Ristiriitaisia näkemyksiä metsänhoidosta

Tehometsänhoidon lopputulos. Non, je ne regrette rien.

 

Käytetyt lähteet: OP-Pohjola ryhmän maa- ja metsälehti 5/2013 (lyh. OP); Metsänhoitoyhdistys Länsimetsän jäsenlehti 2/2013 (lyh. MHY); Metsälaki

 

Vuosisatojen ajan suomalaisia metsiä on vähäisessä määrin kaadettu ns. harsinnalla eli kaatamalla metsän suurimmat puut. Näin meneteltiin etenkin laivanrakennuksessa ja jossain mitassa myös rakennusten lattioitten osalta. Metsäteollisuuden syntymisen jälkeen 1850-luvun puolivälistä seuraavat sata vuotta laajamittainen ja järjestelmällinen harsinta oli erittäin yleinen hakkuumuoto.

Vuonna 1948 kuusi silloista metsänhoidon auktoriteettia antoi ns. harsintajulistuksen. Harsintaa pidettiin epätaloudellisena ja sen katsottiin heikentävän metsiä geneettisesti. Etenkin jälkimmäinen perustelu oli hyvin erikoinen. Metsiä oli laajemmassa mitassa hakattu enintään vain yhden tukkipuun elinkaaren ajan – jos sitäkään – joten genetiikka ei siinä ajassa miksikään muuttunut. Valitettavaa oli myös se, että 1900-luvun loppuun asti maaseudulla olisi ollut runsaasti työikäistä ja –haluista väkeä harsintaa suorittamaan aluksi hevos- ja sittemmin maataloustraktorivetoisesti.

Tällä hetkellä myös maaseutu ikääntyy ja harventuvat aktiivi-ikäiset maanviljelijät osaavat jo katsoa tarkemmin kelloa ja laskea tuntipalkkaa. Etenkin tukkien hakkuu on siirtynyt yhä kasvavassa määrin koneyrittäjille.

Harsinnan kieltäminen johti kummallisiin tilanteisiin. Kun henkilökemiat menivät tarpeeksi paljon ristiin MHY:n kanssa, harsintaa tehnyt metsänomistaja saatettiin tuomita oikeudessa metsän hävittämisestä, joka oli laissa rangaistavaksi määrätty teko. Näissä hävitetyissä metsissä kasvoi kyllä kiistatta puuta ja filosofisesti ajatellen, eikö omaa omaisuuttaan saa hävittää? Esim. pankkien sijoitusrahastot kannustavat siihen parhaansa mukaan eikä Suomessa metsät ole millään tavalla loppumassa.

Ruotsissa metsänhoitotapojen väljennykset kirjattiin lakiin jo 20 vuotta sitten, mutta Suomessa se tehtiin nyt vuodenvaihteessa eli selvästi liian myöhään.

OP käsittelee Tapion tuottamassa materiaalissa aihetta kuvailevasti. Poiminta-, pienaukko- ja yläharvennushakkuut esitellään neutraalisti. Korjausvauriot mainitaan vain lyhyesti.

MHY on selvästi kriittisempi. Metsäkoneurakoitsija Pasi Heinoa haastatellut metsäasiantuntija Sirkka Asikainen toteaa, että hakkuukonekuljettajalta vaaditaan em. hakkuissa tavattoman hyvää ammattitaitoa.

Metsänomistajalle tulevaa kantorahavirtaa pienentävät kalliimmat korjauskustannukset ja tukin yleensä huonompi laatu etenkin myöhemmissä hakkuissa, koska harva kasvatusasento lisää oksaisuutta. Jatkuvan kasvatuksen leimikoiden kokonaiskertymä on normaalia pienempi samaisen harvan kasvatusasennon takia.  

Edelleenkin korjuuajankohdalle asetetaan kovin suuria vaatimuksia. Talvipakkasella jäiset taimet katkeavat herkästi. Kesäkorjuussa on tietysti omat ongelmansa. Paras korjuuaika olisikin suojasää routaisen maan ollessa lumen peitossa. Tällaiset olosuhteet vallitsevat usein vain lyhyen hetken kevätkelirikon kynnyksellä, jolloin puiden kaukokuljetus alkaa toisaalta tuottaa ongelmia.

Oma mielipiteeni on, että MHY kuvaa kritiikistään huolimatta ihanneoloja. Kuinka moni konekuski täyttää korkeat vaatimukset, on eri asia. Viimeinen näkemäni kuski kaatoi varmuuden vuoksi vielä puhelinpylväänkin kuljetustraktorin puomilla ja yritti ensin kieltää tekonsa. Kuinka monena keväänä vallitsevat em. ideaaliolot edes lyhyen aikaa ja montako hehtaaria silloin kaadettaisiin ja kenen metsiä? 

3 thoughts on “Ristiriitaisia näkemyksiä metsänhoidosta

  1. Rintamaiden tukkipuu heikkolaatuisempaa kuin perämetsissä

    Kirjoitit "Harsintaa pidettiin epätaloudellisena ja sen katsottiin heikentävän metsiä geneettisesti. Etenkin jälkimmäinen perustelu oli hyvin erikoinen. Metsiä oli laajemmassa mitassa hakattu enintään vain yhden tukkipuun elinkaaren ajan – jos sitäkään – joten genetiikka ei siinä ajassa miksikään muuttunut."

