mitä. Salaiset kokoukset, joita on varmasti pidetty, ovat muka merkki rivosta salaliitosta.

Minusta väite on huttua. Vaikka PS Halla-ahon suulla ilmoitti sitoutuvansa hallitusohjelmaan, kokoomuksella oli täysi oikeus antaa sille rukkaset. Hallituksen kasaaminen ohjelmineen ei ole juridinen vaan poliittinen sopimus. Siitä irtautuminen on jokaisen puolueen ja yksittäisen kansanedustajankin vapaa ja koska tahansa muutettavissa oleva valinta. Puolueet voivat lähteä hallituksesta jos siltä tuntuu. Esimerkkejä ei historiasta puutu.

Kokoomus ei halunnut samaan hallitukseen Halla-ahon ja hänen esikuntansa johtaman PS:n kanssa. Se mieluummin kaatoi hallituksen. Jokaisella puolueella on siihen oikeus missä tahansa tilanteessa. Uuden johtajiston tuleminen hallituskumppanin suunnannäyttäjäksi ei ole kevyt peruste. Olihan PS:ää ravistellut siloitellun ulkokuoren takana sisäisesti jo vuosia maltillisten soinilaisten ja äärinationalististen maahanmuuttokriitikkojen ristiveto, joten puolueen suunta oli varmasti muuttumassa muista väitteistä huolimatta. Jos ei, niin miksi soinilaisille ei sitten jätetty yhtään johtopallia?

Jokaisella puolueella on täysi oikeus reagoida, jos hallituskumppaniksi nousee rasistisia ja jopa väkivaltaisia lausuntoja julkisesti viljellyt linjavetäjä. Halla-aho runoilee puolueohjelmaan sitoutumisesta, mutta julistaa avoimesti viiteryhmäkseen ja yhteistyökumppaneikseen ruotsidemokraatit, Ranskan kansallisrintaman ja Saksan AfD:n. Ne ovat äärioikeistolaisia ja omissa maissaan hallituskelvottomia puolueita. 

Puheenjohtaja antaa puolueelleen kasvot, jotka leimaavat osaltaan koko hallitusta. Tuollaisen porukan kanssa ei kukaan täyspäinen maltillinen poliitikko tee yhteistyötä jo laskelmallisista syistä. Ruotsissa sikäläinen kokooomus erehtyi halltuskipeydessään flirttailemaan ruotsidemokraateille, ja romautti kannatuksensa. 

Talouspolitiikassa Halla-ahon ainoa potentiaalinen kumppani on kokoomus, lähinnä verotuksen ja julkisen sektorin rahoituksen ja koon osalta. Muissa kysymyksissä hän on hyvin kaukana. Halla-aho haluaa eroon eurosta ja EU:sta. Hän ajaa protektionistista talouspolitiikkaa. Kokoomuksesssa on arvoliberalismikin nykyään aika vahvoissa kantimissa.

Halla-aholaisten hallitsemaa PS:ää odottaakin pitkä oppositiotaival ruotsidemokraattien tapaan, koska petikavereita ei löydy. Vasemmistosta Halla-aho on harvinaisen kaukana niin arvokysymyksissä kuin talouspolitiikassa. Hän kannattaa kovia leikkauksia ja matalaa verotusta. Sosiaaliturvan taso on hänestä liian korkea. Halla-aho ajaa selvästi kovempaa linjaa kuin Timo Soini.

Tällaisilla linjauksilla PS ei voi hakea hallituskumppaneita kuin porvaripuolueista. Mutta kokoomukselle Halla-aho ei kelpaa, joten hänen johtamansa PS jää jatkossakin yksin. Eikä se siitä voi muita syyttää. PS:n kenttä sai haluamansa johdon, mutta demokratiassa jokaisella puolueella on oikeus valita petikumppaninsa.

Halla-aholaisten saattaa olla helppo luoda jotensakin vakaa suosio maahanmuuttovastaisen nationalismin varaan naapurin ruotsidemokraattien tapaan. Se on kasannut jokseenkin yhtenäisen identiteetin ja kannattajakunnan, jonka turvin keikkuu jatkuvasti suurten puolueiden joukossa.

Mutta siltä puuttuu kilpailija, jollainen soinilaisista nyt muodostuu. Lisäksi suosiota ruokkivan maahanmuuton mittakaava on Ruotsissa aivan toinen. Ja hallitusyhteistyöhön ruotsidemokraatit ei edelleenkään kenellekään kelpaa. Niin käy meidänkin äärinationalisteille ja rasisteille.

Soinilaiset kansanedustajat eivät korpitaivalta kaivanneet vaan lähtivät. Heilläkin on siihen täysi oikeus, eikä ratkaisua tarvitse ihmetellä. Äänestäjät antavat oman tuomionsa vaaliuurnilla.

Soinilaiset sulautuvat politiikan valtavirtaan, mutta vaikea on heidänkään yltää perussuomalaisten suuruuden päiviin ilman äärinationalistien ääniä. Ne olivat oleellinen osa puolueen kannatusta, minkä vuoksi soinilaiset heitä riveissään sietivät kitkasta huolimatta. Kalliiksi kävi lopulta.

Tästä eteenpäin poppoot sotivat toisiaan vastaan verisesti kuten aikoinaan kahtia jakautuneet kommunistipuolueet SKP ja SKDL. Huonosti kävi niille, ja samoin käynee oikeistopopulisteille.

Enpä perään huutele. Hallitusten muodostamisestakin tulee taas paljon helpompaa.