Pitkä viive kirjoittamisen suhteen

Edellisestä kirjoituksesta on kulunut monen monta kuukautta. Lumet ovat lähteneet Kainuusta ja järvikin lainehtii vaapaana. Olen hakenut itselleni uusia kirjoittamisen teemoja ja aiheita.

Kirjoitin aikoinaan blogeissani ahkerasti Nokiasta, Metsäteollisuudesta ja Sotkamoon muuton jälkeen myös kaivosteollisuudesta. Olenkohan pahanilman lintu, kun kaikki kiinnostavat kohteet ovat joko myyneet osia liiketoiminnoistaan tai ovat niin henkitoreissaan, ettei sydänvalvontayksikössä kehtaa yskästääkään.

No, eivät ne minun syytä ole, mutta itsetuntoa uhkunut teknosuomi ruoskii itseään minkä ehtii ja etsii ilmeisesti aidosti uutta alkua useille taantuville toimialoille.

Metsäteollisuuden "biotalousuutiset" menevät läpi, vaikka kyseessä on "letter of intent" -tyyppisiä lausahduksia, että "teemme investointipäätöksen vuoden kuluttua, jos saamme rahat kasaan ja jos markkinat näyttävät käppyröille nousua".

Talvivaara teki 2013 yli 700 000 000 miljardin euron tappion (rakkaat ystävät, kirjoittajan inflaatiovaraus ennakoi 1930-luvun paluuta), silti rutiköyhä yhtiö jatkaa toimintaansa. Ministerit ovat ihmeissään ja piensijoittajat tankkaavat kaivosjättiä numeroista piittaamatta.

HELGE: Kirjoitukseeni tuli kottikärryllinen ylimääräisiä NOLLIA. Perinteisissä medioissa uutisoitiin 704 miljoonaa euroa! Siinäkin iso kasa rahaa.

Sahateollisuudestakin olen kirjoittanut. Pientä piristymistä on näköpiirissä. Lautaa ja lankkua tehdään hyvällä vauhdilla, hinnat eivät päätä huimaa, mutta onneksi käyttöasteet ovat nousseet.

Venäjä, Venäjä, Venäjä aiheuttaa sydäntykytystä palvelu- ja matkailuyrityksissä. Saas nähdä, miten pahalle mutkalle Ukrainan kriisi ehtii vääntyä ennen syksyä.

Kesä menee grillatessa, mutta päätin lisätä kirjottamistani uusista teemoista.

 

5 thoughts on “Pitkä viive kirjoittamisen suhteen

  1. Talvivaaran tappio

    Vaikuttaa hiukan suurelta ollakseen totta: "Talvivaara teki 2013 yli 700 000 000 miljardin euron tappion…"

    1. Huomattava virhe laittaa kommentti kahteen kertaan

      Pelkkä virheitten kyylääminen jalostaa ihmistä vitusti.

      1. Näin on!

        Taisin tarkoittaa, että rautaoksidia irroittavat mikrobit ovat menneet lakkoon ja niitä saattaa olla 700 000 000 miljardia…

  2. Talvivaaran tappio

    Vaikuttaa hiukan suurelta ollakseen totta: "Talvivaara teki 2013 yli 700 000 000 miljardin euron tappion…"

    1. Arvoisa kommentaattori

      Kiireessä kirjoittajallekin tapahtuu vaikka mitä eli "700 000 000 miljardissa eurossa" on muutama nolla liikaa. Kirjoittamisprojekteni meni vahingossa Goldman Sachsiksi. Toisaalta nolla on nolla, mutta 700 miljoonaa euroa lienee parempi arvaus.

Comments are closed.

Related Posts

Lehtisaari ja kuumailmapallo (2009)
Asunnot ja metsä Yhteiskunta

Hovioikeus teki oikean päätöksen Lehtisaaren tonttivuokra-asiassa

Hovioikeus kumosi tänään käräjäoikeuden päätöksen Lehtisaaren tonttivuokria koskevassa kiistassa, ja kirkko on määrätty laskemaan vuokratasoa (kts. Ylen juttu). Jotkut ihmettelevät, miten oikeus puuttuu osapuolten tekemään

Yhteiskunta

Etätyön määrä on opittu säätämään kunkin tehtävän kannalta järkevälle tasolle

Työnantajat ovat oppineet hyödyntämään etätyön etuja niissä tehtävissä ja siinä laajuudessa kuin kunkin tehtävän kannalta on järkevää. Monissa yrityksissä on päädytty määrittelemään säännöt sille kuinka

Asunnot ja metsä

Asuntorakentamisen toipumiselle ei ole edellytyksiä

Asuntorakentamisen lama jatkuu vielä pitkään. Myytävien asuntojen hinnat laskevat edelleen samalla kun rakennuskustannukset kohoavat. Kärsijöinä ovat asuntorakenamisesta liikevaihtoa saavat yritykset kuten SRV, Lehto, LapWall, Honkarakenne,