Puukauppaa voi nyt käydä puupörssin kuutio.fi kautta

Suomessa on avattu uusi pörssi, puukauppapaikka Kuutio.fi, joka tarjoaa puun ostajille ja myyjille mahdollisuuden käydä sähköisesti kauppaa keskenään.  Ratkaisu helpottaa kysynnän ja tarjonnan kohtaamista markkinoilla sekä virtaviivaistaa toimintoja. Kuutio.fi on tehty metsänomistajien ja metsäteollisuuden yhteistyönä.

Kuutio on metsänomistajalle maksuton ja sen saa käyttöön rekisteröitymällä henkilökohtaisilla pankkitunnuksilla.

Vastaavaa, koko alan yhdistävää, kaikille avointa palvelua ei ole muualla maailmassa. Palvelu parantaa puumarkkinoiden toimintaa ja tehokkuutta, mikä lisää koko metsäsektorin kilpailukykyä.

”Kuutio kukoistaa, kun metsänhoitoyhdistykset ja puun ostajat saadaan kattavasti mukaan sekä metsänomistajat innostuvat asiasta ja käyttävät aktiivisesti uutta foorumia. Alkuvaiheessa erityisesti metsähoitoyhdistysten mukaan lähteminen kattavasti on todella tärkeää. Näin saadaan kriittistä massaa uuteen foorumiin”, sanoo Metsäteollisuus ry:n metsäjohtaja Tomi Salo.

Kuutio on yhteistyön tulos

”On hienoa, että Metsään.fi ja Kuutio.fi -palveluyhdistelmä tarjotaan suomalaisille metsänomistajille maksuttomana. Suomessa on ollut tilausta edistykselliselle ratkaisulle, kun otetaan huomioon kotimaisen puun kasvava käyttö, keskimääräinen puukaupan koko ja metsänomistajien suuri määrä. Itse teknistä palveluratkaisuakin tärkeämpää on, että Kuutio on suomalaisten puun myyjien ja ostajien yhteinen aikaansaannos”, toteaa Salo.

Alan pitkäaikaisia rakenteita muuttavat ratkaisut, kuten Kuutio, edellyttävät syntyäkseen päätöksentekijöiden yhteistä visiota, vahvaa keskinäistä luottamusta, yhteistyöhalua ja -kykyä sekä rohkeutta.

”Uskon vahvasti, että tehdyllä kehitysyhteistyöllä on hyvin kauaskantoiset ja positiiviset vaikutukset suomalaisessa puukaupassa”, päättää Salo.

 

Kuva: Wikimedia Commons / Heikki Valve

One thought on “Puukauppaa voi nyt käydä puupörssin kuutio.fi kautta

  1. ihan kohtuullinen palvelu,

    ihan kohtuullinen palvelu, ainoa vika siinä vaan on se, että se on täysin käyttökelvoton. Itsellä ainakin näkyy metsän lohkojaotus jonkun muinaisen metsäsuunnitelman mukaan. Tähän päälle se, että kuvioita ei voi itse muokata niin palvelun käytettävyys lim->0. Bonuksena muistaakseni kuutio rääpäisee siivun toteutuneesta puukaupasta… Toistaiseksi kannattanee olla suoraan yhteydessä yhtiöiden ostomiehiin. Näistä saa tietoa paikalliselta MHY:ltä jos ei jaksa itse googeloida.

Comments are closed.

Related Posts

Sijoittaminen

Koskisen sektorinsa helmi? Ehkei sittenkään

Helsingin osakeindeksikin vaihteeksi jäähtyy etenkin sitä AI-buumin voimalla nostaneen Nokian ottaessa jo kunnolla osumaa – erittäin hyvästä syystä jos minulta kysytään. Monella sektorilla ja varsinkin meikäläisittäin elintärkeässä metsäteollisuudessa

Sijoittaminen

Omat Rahat katsaus: AI-huuma jo selkeästi ”lapiot ja hakkuut” vaiheessa

Datakeskuksien rakentamiseen tarvittavat välineet ovat nyt huudossa.

Ai-huuma on edennyt seuraavaan vaiheeseen. Kovimmassa huudossa eivät ole enää suuria AI-investointeja tekevät ”perinteiset” teknojätit kuten Microsoft ja Google.