Pk- yritysbarometri ennustaa syvenevää taantumaa

Talous Yhteiskunta

Pk-yritysbarometri ennustaa bkt:lle 1…2% supistumista, työvoiman määrän vähennyksiä, investointien romahtamista ja barometrin mukaan kasvuhakuisten yritysten määrä on vähentynyt. Alueelliset erot ovat suuria. Lapin ja Jyväskylän ympäristön yritysten näkymät ovat positiivisia samalla kun muu Suomi vaipuu synkkyyteen.

Barometristä käy ilmi että pienet ja keskisuuret yritykset toimivat vastuullisesti ja yrittävät viimeiseen asti tehdä parhaansa. Laskut maksetaan edelleen ajallaan ja työvoimasta pidetään kiinni niin kauan kuin mahdollista.

”Viime vuonna Suomen talous eli matalasuhdannetta, ja pk-yritysbarometrin tulokset vahvistavat näkemystä yritysten poikkeuksellisen haastavasta toimintaympäristöstä. Tilanne on jatkunut valitettavasti jo pidempään. Työllisyys on kuitenkin pitänyt kohtuullisen hyvin pintansa, ja inflaatiokin on taittumassa, mikä antaa viitteitä paremmasta”, sanoo elinkeinoministeri Wille Rydman.

”Suomi tarvitsee lisää kasvuhakuisuutta ja uudistuksia, jotka rohkaisevat yhä useampaa yrittäjää ottamaan riskiä ja kasvuaskeleita”, sanoo johtaja, pääekonomisti Juhana Brotherus.

Lisää tietoa

 

Julkistamistilaisuude video:

 

Related Posts

Salkun rakenne

Oman salkun analysointityökalu

Analysoi salkkusi
 

Tein työkalun portfolion analysointiin ja uudelleentasapainottamiseen.

Kaikki käsitellään vain selaimessasi, eikä sitä tallenneta mihinkään.

https://my-portfolio-analyzer.lovable.app/

Valitse kieli oikeasta yläkulmasta

Tuo portfoliosi Excel-muodossa (huomioi osaketunnusten loppuosat, joita tarvitaan

Sijoittaminen

SpaceX ja passiivisten markkina-arvopainotteisten sijoitusrahastojen ongelma

Helsinki Capital Partnersin uutiskirjeessä lausutaan:

”Kun näin suuren markkina-arvon yhtiö (esim. SpaceX) lisätään pääindekseihin, se laukaisee markkinoilla ketjureaktion. Passiiviset indeksirahastot ovat sääntöjensä puitteissa pakotettuja ostamaan kyseistä

Talous Yhteiskunta

Persianlahdella rauha harvinaisen kaukana

Markkinat saivat maanantaina taas muistutuksen Persianlahden kriisin todellisesta tilasta propagandasta siivottuna. Brent-futuurit pomppasivat päälle viisi prosenttia, kun Israel ja Iran vaihtoivat ohjusiskuja huolimatta Donald Trumpin vakuutteluista neuvottelujen