Pikaisia tuloskommentteja

Keväällä siirryin nettomyynteihin siten, että käteisen osuus on nyt 50 %.

Meneillään oleva 2Q-kausi on osoittanut markkinoiden hermostuneisuutta, vaikka toisaalta mitään yleistä kurssilaskua ei ole tapahtunutkaan. Aakkosjärjestyksessä tähänastisista ilmoittajista Atlas Copco, Autoliv, Huhtamäki, Orion ja SSAB (suomalaisista, ks. AP) ovat kaikki ilmoittaneet hyvästä tuloksesta, joka on jäänyt hivenen jälkeen analyytikkojen konsensusodotuksista. Useammassakin tapauksessa yhtiön ohjeistusta ei ole muutettu. Kun kurssilaskut ovat olleet lähellä 10 prosenttia, olen osakkeita ostanut jonkin verran, mutta olen esim. Atlas Copcoa jo myynyt, koska oletan yleisen kurssilaskun olevan edessä ennemmin tai myöhemmin.

Kaikkien yritysten osalta heikentyminen ei tietenkään ole tilapäistä, esim. Nordeasta on arvioitu, että olematon korkotaso ja –kate, promillen välityspalkkiot ja kiristyneet vakavaraisuusvaatimukset heikentävät näkymiä pitempäänkin. Toisaalta Nordea kilpailuttaa pääkonttorinsa sijainnissa Tanskan ja Suomen etuisuuksia, joita Wahlroos tullee jälkeenpäin arvostelemaan devil

Edelleenkin on epäselvää, kuinka kauan nykyinen korkeasuhdanne ylipäänsä kestää.

Mielenkiintoinen viikko tulossa, mukana omina kiinnostuksen kohteina mm. UPM ja etenkin Stora.

Related Posts

Salkun rakenne

Kaizun salkkussa paniikkimyyntejä kvartaalin Q3/2026 aikana, tuotto oli 3,99 %

Kaizun salkku tuotti kvartaalin Q3/2026 aikana 3,99% samalla kun pohjoismainen vertailuindeksi OMXN40 laski 0,79%.  

Jouduin paniikinomaisesti  säätämään salkun koostumusta. Myin riskiset tekoäly-yhtiöt ja  viimeisetkin It- yhtiöt

Yhteiskunta

Suomi on johtava sosialistimaa, jossa lähes 60% bruttokansantuotteesta jaetaan julkisen sektorin päätösten perusteella

Suomi on OECD:n tilaston mukaan maailman johtava sosialistimaa kun mittarina käytetään julkisen sektorin osuutta bruttokansantuotteesta. Julkisen sektorin päätösten pohjalta jaetaan meillä suurempi osuus bruttokansantuotteesta kuin