Pörssikurssit pitävät pimeydestä – osakkeiden arvot tapaavat laskea kesällä

Sijoittaminen
3

Sijoittajat saavat kesällä muuta ajateltavaa, kauppa on vaisua ja pörssikurssit laskevat. Ensimmäisen vuosipuliskon tuloskausi herättelee heinäkuussa sijoittajia, mutta vain hetkeksi. Elo ja syyskuu ovat taas hiljaista aikaa.

Ilmiö on maailmanlaajuinen ja näkyy pitkän ajan tilastoista. Angloamerikkalaisissa maissa ilmiötä kuvaa paljon käytetty fraasi ”sell in may, go away and do not come back before the workers day” joka suosittaa myymään osakkeet toukokuussa ja viettämään lomaa aina syyskuun alkupuolelle saakka (USA:ssa vietetään syyskuun alussa työläisten päivää).

Vuosittaiset erot ovat suuria eikä nousussa olevista osakkeista kannata jäädä paitsi edes kesäksi.  Mutta toukokuussa on aika tehdä kevätsiivous. On hyvä hetki luopua huonosti tuottavista. Luopuminen antaa tilaa uudelle kasvulle sitten taas myöhemmin. Salkussa tulisi olla hyvin tuottavia, menestyvien yhtiöiden osakkeita.  Toukokuinen kevätsiivous voi antaa hyvän tekosyyn heittää pois tarpeettomaksi osoittautuneita positioita. Sellaisia, jotka kenties joskus olivat hyvän oloisia, mutta joista on jo aika luopua.

Edes mahdollisia myyntivoittoveroja ei kannata surra. Verot ovat osoitus siitä, että voittoa ja menestystä on tullut. Veroja täytyy pyrkiä saamaan lisää. Ja jatkossakin saa yleensä enemmän veroja kun vaihtaa tuottamattomia sijoituksia parempiin.  Parhaiten menestyvät sijoittajat maksavat eniten veroja.

Kuvan laskelmassa on käytetty Suomen Pankin julkaisemaa kuukausittaista OMXHex indeksiä. Tämä ei huomioi kevään aikana maksettavia osinkoja, joiden huomioon ottaminen vahvistaisi ilmiötä kuvan esittämästä ja nostaisi muun muassa maaliskuun ja huhtikuun tuottoja.  Laskelmassa oli mukana 35 vuotta pörssikehitystä. Kesäkuukausien tuotto-odotus on keskimäärin puoli prosenttia miinuksella kun taas muiden kuukausien tuotto-odotus on keskimäärin prosentin verran plussalla.

 

Kuva: Pixabay

Related Posts

Yhteiskunta

Kansanedustajien sopeutumisrahasta 3: sopeutumisrahan ehdot

Kansanedustaja saa sopeutumisrahaa joskus jopa muita töitä tehdessään. Toisin kuin ansiosidonnainen, sopeutumisraha ei myöskään edellytä työnhakua. Onko tämä perusteltua? Vai pitäisikö järjestelmää muuttaa?

 

https://www.youtube.com/shorts/DMNTrdjKoBc

Sijoittaminen

Omat Rahat Katsaus: Tekevätkö AI-yhtiöt ikinä tulosta?

Onkohan tulevaisuudessa Shelleyn runo ”Ozymandias” hyvä kuvaus AI-yhtiöille?

Viime aikoina AI-yhtiöiden kurssikehitys on ollut hapuilevaa. Myös chippivalmistajat ja muut buumista hyötyvät ovat saaneet kolauksia. Sijoittajat ovat

Talous

Yritysten liikevaihdot ja tulokset kasvoivat Q2/2026 aikana ja osassa yrityksistä on jo potentiaalia laajennusinvestointeihin

Suomalaisten OMXH25 yritysten liikevaihdot kasvoivat Q2/2025 keskimäärin 7% vuoden takaiseen verrattuna ja liiketulokset (EBIT) kasvoivat peräti 35%.

Seurantaan on tällä kertaa otettu myös investoidun pääoman tuotto