Profeetta väärällä maalla

Tukholman yliopiston nykyinen rahoituksen apulaisprofessori Jarkko Peltomäki on jo vuosia – mm. syksyllä 2011 ilmestyneessä kirjassamme – painottanut sitä, että suomalaisia sijoituksia, ml. työeläkerahastot, pitäisi hajauttaa nykyistä globaalimmin.

On kohtalaisen tragikoomista, että kun Kanadasta tulee Suomen oloja ilmeisen heikosti tunteva proffa Keith Ambachtsheer sanomaan samaa asiaa, media huomaa sen heti.

Herää pari kysymystä. Ensinnäkin, eikö Tukholmassa työskentelevä Peltomäki kävisi ulkomaalaisestaangry?

Ja toisekseen, millä vuosituhannella talousmedia rupeaa laajemmin miettimään muitakin sijoituskohteita kuin Kansallis-… (jaa onko se nykyään Nordea?) osakkeita.

3 thoughts on “Profeetta väärällä maalla

  1. Keskinäisissä vakuutusyhtiöissä ei ehkä toteudu omistajaohjaus

    Minusta on näyttänyt siltä että suurimmat suomalaiset eläkevakuutusyhtiöt tekevät systemaattisesti huonompaa tulosta kuin pienemmät haastajansa. Olen jo jonkin aikaa aprikoinut tuota ihmeellistä anomaliaa. Luulisi että suurella on mittakaavaetu ja kompetenssietu, mutta eipä vaan näytä olevan.

    Eläkevarojen hallinnointiin pitäisi kyllä suunnata enemmän median huomiota. Eläkevarojen hallinta on vakuuttajien eli keskinäisten eläkevakuutusyhtiöiden vastuulla eikä tämä järjestelmä käytännössä toimi. Valta on vakuuttajien ulottumattomissa ja siksi median pitäisi suunnata enemmän panoksia näiden norsunluutornien valvontaan. Kukaan muu ei tuota valvontaa kunnolla tee. (Ellei sitten hyvä veli verkosto ole asialla ja pukkina kaalimaan vartijana.)

    1. On monia kummallisuuksia

      Eläkerahat ovat valtakeskittymiä ei sijoitusvarallisuutta. Jos eläkerahoja haluttaisiin sijoittaa järkevästi, niitä ei sijoitettaisi yhtään Suomeen. Tämä siksi jotta saataisiin hajautushyötyä. Noin 70% eläkkeistä maksaa tulevat veronmaksajat jotka ovat riippuvaisia Suomen taloudesta. Ja jos nyt sijoitetaan Suomeen, niin niidenkin tuotto on riippuvainen Suomesta. Olisi järkevää sijoittaa mahdollisimman kauas Suomesta. Näin jos ajateltaisiin pelkästään asiaa sijoituksena.

      1. Matti ”Vuoria katsoo, että

        Matti "Vuoria katsoo, että hänellä on suurempikin tehtävä kuin eläkevarallisuuden paras mahdollinen hoitaminen. Hänelle tämä rahakasa on vallankäytön väline. Hän haluaa luoda Suomeen työpaikkoja, harjoittaa talouspolitiikkaa."

        http://blogit.yle.fi/mot/vuoria-tyhjensi-pajatsonsa-motssa

        Parempi varmaan olisi, että a) eläkevarat sijoitettaisiin sinne, mikä parhaalta sijoitukselta vaikuttaa halutussa strategiassa ja b) suom. firmat hankkisivat rahoituksen markkinaehtoisesti.

        Tässä Vuorian "mallissa" syntyy pakostakin kaveriporukoita, ja kaveriporukoissa syntyy vain – kavereita. 

Comments are closed.

Related Posts