Seadrill, osinkoyhtiöiden kuninkaallinen

Turvallisuushakuisen sijoittajan valinta ovat hyvät osinkoyhtiöt, joita on edelleen tarjolla runsain mitoin. Ja varsinkin kun useimpien vaihtoehtoisten sijoituskohteiden tuotto on surkea. Kun Euroopassa rahapolitiikka on vain löyhentymässä, hyvät osingonmaksajat ovat arvossaan.

Hyvät osinkopaperit ovat etenkin hyvin pitkäaikaisten omistajien eli holdaajien luonnollinen valinta, heitähän ei kurssien liike kiinnosta, ainoastaan osinkovirta. Markkinoita ja talouden trendejä tarkemmin seuraamattomalle se onkin järkevä tapa sijoittaa. Osinkosijoittaminenkaan ei toki ole taikasauva, jolla pääsisi eroon sijoittamisen perimmäisestä luonteesta eli riskeistä ja vaihtelevista tuotoista. Aiemmat osingot eivät ole tae tulevista, mutta vahvan osinkohistorian omaavat yhtiöt ovat pitkässä juoksussa enimmäkseen turvallisia sijoituksia. Suhdanteita nekään eivät yleensä pakene, mutta historian perusteella voi ynnäillä aika pitkälle, millaisia riskejä kukin yhtiö sisältää milläkin aikavälillä.

Korkea osinkotuotto voi olla merkki heikoista kasvuodotuksista. Mutta aina ei näin ole. Olen esitellyt norjalaista Seadrilliä aiemminkin esimerkkinä yhtiöstä, joka maksaa todella hyvää ja kasvavaa osinkoa, mutta silti yhtiö kasvaa ja on vakavarainen. Kyseinen öljynporauslauttayhtiö jakaa suuren osan tuloksestaan osinkona, mutta ei se ole sen taloutta vaarantanut. Yhtiön pääomistaja on norjalainen miljardööri John Fredriksen.

Tässä on yhtiön osinkohistoria viime vuosilta. Yhtiö maksaa tavallisesti osinkoa neljästi vuodessa eli joka kvartaalilla. En jaksa perata yhtiön muita lukuja tarkemmin, mutta valittamista niissä ei ole. Tutkikoon kukin ne itse jos kiinnostaa. Luvut ovat Norjan kruunuina, ja ne sisältävät muutamat lisäosingot.

 

4Q 2013   5.88

3Q 2013   5.80

2Q 2013   5.55

1Q 2013   5.12

4Q 2012   4.78

3Q 2012   4.78

2Q 2012   4.87

1Q 2012   5.75

4Q 2011   4.49

3Q 2011   4.37

2Q 2011   4.05

1Q 2011   4.01  

4Q 2010   4.88  

3Q 2010   3.88

2Q 2010   3.79

1Q 2010   3.86

4Q 2009   3.21  

3Q 2009   2.79

2Q 2008   5.00  

1Q 2008   3.10  

4Q 2007   1.29

 

Osakkeen hinta putosi juuri alle kahden sadan kruunun käytyään jo liki kolmessa sadassa. En tiedä ropsauksen syytä, tämä on volatiili osake, mutta olen oppinut olemaan huolehtimatta sen kanssa – kuopista sitä on yleensä paras tankata lisää. Kuluneen vuoden perusteella osakkeen osinkoprosentti on nyt yli kymmenen. Samaan hintaan tätä osaketta sai 2011 alussa, jonka jälkeen se on jo maksanut noin 60 kruunua osinkoa. Ällistyttävää mutta totta.

Yhtiön kotisivut:

Home

19 thoughts on “Seadrill, osinkoyhtiöiden kuninkaallinen

  1. Mielenkiintoinen yhtiö

    http://www.seadrill.com/stream_file.asp?iEntityId=1578

    Tuolta näkee päivähinnat sekä vuokrasopimukset. Lähes kaikkien lauttojen hintoja on edellisessä tarkastuksessa kyetty nostamaan. Joitakin vanhoja lauttoja, jotka ilmeisesti mataavat kohti romuttamoa on jouduttu alentamaan kuten West Epsilon (rakennusvuosi 1993). Voidaan lienee kuvitella, että noiden tuottava elinikä on noin 20 vuotta. Tosin West Alpha (rakennettu 1986) päivävuokraa on kyetty nostamaan,joka on jo 30 vuotta vanha. Tuolla on uutta kalustoa eli jos investointiohjelmaa hidasttaan kassavirta paranee huomattavasti.  Vaikka positiivinen tuo näyttää olevan nytkin, huolimatta varsin intensiivisistä investoinneista. Hyvä, että heillä ei ole juurikaan toimintaa Venäjällä eli mahdollinen kauppasaarto ei kauheasti uhkaa. P/E luku on noin kuusi, mutta miksi kurssi laskee?

