Porvari nukkuu huonosti

Kirjoitusvuorossa Hannu Lehtilä

Tällä kertaa unta ei häiritse vallankumouksen aave, ei kommunistikaappauksen uhka eikä sosialisointisuunnitelmat. Nyt unta häiritsee valtaapitävien talous- ja yhteiskuntapolitiikan osaamattomuus.

Kehysriihen osinkoverotussotkua ei tarvitse toistaa; 800 000 osakesäästäjää kyllä sen muistavat. Eikä veropoukkoilu ole varmaankaan vielä oli. Juha Kasasen huomio edellisessä blogissaan oli hyvä; miksi vain pörssilistattuja osinkoja ”vainotaan”. Verokohtelu ei ole tasapuolista, eikä oikeudenmukaista. Sitä paitsi, se tietää ennen pitkää pörssin näivettymistä ja sijoitusrahan pakenemista listaamattomiin yhtiöihin!

Hallitus ja pääministeri elävät nyt lyhyen taipaleensa syvintä kriisiä. Elämältä tuntuu puuttuvan suunta ja käteen jää aina lyhin tikku. Kaiken kukkuraksi YLE:n  puoluegallup vei kokoomukselta suurimman puoleen gloorian ja tylytti demarit neljännelle tilalle. Näyttää siltä, että keskusta syö kokoomukselta kannatusta ja perussuomalaiset demareilta. –Tilanne on hallitsematon, kun kokoomus ja demarit rupeavat ”profiloitumaan” ja etsivät menetettyjä kannattajiaan miellyttäviä päätöksiä!

Kansalaisten levottomuus heräsi jo aiemmin, kun havaittiin nykyinen meno. Ennen heikot hallitukset ymmärsivät antaa osaavien virkamiesten hoitaa vaikeat asiat, ja odottelivat parempia aikoja. Nyt heikko hallitus luulee osaavansa kaiken, ei kuuntele asiantuntijoita, eikä virkamiehiään, vaan kuuntelee taustaryhmiensä lobbareita, tekee sokkopäätöksiä ja on muutenkin kuin lastu kevättulvassa.

Kotimainen kysyntä on lyöty veronkorotuksilla maahan. Kauppa on suurissa vaikeuksissa; K-ketju huutaa tuskaa ja kruununjalokivi, Stockmann, lomauttaa väkeänsä. –Hirmuista, sanoisi  edesmennyt presidentti ja pankinjohtaja J.K.Paasikivi.

Kaupan kehysriihilobbaus epäonnistui; vaikka yleiseltä ALV:in korotukselta säästyttiin, valmisteveroja eri tuoteryhmissä on koroteltu pikkuhiljaa. Kun siihen lisätään epäpsykologiset puheet palkanalennuksista tai nolla-linjasta, kuluttaja vetää liinat kiinni! Turhaan ei Kaupan Liiton Juhani Pekkala ole huolissaan. Kotimaisen kulutuksen selkäranka yli talouden synkän virran on katkeamispisteessä.

Onko Euroopan tie Japanin tie? Kun lähdettiin inflaation sutta pakoon, saattaakin vastaan tulla deflaation karhu. Varman Risto Murto oli ihan oikeassa varoittaessaan eurooppalaisia – ja samalla suomalaisia – johtajia deflaation kauhuista. –Ajatelkaa, mitä seuraisi jos ottaisimme todesta eläinkunnan opin; ”pienenee kuin pyy maailmanlopun edessä”. Leikkaamisen, hengiltä säästämisen ja palkan alentamisen mantrasta tulisi pikimmiten luopua ja ottaa uusi suunta.

Tervetullut käänne tapahtui torstaina 2.5.2013, kun Euroopan Keskuspankki päätti alentaa ohjauskorkonsa 0,5 prosenttiin. Päivämäärä kannattaa muistaa. Raha on nyt ennätyshalpaa. Muun muassa asuntovelallisten pelot korkojen noususta siirtynevät ainakin vuoteen 2016.