    En itse pidä tuota jälkimmäistä perustetta ollenkaan erikoisena. Mänty alkaa tuottaa käpyjä ehkä 30 vuotiaana, ei levitä siementä kovin laajalle ja kasvaa tukkipuuksi 100 vuodessa. Suomi on asutettu muutamia tuhansia vuosia sitten ja parhaita suorimpia tukkipuita on hirsirakentamisen kaudella harsittu asutuksen läheltä varmaankin ainakin tuhat vuotta. Jos oletetaan että kaikki siemenet tulevat 100 vuotiaista puista, harsittuja puusukupolvia on rintamailla ehtinyt olla jo 10. Edesmennyt isäni totesi aikoinaan että kirkonkylän lähellä männyt ovat huonompilaatuisia kuin perämetsilläOlen taipuvainen ajattelemaan samalla tavalla.

    Toisaalta nykyinen tapa kylvää tai istuttaa hyvin kapean perintöaineksen taimia ei sekään välttämättä ole kauhean järkevää ilmastomuutosta yms ajatellen. Itse vältän harsimista pääasiassa muista syistä.

    1. Vähän perspektiiviä

      Suomi on nykyäänkin eräs maailman harvimpaan asuttuja maita. Asukasluku 1000 vuotta sitten oli joitain kymmeniä tuhansia ja esim. 1700-luvun alussa jotain 300.000. Puun käyttö ennen 1850-lukua rajoittui hyvin pienelle alueelle. Parhaat puut varattiin kantatilojen rakennuksiin, luvultaan päälle 20.000, ja alustalaiset saivat tyytyä huonompiin. Ei sillä puun käytöllä ole merkitystä tämän maan metsille keskimäärin, vaikka lause kirkonkylän männyistä saattaakin pitää paikkansa, olihan peltojen keskellä puupopulaatiokin pienempi ja puut keskimäärin oksaisempia harvemman asennon takia. Hyvin paljon isompi vaikutus oli kaskeamisella, mutta on sekin vaikutus suunnilleen eliminoitu  ~100 vuodessa. Mikä oli se akuutti tarve asiaa ryhtyä murehtimaan 1940-luvulla ja kaavamaisesti toteuttamaan lailla viimeistään 1960-lukuun mennesssä?  

      Toisekseen aiemmin metsän puut olivat selkeästi eri ikäisiä. Pienet puut olivat nuorempia eivätkä gen. huonompia.

      1. Kukin hoitakoon pensaikkonsa niin kuin parhaaksi näkee

        On tuo metsän käyttö aina tuottanut huolta:

        • Ensin metsää poltetiin kaskena ja oltiin huolissaan, että kaskimaa loppuu ja osa suomalaisista lähti jopa Ruotsin Värmlannin perämetsiin polttelemaan paikallisia pusikoita.
        • Sitten kaadettiin 1600 luvulla tammet pois ja rakennettiin niistä laivoja kun tammi ei lahoa ja paksu tamminen laivan kylki kestää aika hyvin pienen tykin kuulan (erityisesti Rauman ympäristön tammet kärsivät)
        • Sitten poimittiin kituliaat käkkärämännyt tervaksiksi. Ja jos ei mänty muuten ollut kitulias, niin sitten siitä iskettiin parkkia pois lukuun ottamatta ns. "elämänlankaa".
        • Ja lähiseudun koivuista käytiin ottamassa tuohet ja kattomateriaaliksi.
        • Isoisäni isoisä maksoi veronsa puuhiilenä Fagerviikin ruukin patruunalle. 1700 luvulla oltiin huolissaan aina valtiopäiviä myöden siitä että kaikki metsät poltetaan hiileksi. Huoli ei ollut turha. Ruotsin puolelta metsiä saatiinkin tällä tavoin tuhotuksi ja kun metsät sieltä loppuivat, tuotiin rautamalmi Suomeen jalostettavaksi ja siksi esi-isäni polttivat syttä (puuhiiltä) ja Suomeen saatiin teollisuutta.   
        • Joskus on paperipuu ollut kaikkein arvokkainta ja joskus on tarvittu pattinkia ja lautaa. Joskus on aidanseipäistä ollut tarvetta ja joskus on katajat kaadettu jousiksi.
        • Nyt viimeisenä villityksenä viedään kannot ja neulasetkin metsästä. Kaikki kelpaa. Ja metsäteollisuus on kaikessa hiljaisuudessa alkanut polttaa propseja (paperipuita) energiaksi. 
        • Ilmastokin on vaihtunut niin, että menestymisvyöhykkeet ovat siirtyneet ensin noin kolme sataa kilometriä etelään ja nyt viimeisen sadan vuoden aikana pari sataa kilometriä takaisin pohjoiseen. 

        Metsät on aina pärjänneet ja uudistuneet sitten aikanaan. Rauman seudun tammet kasvavat ja leviävät taas ja kaikki on taas Reilassa.

        En olisi kovin huolissaan kenenkään yksittäisen ihmisen metsistä. Kukin hoitakoon metsänsä ja tiheikköinsä niin kuin haluaa. Yksi kampaa, leikkaa ja pitää pehkunsa järjestyksessä ja toinen tykkää villimmästä lookista.

Comments are closed.

Related Posts

WP Twitter Auto Publish Powered By : XYZScripts.com