    Mutta miksi kurssi laskee (P/E noin 6)? Onko sinulla tietoa mikä riski tuolla on laukeamassa kun kurssi on mennyt 48 –>34 (-30%) samaan aikaan muilla on ollut kehitys parempaa? Esim. Ocean Rig P/E on yli 35 ja se ei maksa osinkoamutt kurssikehitys on ollut parempaa.

    Luultavasti pelätään, että uudet lautat jotka ovat valmistumassa tulevat tilanteeseen jossa niitä ei saada vuokrattua. Täytyy tutkia lisää, tuo toisi hyvää hajautusta salkkuun ollen täysin eri alalta kuin muut sijoitukseni.

      1. Riskinen paperi

        Mutta ei Credit Suissen analyysi ole kovin hyvin tulevaisuutta ennustanut. Credit Suisselle on ollut outperformance suositus osakkeelle kun se on laskenut tuosta lähes 50$ tuonne 33$. Nyt meidän pitäisi uskoa heitä ja myydä psake 33 taalalla kun he uskovat sen laskevan 30 taalaan. Tuossa on varmaan paljon vipua joka suuntaan. Tuo ala on minulle tuntematon, mutta luulen, että tuoreimmat lautat ovat homman salaisuus. Niiden tuottavuus on parhaalla tasolla ja ne on helpoin vuokrata.  Täytyy tutkia kilpailijoita. Osake saattaa olla käänteessä tai sitten ei. Jos he pystyvät säilyttämään osinkonsa, niin kyllä kurssi jossakin vaiheessa korjaa. Mutta kuten Nokiasta muistamme osinkohistoria ei kerro tulevaisuudesta mitään ja useasti hyvä osinkoprosentti tarkoittaa tulevaisuudessa supistuvaa osinkoa. 

      2. Olen omistanut tätä vuosia

        Olen omistanut tätä vuosia, jau kurssi ovat seilanneet ennenkin reippaasti. Joku syy pudotukseen kenties on, mutta ei tämän kanssa ole tarvinnut hermoilla. En ole lukenut osareitakaan akoihin, antanut vain osinkojen juosta. Tämä yhiö on hinnoiteltu aina hiukan oudosti, en tiedä syytä, en vaivaa päätäni sillä kun raha juoksee.

         

        Heikki

      3. Optiot

        Optioiden kautta tuohon sijoittaminen voisi olla mielenkiintoista (rajattu tappio). Esim. tammikuussa 2016 erääntyvä 30 taalan (strike) optio on nyt 4,20 kun kurssi on 33 taalaa. Jos kurssi nousee vuoteen 2016 mennessä yli 34,20 niin olet voitolla. Vipuahan tuossa on kivasti. Jos kurssi on 40 taalaa, niin voitat yli 100%. Näitä ei suomalaiset yksityishenkilöt voi ostaa koska ne eivät ole noteerattu ETA-alueella. Tai voi, mutta tappiota ei saa vähentää, mutta voitot verotetaan. En tiedä vielä onko Norjassa tuohon Optiota noteerattuna, täytyy tutkia. Norjasta niitä saa ostaa myös yksityishenkilöt

        http://www.nasdaq.com/symbol/sdrl/option-chain?money=all&dateindex=5

        Päivittelen näköjään tätä jatkuvasti. On siihen Norjassa optioita eli onnistuu myös yksityishenkilöillä

        http://www.oslobors.no/ob_eng/markedsaktivitet/derivateUndOverview?newt__isin=BMG7945E1057&newt__ticker=SDRL

        Optioissa on voluumi aina tärkeää sitä kannattaa seurata.

        Tuon ylläolevan linkin mukaan on voinut ottaa vaikka seuraavan position optioiden kautta, viime perjantaina (toivottavasti kaikki on oikein, korjatkaa jos jotain on väärin). Ostan vaikka 10 kpl SDRLAD4I200 optiota jonka suorituspäivä on 18.9.2014 ja strike on 200 NOK. Kyseessä on amerikkalaistyyppinen optio joten voin vaatia suoritusta milloin vain. Jokainen sopimus on 100 osaketta joten hinta on 12NOK*100*10=12 000 NOK. Position arvo on euroissa 1410 euroa. Seadrill noteerataan nyt 195 NOK. 