Porvari nukkuu nyt huonosti; liian moni asia on vielä vaiheessa tai kokonaan hakusessa. OP Pohjola teki hyvän tuloksen ja osake harppasi uuteen ennätykseen. Siksi on syytä toistaa pääjohtaja Reijo Karhisen arvostelu yhteiskunnan ja poliitikkojen jatkuvasta ”odottamisesta”: ensin odotettiin tupoa, sitten kehysriihtä, nyt kunta- ja sote-uudistusta. Syksyksi odotetaan palkkaneuvotteluja. Aina vaan odotetaan jotakin, vaikka pitäisi jo kiireen vilkkaa siirtyä tekemiseen. Karhinen toivoi aivan oikein palkkaneuvottelujen aloittamista heti, eikä viidestoista päivä.

Kataisen sixpackin kanssa pitäisi elää vielä kaksi vuotta. Gallup-kansa huutaa jo keskustan Juha Sipilää kehiin. Hänen bisnes-osaamisensa on kiistatta omaa luokkaansa. Osinkoveropäätöksessä jopa kommunistien perillinen, Paavo Arhinmäki, kuunteli häntä. Sipilä ei ”melskaa”. Tässä suhteessa hän on eräänlainen anti-Soini, johon perinteisen porvarinkin on helppo tukeutua.

Ehkä porvari joutuu nukkumaan Jyrki Kataisen hallituksen johdolla huonosti vielä pari vuotta. –Elämme mielenkiintoisia aikoja!

Lue Punaisen mukin blogia.

2 thoughts on “Porvari nukkuu huonosti

  1. Deflaatio ja sen kauhut

    Deflaation kauhuakin luultavasti liioitellaan. Se ei pakota kuluttamaan äkkiä rahojansa koska säästämälläkin tienaa. Valtaosan ajastamme kuitenkin ennen teollista vallankumousta elimme deflaationaikakautta eli silloin kun valuuttamme oli sidottu kultakantaan tai oravannahkoihin. Toisaalta on ollut aloja mitkä ovat olleet jo pitkään deflaatiossa ja kulutus on kasvanut kaiken aikaa. Tietotekniikassa on jo kymmeniä vuosia eletty jatkuvasti halventuvien tuotteiden kanssa jotka ovat vielä entistä parempia. Tästä huolimatta kulutus on siirtynyt tietotekniikkaan ja puhelimiin päin. Nyt aina viitataan Japaniin, siellä on kuitenkin monia muitakin tekijöitä kuin vain deflaatio.

    Suomalaisten ei tarvitse kauheasti välittää pörssistä koska listattujen yritysten osuus kansantuotteestamme on vain 54%, Saksassa se on vain 33% mutta jo Ruotsissa 87%. Ja jos luku olisi 118%, kuten se on UK:ssa, niin osinkojen veroista puhuttaisiin eritavalla.

  2. Pääosin samaa mieltä

    Eriävät mielipiteeni

    – Suomen kauppa ei ole oikeasti lähelläkään lirissä. Varsinkin elintarvikekaupan duopolilla on varaa säästää tarvittava määrä täysin ylimitoitetuista investoinneistaan (=ostosparatiiseja suomen lähes asuttamattomalle maaseudulle).

    – Sipilän bisnesosaaminen olisi kieltämättä eduksi Suomelle, jos sen saisi hyödynnettyä. Sipilää ei kuitenkaan kannata päästää hallitukseen,  koska etelänmedia hyökkäisi häntä vastaan vielä agressiivisemmin kuin Vanhasta ja Jäätteenmäkeä vastaan. Sipilästä loihdittaisi joku "lautakasaskandaali" hetkessä ja jahdin jälkeen hän suostuisi eroamaan kuten monet edeltäjänsäkin. Tälläistä kuukausien sekoilua Suomen horjuva talous kaipaa kaikkein vähiten.

     

Comments are closed.

Related Posts