Saksan Ifo indeksi on kääntynyt yllättävään laskuun

Saksan ifo indeksillä (Ifo Business Climate) on ennustevoimaa. Se ennakoi monasti Saksan, keski-Euroopan ja jopa kauko-Idän pörssien kehitystä. IFO indeksin käänne on ennakoinut pörssinousuja muun muassa vuosina 2009 ja 2012 ja se on pystynyt ennakoimaan myös vuosien 2007 ja 2011 laskukäänteet. Oheisessa kuvassa on verrattu Ifo-indeksiä Saksan pörssin kehitykseen.

Saksan pörssin kehitys verrattuna Ifo- indeksiin (Lähteet: Ifo, Google)

Saksan Ifo- indeksin alkuvuoden lasku on merkittävä

Vuonna 2012 alkanutta nousukautta kesti IFO indeksin mukaan puolitoista vuotta, mutta IFO indeksi on nyt alkuvuodesta kääntynyt laskuun.  Tämä on tyypillinen nousukauden kesto. Maailmantalous ei ole kuitenkaan syöksymässä lamaan, varmaankin päinvastoin. Mutta jotkin kasvuennusteet saattavat olla liian optimistisia ja pörssikurssien kehitykseen voi tulla tasaantumisvaihe tai jopa peräti pieni korjausliike.

Suhdannekäänne ei ole tällä kertaa dramaattinen ja merkittävä asia

Suhdannekierto ei toista itseään samanlaisena. Vaikka nousukautta kestääkin yleensä puolitoista vuotta ja laskua noin vuosi, niin suhdanteet eivät silti ole veljiä keskenään. Jotkin suhdannekäänteet ovat merkittävästi toisia voimakkaampia. Suhdannekierto oli Keynesiläisen talouspolitiikan kulta-aikana, 70- luvulla erittäin voimakasta. Valtiot elvyttivät laman tullen ja vaikutukset näkyivät taloudessa parin vuoden viiveellä. Tämä sattui parahiksi seuraavaan nousukauteen, josta tuli erityisen kuumentunut. Valtiot kiristivät finanssipolitiikaa hillitäkseen ylikuumentunutta taloutta ja vaikutukset näkyivät vuoden viiveellä – seuraavan laman pohjalla. Tämä aiheutti vahvan suhdannekierron. Tatcherismin aikana luovuttiin aktiivisesta suhdannepolitiikasta ja sen seurauksena suhdannekierrosta tuli lyhyempikestoinen ja matala.

Vuoden 2009 lama toisti 70-luvun tyyliä. Aktiivinen ja IMF:n taholta synkronoitu suhdannepolitiikka sai aikaan voimakkaan yhtenäisen ilmiön. Nyt tilanne on palaamassa 90- luvun tapaiseksi. Suhdannepolitiikkaa ei laajalti ottaen harjoiteta ja sitä ei IMF:n taholta synkronoida. IFO indeksin pudotus voikin jäädä paikalliseksi eurooppalaiseksi ilmiöksi, jonka merkitys pörssikursseihin voi jäädä pieneksi.   

 

 

3 thoughts on “Saksan Ifo indeksi on kääntynyt yllättävään laskuun

  1. Ennuste vai ilmiö

    Kiitos mielenkiintoisesta huomiostasi koskien Ifo-indeksiä. Se ennakoi usein kurssien suuntaa, mutta kuten kirjoituksesi lopussa huomautat, ifo-indeksin pudotus voi jäädä paikalliseksi ilmiöksi, jonka merkitys pörssikursseihin jäisi pieneksi. Viittaat menneeseen suhdannepolitiikkaan, jota ei nykyään laajalti harrasteta – johtopäätöksenä ymmärrän, ettei ifo-indeksi enää nykyään ennusta pörssin liikkeitä. Vuonna 2006 ifo-indeks laski, mutta Helsingin pörssi nousi. Vuoden 2008 aikana ifo-indeksillä oli voimakas lasku ja pörssikurssitkin sukelsivat – ifoa ei voinut nostaa tuolloinkaan ennustajaeukoksi, sillä toki muutenkin "business climate" oli kaikilla mittareilla punaisella: USa ylivelkaantui vauhdilla, Kiinan talous alkoi tökkiä, Eurooppa otti ensimmäisiä kompuroivia askeleitaan kohti jatkuvaa katkokävelyään ja finanssipuolen toimijoiden vakavat virheet ja suurten pankkien vaikeudet ennakoivat tulevaa riittävän hyvin. 

    Vuonna 2012 ifo-indeksi meni alaspäin ja Helsingin pörssi nousi, vaikkakaan ei vauhdikkaasti. Nyt ifo-indeksi on siis lähtenyt alaspäin ja kurssien tuleva suunta on arvauksessa. Monet toimijat, mm. Nordea-pankki, Pohjola, Danske-bank ja Goldman Sachs uskovat kurssirallin jatkumiseen. Nousu on kesttänyt niin kauan, että luonnollisesti alkaa löytyä niitä, jotka puhuvat tulevasta notkahduksesta. Kurssien alaspäin menoa odotellaan ja ennustajia ilmaantuu – olisiko USA:n koronnoston ajankohta vähän ennen vuodenvaihdetta sitten jokin hälytysmerkki. No pakkohan sen on tultava, on tässä sen verran tukevasti pörssiruokaa syöty, jotta joskus on laitettava pöksyt alas ja mentävä tyhjennykselle. 

    Viimeksi vuonna 2012 ifo-indeksi laski voimakkaasti, mutta Saksan pörssi näytti vain nousevan, kuten aikaisemmin mainitsemani Helsingin pörssikin. Mukavaa spekulaatiotahan tämä on, mutta eipä taida Ifo-indeksistä olla ajoitukseen apua. Eri mittareiden lisäksi suuret "gurut" haluavat pistää lusikkaansa tähän soppaan – valitettavasti korkeasti koulutetut alan asiantuntijatkin ovat totaalisen erimielisiä osakekurssien tulevasta suunnasta. Hyvä Piksun väki – hakekaapa mittari, josta olisi meille tavallisille sijoittajille todellista apua?

     

    1. Ei kerrota

      Hyvä Piksun väki – hakekaapa mittari, josta olisi meille tavallisille sijoittajille todellista apua?"

       

      Jos jollain sellainen "todellisen avun" mittari on, eipä kerro. Lisäksi "todellisen avun" ennakoiva mittari sellaiseksi tunnustettuna tietysti olisi itseään toteuttava.

      1. Tiedolla ja ymmärryksellä on merkitystä

        Todellisen avun saa taloutta seuraamalla. Millään yksittäisellä tekijällä ei pysty saamaan merkittävää etua. Pitää lukea lukuisia Piksun artikkeleita ja analyysejä päästäkseen merkittävästi rivisijoittajaa parempaan lopputulemaan.

        IFO indeksi on eräs tekijä, jolla on korrelaatiota erityisesti Euroopan pörssikehitykseen ja se korreloi myös maailmankaupan kehittymisen ja näkymien kanssa. Se on eräs pieni palikka kokonaiskuvassa. 

        Piksua kannattaa lukea jos uskoo, että tiedolla, ymmärryksellä ja niihin pyrkimisellä on merkitystä. Tiedolla on minun mielestäni merkitystä myös sijoittamisen saralla.

Comments are closed.

Related Posts