        Tuosta voi arvioida, että jos Seadrillin osake nousisi 18.9 mennessä yli 210 NOKin niin sijoitus alkaisi nopeasti tuottamaan ja maksimitappio sijoitukselle on rajattu. Sijoituksen nousu on sama kuin 1000 Seadrillin osakkeen nousu. 

         

         

      4. Osingot!

        Miksi urheilla optioilla, kun kyseessä on tällainen osinkopaperi? Vilkaisin viimeistä osaria, kvartaalikohtaista osinkoa nostetaan taas 0,03 taalaa.

        Pääomistaja Fredriksen on Norjan rikkain ihminen, Euroopan listallakin 20. kieppeillä. Nalle on häneen verrattuna tyhjätasku. Firma on hyvissä käsissä uskokaa huviksenne.

        Heikki

      5. Riski ja Seadrill

        Markkinat ovat suunnilleen aina tehokkaat ja Seadrill tullee tulevaisuudessa kohtaamaan ongelmia. Heillä on valmistumassa uusia lauttoja 20 kpl jolloin kokonaismäärä on 69 lauttaa.  Kyse on siitä saadaanko nämä uudet lautat vuokrattua jollekin. Maailmassa on kovasti valmistumassa lauttoja, Diamond Offshoren mukaan ultra-deepwater kapasiteettia on valmistumassa vuosina 2014-15 peräti  57 lautan verran ja vain puolella on olemassaolevat sopimukset.  Tänä vuonna valmistuu 28 lauttaa ja se tekee vähintään hintapainetta ja ostajan markkinat. Markkinoiden laskiessa katsotaan kenen tase on vähiten vivutettu. Toisaalta markkinoilta alkaa poistumaan vanhoja lauttoja kiihtyvään tahtiin. Yli 200 lauttaa on yli 30 vuoden ikäisiä ja niitä alettaan romuttamaan ja korvaamaan uusilla turvallisimmilla ja tehokkaammilla lautoilla.

        Seadrill on bondi markkinoilla varsin vakaa kun vuoden 2020 lainasta saa 5,6% ja vuoden 2017 saa 4,36%. Helmikuussa Seadrill ilmoitti, että he eivät nosta osinkoaan ja varoittivat, että lauttamarkkinat hidastuvat oletettua enemmän kun öljy-yhtiöt vähentävät kulutustaan.

        “In the current market, the board sees limited value in increasing the current quarterly distribution”

        Neljäs neljännes vuonna 2013 oli hyvä, mutta jännityksellä odotetaan ensimmäisen neljänneksen tulosta.  Se, että onko laskussa ollut liioittelun makua on tässäkin osakkeessa voittavan ja häviävän spekulantin ero.

        Optioissa on kaksi mukavaa puolta, vipu ja rajattu tappion mahdollisuus. Jos riskeeraan 15 000 euroa niin saan noin 580 Seadrillin osaketta. Jos osake nousee 10% niin voitan tuolla 1500 euroa. Mikäli ostan tuolla rahalla optioita saan niitä 100 kappaletta ja jos kurssi nousee 10% niin voitan 3750. Mutta jos kurssi laskee 10% niin optioilla häviän 15 000 ja osakkeella tuon 1500. Voin tehdä myös put-optiolla haaran että jos tulee liikettä niin voitan jos vaan tulee liikettä tarpeeksi. Itse odotan tuon ensimmäisen neljänneksen jotta näemme miten kurssille käy. Markkinat eivät usko tuohon alaan tällä hetkellä.

        Tuolla yhtiöllä on velkaa 18,7 miljardia ja kassassa on nyt 1,1 mrd. P/B luku on yli kaksi eli ei ihan hirveän pieni.

      6. Jotain heikennystä varmaan



        Jotain negatiivista on varmaan tiedossa kun kurssi on noin paljon niiannut, mutta ei tämä ole eka kerta kun sen kurssi laskee, ja vaikeudet ovat olleet tilapäisiä. P/B -luku tällä on aina ollut korkeahko, vaan on päääoma ollut tehokkaassa käytössä.

        Mutta miten vaan, omat kokemukseni yhtiöstä ovat joka tapauksessa erittäin hyvät. Tein tällä aikanaan paljon lyhyttä kauppaa mutta kyllästyin vekslaamaan, kun osingot ovat tuollaiset, joten rupesin holdaajaksi.

