Reaaliset vuokratuotot laskevat, syynä inflaatio

Asunnot ja metsä

Reaalinen vuokratuotto on inflaation siivittämässä hurjassa laskussa selviää Suomen Vuokranantajien katsauksesta.  Neliövuokrat ovat ympäri maata hyvin saman kaltaisia (12-16 €/m2) ja ratkaisevaa onkin saako asuntoon helposti vuokralaisen vaiko ei.  Reaalisen vuokratuoton lasku selittyy kokonaan inflaatiolla. Nimelliset vuokratuotot ovat tyypillisesti vajaan prosentin nousussa.

Asuntosijoitukset ovat, vuorkratuoton heikosta kehityksestä huolimatta, tuottaneet tänä keväänä kohtuullisesti. Asuntojen hinnat eivät ole laskeneet. Tässä suhteessa asuntosijoitukset ovat olleet parempia kuin esimerkiksi osakkeet tai pitkän koron rahastot. Kaikki sijoituslajit ovat kuitenkin omalla tavallaan kärsineet alkavasta inflaatiosta. Rahat eivät ole olleet missään turvassa, ei edes käteisenä.

Vuokramarkkinoilla kohtuullisesti pärjänneitä kaupunkeja näytti olevan ympäri maata. Parhaiten pärjäsi Turku, jossa vuokrien nousu on ollut suurta sekä vuositasolla että parasta myös vuodesta 2015 alkaen. Kakkokseksi kiilasi Tampere, mutta erot kaupunkien välillä ovat kuitenkin kaikenkaikkiaan melko pieniä ja moni muukin kaupunki on pärjännyt kohtuullisesti.

Lisää tietoa: vuokramarkkinakatsaus

Kuvan lähde: wikimedia

Related Posts

Salkun rakenne

Kaizun salkkussa paniikkimyyntejä kvartaalin Q3/2026 aikana, tuotto oli 3,99 %

Kaizun salkku tuotti kvartaalin Q3/2026 aikana 3,99% samalla kun pohjoismainen vertailuindeksi OMXN40 laski 0,79%.  

Jouduin paniikinomaisesti  säätämään salkun koostumusta. Myin riskiset tekoäly-yhtiöt ja  viimeisetkin It- yhtiöt

Yhteiskunta

Suomi on johtava sosialistimaa, jossa lähes 60% bruttokansantuotteesta jaetaan julkisen sektorin päätösten perusteella

Suomi on OECD:n tilaston mukaan maailman johtava sosialistimaa kun mittarina käytetään julkisen sektorin osuutta bruttokansantuotteesta. Julkisen sektorin päätösten pohjalta jaetaan meillä suurempi osuus bruttokansantuotteesta kuin