Psykologiasta hyötyä sijoittamisessa

Psykologian perustietämyksestä on nykypäivän sijoittajalle arvaamatonta hyötyä. Kyky psykologiseen työskentelyyn tuntuu olevan myötäsyntyinen lahja.

Ihmismieli rakentuu pitkälti arkiajattelun varaan, joka on intuitiivista ja vaistonvaraista. Kuinka helppoa meidän onkaan mielestämme päätellä yksinkertaisten arvostuslukujen perusteella, onko osake halpa vai kallis. Arkiajattelu on evolutiivisesti vanhaa ja usein tiedostamatonta sekä automaattista. Se on pitänyt meidät hengissä kriisitilanteissa, koska arkiajattelu on helppoa ja nopeaa. Taitavat sijoittajat ja markkinakommentaattorit käyttävät toisten arkiajattelua hyväkseen muodostamalla mielleyhtymiä, joissa osakkeet esimerkiksi ovat kalliita. Syyksi usein ilmoitetaan jotkin yksittäiset tapahtumat, joilla ei todellisuudessa ole kohdeyritykselle suurta merkitystä.

Vaistonvaraisen ja nopean toiminnan ongelmana on, etteivät mielessä yhteenkytketyt syy-seuraussuhteet pidäkään paikkaansa. Sijoitusmaailman todelliset huuhaat perustuvat aina sijoittajien arkiajattelulle. Taitavat toimijat toki heittävät muutamia puolitieteellisiä ”tutkimuksia” markkinoinninsa tueksi.

Ammattilaisetkin ovat vain ihmisiä

Sijoitustalot ovat jo täynnä toinen toistaan lahjakkaampia taloustieteilijöitä ja matemaatikkoja. On helppoa ymmärtää, että lisäämällä saman koulukunnan kasvatteja ei lisähyötyä juurikaan ole saatavissa. Ihmismieltä opiskelleita ei sitä vastoin sijoitusbisneksessä juuri tapaa. Tarvetta olisi, sillä moni sijoittaja tekee melko alkeellisia psykologisia virheolettamuksia sijoituksissaan. Moniko lukijoista on esimerkiksi ostanut Nokiaa viimeisen kuuden kuukauden aikana, koska sitä on saanut ”halvalla”?

Niinpä…

Kyse ei ole vain siitä, että on lukenut laumakäyttäytymisestä, ylioptimismista ja virheellisistä kognitiivisista päätelmistä. Asian sisäistäminen ja omien ajattelumallien tutkiminen vaatii aikaa ja rauhaa. Sijoituskoulutuksia pitäessäni olen huomannut, että kyky psykologiseen työskentelyyn vaikuttaa melko myötäsyntyiseltä lahjalta. Joko sitä on tai sitten ei. Uskon toki oppimiseen (miksi muuten pitäisin koulutuksia?), mutta harvalla on aikaa tutustua omiin ajattelumalleihinsa.

Mielemme yksinkertaistaa ja suoraviivaistaa monia sijoittamiseen liittyviä tapahtumia, jotka oikeasti ovat monisyisiä tapahtumaketjuja. Nämä mielen ”esitykset” tulevat merkityksellisiksi miellettyinä elämyksinä eli mentaalirepresentaatioina. Tapahtumaketjua muovaavat muun muassa kielelliset, yksilölliset ja kulttuuriset skeemat. Tärkeimpinä vaikuttajina ovat fysiologiset havainto- ja ajattelumallit.

Kyky psykologiseen työskentelyyn tarkoittaa osaltaan myös kykyä katsoa omaa toimintaa ”ulkopuolelta”. Jos tämä kyky puuttuu, on usein numeroiden ja ennusteiden varassa eli nolla pisteessä suhteessa muihin sijoittajiin. Informaatioetua ei synny. Menestyksekkäillä sijoittajilla on aina harjaantunut psykologinen pelisilmä. Sanomattakin on selvää, että psykologisesta ymmärryksestä on syvällistä hyötyä tavattaessa potentiaalisia sijoituskohteiden edustajia kasvotusten.

Petre Pomell, www.valistunutsijoittaja.com

One thought on “Psykologiasta hyötyä sijoittamisessa

  1. Psykologia ja taloustiede

     

    Psykologia on vakavasti otettava tiede ja sen tuottamat tulokset eivät ole arvattavia sen enempää kuin suhteellisuusteoriakaan ei ollut arvattava ennen Einsteinin ulostuloa. Ei psykologia ole synnynnäistä sen enempää kuin fysiikassa on intuitio. Tämän intuition olemassaoloa kysytään joka kerta Nobel-palkinnonsaajien haastattelussa. Vastaukset ovat epämääräisiä, mutta ainakin intuitio vaatii paljon työtä ja tutkimista. Siinä olen Pomellin kanssa täysin samaa mieltä, että sijoitustalot ovat täynnä samanmielisiä ihmisiä, myynti-ihmisiä. Taloustiede on luultavasti kaikkein vähiten kehittynyt tieteenlaji vai oletteko eri mieltä? Sanokaa joku vakavasti otettava tiedemies taloustieteen ulkopuolelta joka on siteerannut taloustieteellisiä tutkimuksia tai kertokaa edes jokin taloustieteilijä joka olisi huolittu jonkun muun tieteen pariin ja tehnyt siellä menestyksekkään uran. On niitä varmaan vaikka minulla ei tule yhtään mieleen. Sen sijaan muista tieteistä on siirtynyt tiedemiehiä taloustieteen pariin kuten alun perin psykologi ja matemaatikko Daniel Kahneman tai fyysikko Emanuel Derman. Luin jostakin, että taloustieteeseen viitataan taloustieteen ulkopuolelta kaikkein vähiten. Kun noita talousteorioita lueskelen joskus ymmärtäen ja yleensä väärin ymmärtäen en kauheasti hämmästy tähän viittaamattomuuteen. 

Comments are closed.

Related Posts