        Heikki

      7. Nyt vuonna 2015 on suorastaan

        Nyt vuonna 2015 on suorastaan syöksytty, eli vuoden 2014 200 NOK tasosta on pudottu enää 37NOK tasolle. P/E luku peräpeiliin katsoen on nyt siis "-2", eli puolessa vuodessa tuli tuon 37 NOK tulosta…

        Ilmeisesti talouslehdissä on ollut tavoitehintoja 1 NOK, nyt kun öljyn kurssi on laskenut taas voimakkaasti. Osaatteko sanoa miten todennäköinen konkurssi on, ja toisaalta paljonko OFF shore öljynporauksen kannattavuustaso on? Eli kannattaako 37 hinnalla porata enää ollenkaan, jos olisi mahdollista päästä irti lauttojen vuokrasopimuksista? Entä jos oletetaan että vuokrat joka tapauksessa pitää maksaa, niin mikä on keskimääräinen kannattavan porauksen raja?

      8. Korkea osinko

        Iso osinko on merkki vain siitä, että markkinat eivät usko yhtiöön tai ainakaan sen kasvuun ei luoteta. Seadrillin kohdalla riski on toteutunut.

        Seadrill on laskenut 40 taalasta 11,50 alle puolessa vuodessa (noin 70%). Yleensä korkeaan osinkotuottoon on hyvä syy.

      9. Osingot!

        Mites Seadrillin osinkojen verotus? Eikös tämä ole rekisteröity jonnekin Bermudalle, joten osinkojen verotus ei ole pääomatuloverotusken piirissä vai kuinka?

      10. Ainakin tieto menee verottajalle

        En ole asiaa edes ajatellut, ei siitä tosiaan suoraan oteta veroa, mutta tieto osingosta kyllä löytyy verotodistuksesta eli tieto menee sinne kyllä.

        Heikki

      11. Verotus
        Osingot verotetaan ansiotulona.

        Pasi

      12. kiitos pasi



        Tämä selvensi asian, siltä se näyttää verotodistuksessa tosiaan

         

        Heikki

      13. Riski

        Tuosta kommentistasi, missä et nähnyt riskiä Seadrillissä on vain 1,5 vuotta. Marraskuussa 2014 Seadrill lopetti osinkojen maksamisen ja enää yritys ei ole hyvä osingonmaksaja kun ei maksa osinkoa lainkaan. Itse ostin Seadrilliä ja myin sen pian muistaakseni tappiolla (en viitsi kaivaa). Tuolloin kun Heikki kirjoitta Seadrillistä osakkeella näytti olevan loistava tulevaisuus, mutta loistava tulevaisuus oli lähinnä menneisyydessä. Optiolla on kannattanut urheilla Seadrillin kanssa enemmän kuin osakkeen kanssa, koska sen kurssi oli kesällä 2014 noin 40 taalaa ja nyt se on 6,40 eli kurssi on laskenut 80%. Mutta onko osake nyt mielenkiintoisesti hinnoiteltu, ainakin se oli monen mielestä mielenkiintoisesti hinnoiteltu silloin kun se maksoi 30 taalaa. Tämä ei ole ilkeilyä vaan sitä, että markkinan antamaan hintaan kannattaa suhtautua kunnioituksella. Se on luultavasti melko oikea suhteessa riskiin. 

      14. Kysymys

        Kun olet vuosia omistanut Seadrill:ia niin onko verottaja verottanut osinkojasi EU/ETA alueelta tulevina pääomatuloina vai Bermudalle rekisteröitynä yhtiönä jolloin

        verosopimuksen puuttuessa osingot olisivat ulkomaan ansiotuloa. Itsellä on juuri näistä asioista kinaa verottajan kanssa, eli SEADRILL:in osingoista aikoinaan nauttineet

        kertokaa mitä teillä lukee verotuspäätöksessä.

  2. Seadrill ja verot

    Onko Seadrill in osingot pääomatuloja vai ulkomaan ansiotuloja ja miten verottaja on kohdellut 2014 vuoden osinkojanne. Itselle tuli juuri verottajalta korjattu esitys verotuspäätös 2014

    jossa pääomatulot olivat lisääntyneet alkuperäiseen verrattuna. Ote verotuspäätöksestä:  

    Ulkomaan pääomatulot hyvitysmenetelmä

     Bermuda

     osingot                        81,51

     puhdas tulo yhteensä   81,51

     Norja

     osingot                        81,51

     puhdas tulo yhteensä   69,28

    Nämä oli laskettu varmuuden vuoksi kahteen kertaan ja yhteensä 150,79€ vaikka osinko oli tuo 81,51€

    Voisiko joku seadrill:in osingoista nauttinut vähän valaista asiaa.

    Terveisin Maukka

Comments are closed.

Related Posts